Jumittava jomotus

Voi tuskien taival. Nyt on kuulkaas pistettävä pitkät hikilenkit boikottiin. Siihen saakka kunnes maahan tulee taas aimo kerros lunta, tai tiet sulaa. Mun vanhat lonkka- ja selkävaivat taas ilmaantui liukkaiden kelien myötä eikä paikat meinaa kestää kävelyä pitkin liukkaita röpelöisiä teitä. Hammasta purren taivalta taitetaan ja normaalisti reilun puolen tunnin lenkkiin sujahtaa äkkiä reilu tunti. Hiki ei ehdi siinä vauhdissa tulla, paitsi tuskanhiki kun joka askeleella tuntuu niin kuin naulaa väännettäis lonkassa. Vasen on pahempi, ja tietty kun sitä varoo eikä askel ole normaali niin pianhan siinä alkaa toistakin lonkkaa jomottaa, ja sitten polvia. Plus sitten onki jo reidetkin ihan jumissa ja siitä etiäpäin vähitellen jumittaa ristiselkä ynnä koko selkäranka niskaan tai itse asiassa päälakeen saakka. Ihan on tärähtänyt olo, muuallakin kuin päässä joka se nyt ei ole harvinaista:) En ole kokenut, vielä ainakaan, mutta voisin kuvitella että putoaminen selälleen korkealta kovalle pinnalle saisi aikaan tällasen jomottavan ja tärähtäneen olon.

Mietiskelin tuossa jo eilissä iltana että pitäsköhän hommata rollaattori. Sen eteen kun valjastaisi partamoottorit niin minä voisin vaan seistä jalustalla kun pojat tekisi rankan työn. Ehdittäisiin tunnissa viipottaa aika pitkälle. Tosin nelivetoisten, turboahdettujen snakujen siivittämänä meno varmaan äkkiä rikkoisi nopeusrajoituksia ja saatettaisiin saada peräämme sinisillä välkkyvaloilla varustetut autot. Kumpaahan ne sitten ylinopeudesta syyttäis, kyytiläistä vaiko ’kuskeja’?

No juupa, ehkä kaiken kaikkiaan ei ihan niin hyvä idea, moisen kyydin jälkeen voisi montaa muutakin paikkaa särkeä... Ei auta kuin toivoa että näitä liukkaita ei kauan kestä ja päästään pian taas hilppasemaan pitkälle ihan ilman mitään vekottimia ja vempaimia, ja tätä tuskaa.
Siihen saakka ylimäärästä energiaa yritetään purkaa erilaisilla pääkopan väsyttämisjutuilla. Mm. Artun kanssa kauankauan sitten aloitettua hajuntunnistusta ollaan taas herättämässä henkiin, pääsee Iivarikin tutustumaan sen saloihin. Sitä varten on teepurkissa parhaillaan vanutuppo hajustumassa. Muutakin poikien pään menoksi yritän keksiä, olishan noita temppuja jos jonkinmoisia maailma pullollaan. Olen vaan välillä niin ideaköyhä että tulee kerrasta toiseen tehtyä vanhoja tuttuja juttuja.

Lauantain lehdessä oli surullinen juttu miten jouluaattona irti juossut iso koira (lehden mukaan hovawart) oli tappanut pienen villakoiran meidän lähellä. Tällaisista tapauksista on aina ikävä lukea (ja liian usein niistä saa lukea), mutta nyt varsinkin meni kylmät väreet pitkin selkäpiitä, me kun nähtiin tuo samainen irrallaan seikkaillut koira juurikin aattoiltana. Kellonaikojen mukaan heti kohta sen jälkeen kun se oli tuon kamalan tekosensa tehnyt. Oltiin lyhyeltä pissalenkiltä kotio palaamassa kun pojat sai yhtäkkiä ihan hirveän hepulin ja lähtivät kiskomaan kohti pientä metsäkaistaletta tossa meidän talojen vieressä. Oletin että siellä olisi jänis, mutta tien toisella puolella asuva rouva varoitti että siellä on iso koira irrallaan. Oli juuri kohdannut sen tanskandogginsa kanssa. Ja niinpäs se koira, uros, sieltä puiden välistä meitä kohti häntä sojossa astelikin. Poikien reaktiot varmaan arvaattekin, oli vähän remmeissä pitelemistä. Käännyin koiraa kohti ja karjuin että tänne et tule! Joskus on onni että omistaa kovan äänen. En sitten tiedä pelästyikö koira rumaa ääntäni vai kahta ei myöskään niin kauniilla äänellä rähisevää partanaamaa, mutta kääntyi ja lähti poispäin sinne mistä oli tullutkin. Ja minä vapisevin polvin vedin pojat pikapikaa kotipihalle ja kotiin.

En asiaa ollut juuri ajatellutkaan enää, kunnes sitten lauantaina tuon jutun luin. Lehdessä kerrottiin koiran liikkeistä mitä tiedossa oli että missä ja moneltako se oli nähty. Tässä meidän ympäristössä se oli pyörinyt. Kuolleen koiran omistaja pyysi ottamaan yhteyttä jos kellä vielä olisi lisää havaintoja irtolaisesta. Laitoinkin hänelle viestiä tuosta meidän kohtaamisestamme ja sain kiitosvastauksen että asia pikkuhiljaa etenee. Koiran omistajia kun ei vielä ollut löydetty, ehkä sekin alkaa nyt selvitä. En muista moista koiraa nähneeni, ja onhan tässä näitä polkuja jo jokunen vuosi päivittäin tallattu. Liekö sitten joku vierailija. Toivon todella että asia selviää ja omistajat joutuvat vastuuseen koiransa tekemisistä, vaikka eihän mikään tuota pientä menehtynyttä koiraa enää takaisin tuo. Kuvitella vaan voi miten koiransa noin kamalalla tavalla menettäneen perheen joulu on jatkunut... Ei riitä sanat kuvaamaan (nimimerkki yhden koiran tappelun seurauksena menettänyt).
Onhan tässä käynyt mielessä sekin että mitä jos irtokoira ei olisi mun karjunnoista välittänytkään… huh, en tohdi edes ajatella. Harvoin meillä päin koiria ilman omistajia näkyy. Mikä on iso onni, kun ei koskaan tiedä minkä sortin hurttia ovat ja millä mielellä liikkeellä. Ja olivat nyt miten kilttejä tahansa, niin pojat ei sellaisia hyvällä katso.

Auts, jos ei tee hyvää lonkkavikaiselle kävely liukastellen, ei tee hyvää tämä istuminenkaan, heti jo alkaa taas kolottaa! Vaan ei auta valitus, täytynee ottaa jätkien kanssa vähän iltapuhdetta eli teen tuoksuttelua purkista:=)