Joulutervehdys

 

Jannut Jannella

Lyhyt oli se talvi, kävi meitä vaan härnäämässä. Nyt taas loska loiskuu ja vesi lätisee. Ja pimiää on. Voihan harmi. No, kai se oli odotettavissakin. Ei makiaa mahan täydeltä. Tässäkään asiassa. Vielähän tässä on aikaa, joten toivotaan parasta ja valkeata joulunaikaa.

Sunnuntaina, kun vielä oli Talvi, snautserit teki kaupunkikävelyn ja onhan jokaisen itseään kunnioittavan snautserin silloin tällöin nautittava annos kulttuuria. Niin nämä sinä iltana. Paluureitillä ohitettiin Jean Sibeliuksen (8.12.1865 - 20.9.1957) patsas joka oli säveltäjän syntymäpäivän kunniaksi seppelöity ja soihduin valaistu. Tummanpuhuvia ja heikkoja on kuvamme, mutta todistettavasti Arttu ja Iivari siis paikalla kävivät. Aikaisemmin on tämän patsaan näkeminen saanut snakustereissa aikaan hirmuisen haukkumylläkän, niiden mielestä niin pelottavan näköinen mies että hänet pitäisi välittömästi niskavillat pystyssä häätää niiltä sijoiltaan. Onhan tuo kyllä kaikessa komeudessaan ja ryhtiselkäisyydessään näyttävä ja kookas patsas että en toisaalta ihmettele jos koiran näkövinkkelistä näyttää jättiläismieheltä. Tällä kertaa oli kuitenkin partakuonojen mielenkiinto keskittynyt valkoisen maan tuoksuihin ja siihen mitä ympärillä tapahtui eivätkä huomanneet Jannelle minkään sortin tervehdyksiä eli karkotusuhkauksia haukahdella.
Näiden kuvien myötä toivotamme valoisaa ja rauhaista mieltä vuoden viimeisiin viikkoihin. Palaamme asiaan tuonnempana.

 

Ritiratiralla ...

... tulihan se talvihalla viimein meillekin. Lunta ei ole kuin sen parisen senttiä että maa on valkoinen, mutta se ja viitisen pakkasastetta piisaa kyllä vallan mainiosti pitkän pimeän sadekauden jälkeen. Parrat kuurassa, lumi narskuu kengän alla, pienoinen viima kipristelee poskia ja leukaa, iltamaailma on valoisampi kuin aikoihin, kyllä, talvea tämä on. Pellollekin pääsee jo hyvin kävelemään, sen verta tuota valkoista pinnalla ettei ole turhan muhkuraista mennä. Sieltä tämän sunnuntain aamuinen lenkki aloitettiin. Snautsereilla on tietenkin vauhti kova, mutta välillä täytyy tuota ihanuutta tuoksutella kokolailla hartaasti, ja silloin eteneminen on etanamaisen hidasta. Mutta se ilo suotakoon heille. Saapahan ihminen sillä aikaa nauttia talven tunteesta ympärillään.

Päivän lyhyemmällä tuossa lähimaastossa Iivari sai jälleen vainun myyrästä vai mikä metsähiiri lie ollut,

 ja vaikka sai seniorin avukseen metsästyshommiin, pääsi pieni otus rottakoirilta pakoon tällä(kin) kertaa

 mutta yritystä kyllä riitti, ei hevin hellitä Iipan into.

Kun olimme taas väliaikaisessa motissa nettiin pääsyn suhteen itsenäisyyspäivän (uusi modeemimokoma temppuilee hpmh...) niin tässä juhlapäivän aamun kuvia. Ensimmäinen aamu itse asiassa kun lunta oli maassa, tai aika märkää nuoskaistahan tuo silloin vielä oli kun asteet nollassa.

 Iivari tässäkin luulee olevansa pikkuotuksen jäljillä

 yritystä jälleen löytyy,

 mutta ei vipeltäjää.

 Partapusuja Artulta

 ja Iipalta.

Jospa tämä nyt vain jatkuisi. Edes tällaisena. Edes muutama aste pakkasen puolella. Edes tämä parisenttinen kerros lunta. Mutta, taivas yksin tietää. Ei meidän auta kuin toivoa parasta ja katsoa mitä tulevat päivät ja alkava viikko mukanansa sään ja muun suhteen tuo. Partaiset sankarit nukkuvat pois päivän rasituksia. Olletikin kun kohta koneen sammutan ja nousen aloiltani, ovat hetkessä hereillä puuhia seuraamassa, jotta josko taas lähetään lumisia tuoksuja tuoksuttamaan ja parrat kuuraamaan. Lähetäähän myö. Sitten ohjelmassa vielä iltapuuro, jota yhdessä eilen valmisteltiin ja paisteltiin, ja muut illan hommat ja eikun kuonot kohti uutta viikkoa.
Talvista viikkoa itse kullekin, nautitaan!

PS päivän aiempaan

Kun aamulenkillä kulutettu energia oli ainakin osin palautettu tankkaamalla ja lyhyesti lepäämällä ja sen jälkeen imuroitu ja siirretty sisätiloihin omille paikoilleen parvekkeella tuulettumassa olleet ihmisen ja koirien petivaatteet (tai itse asiassa ihmisen on vielä ulkona, kun ihmisestä on ihanaa illalla kääriytyä viileeseen vilttiin) ja saatu pyykkikoneesta puhtaat pyykit aseteltua kuivumaan, niin tuli todettua että hullukos sitä valosalla sisähommia tekee, ehtiihän niitä pimeelläkin, ja arkisin tarpeeks saa harmitella sisätiloissa olon pakkoa vaikka ulkona aurinko kirkkaasti paistaskin ja niin kiiruusti lähettiin yhistetylle rantakävelylle ja kauppareissulle. Jos aikasemmin valitin ettei talvea ole, niin järven rannalla puhaltava navakka tuuli sai kyllä posket punottamaan yhtä lailla kuin kirpeä pakkanenkin. Auton mittari näytti +1 mutta tuo viima sai sen varmasti pakkasen puolelle. Eli melkein kuin talvella, lumetonna kuitenkin. Järven pinnassa oli jo ohut jääpeite, eikä poijjaat päässy enää hörppimään kielenkostuketta. Maisema oli kaunis ja silmiä lepuuteltiin marraskuun viimeisen päivän puolipilvisellä taivaalla.

Pitkästä aikaa

Miten piristävää onkaan kun vaihteeksi on valoisa lauantaiaamu.

Ja kuiva! Onhan tuota märkää pimeyttä ollu jo viikko ja toinenkin.

 Siispä pitkähkön tauon jälkeen heti aamusta

suuntana lähimetsämme

 ja kannolla poseerausta

Vähän alkaa vaikuttaa siltä että talvi on tältä kaudelta peruttu,

hyvä että sentäs vähän pakastaa yöllä niin ei tassut kastu ;)

Mutta eihän snautserit oravabongailuun lunta tarvitse

 Taitaa olla sama puu ja liekö sama oravakin

 jota Iivari on aiemminkin häirinnyt.

Kaikesta huolimatta toivossa eletään,

ehkä sitä lunta ja lisää pakkasta tännekin eksyy.

Kuonot siis kohti joulukuuta!