Aamupuurojen ja -lenkityksen jälkeen noudettiin eväät lähikaupasta. Innokkaiden assistenttien valvovien silmien alla eväsrepun täyttöä. Että kaikkea on varmasti tarpeeksi. Kaikille.
Ja vain puolen tunnin ajomatkan päässä odotti erämaamainen rauha ja hiljaisuus.
Taivas puolipilvinen, hetken täysin pilvessä, sitten taas pian aurinko paistoi siniseltä taivaalta kunnes taas tuli pilviä. Asteita oli alle kymmenen, ja ajoittain kovinkin navakka tuuli viilensi ilmaa. Ihan niin, että välillä ehdin kaivata pitkähihaista paitaa takin alle. Sadetta tuli jossakin välissä muutama pisara, ja iltapäivällä ollessamme matkalla takaisinpäin, yllätti lyhyt raekuurokin. Joten monenmoista ehti päivän aikana olla, mutta kaikenkaikkiaan ihanan kirpakka syyskeli, juuri passeli patikointiin.
Tästä se lähtee, ensimmäinen kohteemme Iso-Haiskari.
Mitä ihmettä ? ei ketään missään. Muita kuin me.
Metsäautotieltä polulle, ja loiva laskeutuminen kohti
Iso-Haiskaria kiertävää rantapolkua.
Lammen rannalla ihmetellään hiljaisuutta.
ja maistellaan lammen vettä.
Ensimmäinen levähdyspaikkamme.
Nuotiopaikan tsekkaus
ja laiturin
ja eväät levälleen
ja patikoiva partaduo varmistamassa ettei heitä unohdeta,
no ei varmasti!
Ellei evästä alkanut nopsaan tulla kuonon eteen,
alkoi kovaääninen komentelu.
Kun eväitä oli joltisenkin riittävästi nautittu ja tassuja lepuutettu,
jatkui matka kohti seuraavaa etappia, Suolijärveä.
Edelleen pitkin hyväkuntoista metsätietä,
ohitimme luononnoikunkin, täytyy vain tunnustaa,
etten ihan varma ole mikä tuossa se oikku on... ?
Näillä main lehahti iso metso lentoon tien vierestä,
en muista milloin olisin viimeksi nähnyt, lapsena kai.
Kamera taskusta ei ehtinyt hienoa lintua ikuistamaan.
Ja niin saavuimme kohteeseen. Tai lähes.
Tästä alkoi reitin mielenkiintoisin osuus.
Ei taida kuvista näkyä, mutta melkosen haastava,
äkkijyrkkä mäki,
vaikeimmassa kohdassa köysi kulkijan kiinnipidettäväksi.
Snautserit osaavat hienosta odottaa kun sanotaan
ja kaksijalkainen pääsee muutaman askeleen etiäpäin
ja sitten koirat perästä.
Perillä rannassa first things first,
eli jälleen nuotiopaikan tsekkaus by Arttu.
Kaunista syyskuista järvimaisemaa riitti silmänruoaksi,
ja järvivettä poikain maistella.
Reissussa rähjääntyy;)
Kun kirkasvetistä järveä oli ihailtu
oli vuorossa taas retken yksi kohokohdista
eli reppu auki penkille ja sen sisällöstä nauttimaan!
Ennen takaisin päin lähtöä ehdittiin vielä tovi
istua, ihailla ja ihmetellä miten kaunis voikaan luonto olla.
Jyrkkä mäki ylös oli helpompi kuin alas,
ja mikäs on kavutessa kun apuna on kaksi vetosnautseria
auttamassa ihmisensä yli kiperimpien kohtien.
Hehkuvia ruskan värejä.
Palasimme samaa reittiä kuin menimme.
Niinpä siis pysähdys jälleen jo tutulla Iso-Haiskarin levähdyspaikalla.
Ja kiire oli kova Artulla repulle.
Ja tietenkin herran piti tarkistaa josko joku olisi ehtinyt
nuotiossa jotain grillailla sillä välin kun oltiin poissa.
Ei tainnu olla, eikä ollu meilläkään rillailtavaa.
Sitten jatkui taas matkamme pitkin lammen rantaa
ja vaikka reitti oli sama, ei maisemiin, ja siihen
uskomattomaan hiljaisuuteen, ehtinyt kyllästyä.
Itse asiassa hiljaisuus oli niin voimakasta, että Iivari alkoi
haukkua sille ettei kuulunut mitään.
Ja sittenhän se haukku yltyi kuin kaiku vastarannalta vastasi...
Korkeat kalliot ympäröi alueen lampia ja järviä.
Kun puhtia tuntui reissumiehissä hieman vielä olevan,
ajettiin ennen kotimatkaa alueen toisellekin parkkikselle,
Piilolammille, ja tsekattiin tuokin alue. Seuraavaa retkeä varten.
Parkkipaikan vieressä huima kallio.
Iivari löysi vähän pienemmän kallion jolle ketterästi kiipesi.
Snautseri kuin vuorikauris.
Syyskuinen ilta ja tyyni lammen pinta.
Hieno oli reissu, upeita uusia maisemia,
raikasta syykuun ilmaa,
rauhaa, hiljaisuutta mieleen.
Ja tuo rakas snautseriduo, parasta patikkaseuraa!
... upea päivä, jonka ilta oli hiljainen ...
Tänään rento palautumispäivä.
Ja uuden retken suunnittelua ...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti