Aurinko-Ilveksen tassunjäljillä

Syyskuun viimeisen lauantain retkikohteena oli Aurinko-Ilveksen reitti Asikkalassa. Reitin pituus on 30 km ja se suuntaa kohti Evoa, mutta koko reittiä ei sentäs ollut tarkoitus kulkea, kunhan nyt jonkun matkaa.

Lähtöpiste Vääksyn Päijännetalolla

 sieltä käveltiin Aurinkovuoren juurelle

 josta heti alkoi jyrkät nousut.

 Aurinko-Ilveksen merkkejä oli pienin välimatkoin pylväissä.

 Ensimmäisten kipuamisten jälkeen alkoi upeat maisemat avautua;

Päijänne oikealla, Vesijärvi vasemmalla puolellamme.

 

Tie oli hyvää patikoida, ja metsän tuoksut kävi poikain kirsuihin.

 Silmien ja mielen lepuuttelua - maisemaa Vesijärven suuntaan,

 ja siitä edelleen peltoaukealle.

 Reittimerkki ohjasi pusikkoon kapealle polulle, 

joka vietti rinnettä loivasti alemmas.

Rinteessä kun ohjasin poikia odottamaan ja rauhoittumaan,

kuului alempaa pusikosta vastaus "joo joo". Hirvimiehet siellä

oli passissa hirvestyksen ensimmäisenä päivänä.

 Pientä lisäjännitystä retkeen toi, että josko hirvetkin eteemme

eksyy, mutta eipä niitä näkynyt, ainoastaan punatakkisia ja

-lakkisia hirvestäjiä. Joille snautserit vähän piti älämölöä, pölähtivät 

niin yllättäen eteen kun luultiin yksinämme siellä samoilevamme.

 

Isoja ja pieniä mäkiä ylös ja alas,

eespäin, eespäin ...

Voi mitä muhevia tuoksuja riitti joka puolella,

hirvenkinkö kenties?

 Myös upeita maisemia riitti, kuljettiinhan Aurinkovuoren laella.

 Joku tuollakin suunnalla sai pojat valpastumaan.

Sää suosi. Välillä oli taivas pilvessä, mutta ei satanut,

ja ykskaks taas aurinko porotti lämpimästi.

Pitkät pätkät saatiin kävellä pitkin melko helppokulkuisia teitä ja polkuja kunnes tultiin hakkuualueen keskellä kulkevalle tielle, joka oli nilkkoihin, ellei polviinkin asti mutainen. Eteneminen alkoi näyttää ei vain vaivalloiselle vaan myös erittäin märälle ja kuraiselle. Mikä ei enää kamalasti houkutellut.

Jonkun matkaa vielä edettiin ja mentiin pusikoissa rymistellen ja metsätyökoneiden tekemiä jälkiä pitkin paarustaen, mutta täytyy myöntää että meno oli aikasen vaivalloista. Ja vaikka olis ollu saappaat jalassa niin pian olisi koirat ollut hännästä kirsuun märkiä ja mutaisia. Niinpä, kun ei koko reittiä ollut tarkoituskaan kulkea, päädyttiin tekemään U-käännös. Olihan sitä toisaalta vajaa kolmituntinen jo tarvottu, tosin vähän pitemmälle oltiin suunniteltu menevämme. Vaan mikäpä siinä, ennen paluuta pidettiin kaikkien odottama ruokatauko. Päivän ensimmäinen sellainen, mitä nyt välillä oltiin napsittu repusta vähän lisäenergiaa.

Siispä repusta eväät tarjolle kannonnokkaan ja nautiskelemaan.

 Ja voi että maistui kaikki taas hyvältä!

Samaa reittiä sitten tultiin takaisin.

 Hiekkakuopan reunalta maisemat on upeat,

mutta pudotus alas jyrkkä, joten ihan reunalle ei tohtinut.

 Paluumatkalla istuttiin näillä main mättäälle

ja nautittiin mitä repussa vielä oli evästä jäljellä,

 ja ihasteltiin maisemaa mihin ei ihan heti kyllästy.

 Etualalla auringonpaistetta, Päijänteen yllä tummat pilvet.

 

Viimeiset alamäet ja olemme lähtöpaikassa.

 

Matkalla autolle poikettiin Vesimyllymuseon pihan kautta.

 Iivaria isosti kohiseva vesi vähän arvelutti,

 Arttu sen sijaan uskaltautui kaiteen viereen.

 Toisella puolen suvantoa.

 

Vähän välillä tassujen leppuuttelua

Kaffehammasta kolotti kun ei eväissä ollut,

joten vielä ennen kotimatkaa satamaan iltakaffeille.

 Seniori ei yleensä tätä harrasta mutta mikä lie lomafiilis

iski ja näytti kyseenalaiset pöytätapansa.

(Onneksi ei ollut muita paikalla...)

Pitkä päiväreissu, raikas syysilma, fyysinen rasitus, kokemuksia kaikille aisteille - illalla iltapuuron jälkeen ei snautsereista näkynyt eikä kuulunut muuta kuin tuhinaa patjalta ja ajoittaista tassujen sutinaa yninän säestyksellä kun mitä ilmeisimmin kävivät unissansa läpi päivän retkeä. Ja menipä sunnuntaikin vielä rauhallisesti palautumisessa, vain lyhyempiä verryttelylenkkejä tehden. Kovastihan se käy raajoihin itse kullakin moiset reitit kun isoja mäkiä on vaikka ja kuinka. Kotiseutu kuitenkin on melkosen tasaista. Hienoja reissuja ollaan tehty ja nyt kun snautserit on päässyt liioista hömpötyksistänsä niin niiden kanssa on kerrassaan helppo retkeillä, ovat kelpo matkaseuraa.

Nyt katseet kohti lokakuuta!