Vipinää tassuihin

Snautseripoikien liikuntalauantai jatkui kunhan oltiin vedetty kunnon päikkärit. Pikasen kaappien täydennyskeikan jälkeen oli vuorossa puistoilua. Nämä herrat kun on mallia kaikki tai ei mitään niin aluksi piti tietty vetää 150 lasissa. Jonka jälkeen siinä sitte kävi niin että pian jo voimat hiipu ja meinasi mennä makoiluksi koko homma. Onneksi aidan viertä meni sillon tällön kirittäjää, mopoa ja pyörää, niin saivat nausterit uutta puhtia ja vauhtia töppösiin. Muutoin kulkivat verkkaiseen tahtiin pitkin poikin ja merkkailivat ja tutkivat, yrittivät kepeistäkin kehittää leikkejä, vaan ei oikeen jaksaneet enää innostua.
Että ei siitä sitte ihan niin pitkä reissu tullu, mutta saipa nuo kolmessa vartissa näköjään itsensä hilluttua puhkipoikkiväsyneeksi ja nyt ovat etsineet sen mahdollisimman viileen paikan ja käyneet pötkölleen. Eikä sen puoleen, johan tänään on tullu liikettä enempi ku viime viikkoina yhteensä, joten jatketaan huomenissa:=)

Pitkästä aikaa...

... sää viileni, on pilvistä, Tuulee, miten ihanaa! Pitkästä aikaa ei heikota, ei ahdista, ei ole pää halkeamispisteessä eikä pumppu jyskytä eikä pelkkä oleminen hikoiluta. Pitkästä aikaa snautserit pääsivät tekemään vauhdikkaan lenkin ja siinä lomassa etsimään nameja:=) Ja pitkästä aikaa oli taas kamerakin matkassa mukana:
Alkumetrit oli aika päätöntä menoa, mutta parin tunnin reippailu teki tehtävänsä ja kotia kohti kuljettaessa oli tahti jo huomattavasti säädyllisempää. Kierrettiin Nummenkylän kautta, millonkahan ollaan siellä viimeksi oltu, siitä onpi kauan. Pienen lampiplutikon reunalla pojista oli ihan epistä ettei päässeet lammesta juomaan tai ees tassuja kastelemaan. Vaan ei näyttäny ihan puhtaalta se vesi.
Ja pitihän se vähän snakupainiakin harrastaa, kun pitkästä aikaa jaksaa.Niin pitkä aika on viimisestä kunnon lenkistä että meinas ihan jalat kipeytyä, vaikkei sentäs juostu vaikka vauhti muuten olikin kovaa. Tulee kyllä ihan mieletön olo kun saa vauhdilla mennä eikä tarvii köpötellä etiäpäin. Kotonakin mukavan viileetä kun ikkunat ja partsin ovi auki niin sopiva läpiveto. Saatuaan purettua pahimmat energiahuiput, pojat on rauhassa aloillaan. Siispä äitee voi hyvällä omallatunnolla siirtyä Komisario Lewisin pariin seuraaviksi hetkiksi, taitaa olla parikin jaksoa boxissa katsomatta. Pitkästä aikaa viikonloppu ettei ole mitään menoja niin nautinnollista kun saa vain olla. Mutta nyt syömään! Iloista viikonloppua, heinäkuun viimeistä sellaista!

Muisteloita vuosipäivänä

Tänään on kulunut tasan vuosi siitä kun Artun kanssa haettiin kotiin Nealta pieni musta pallero jonka Iivariksi olin nimennyt. Pikaseen on vuosi kulunut, ja nyt voi vain miettiä ja muistella, että mitä oli ennen Iivaria?? Ei muista, ei. Paitsi että himpun verran rauhallisempaa varmaankin:=)
Pikku-Ii pienessä boxissaan matkusti huiman matkan Nummisista Järvenpäähän. Vaan eipä tuo kauaa boxissaan viihtynyt. Sen siliän tien kun luukku aukesi, tuli pieni musta snautseri rohkeasti ulos boxistaan, syöksyi tutkimaan uutta ympäristöään ja tekemään tuttavuutta uuden uutukaisen isoveikkansa kanssa. Ja siitä hetkestä lähtienhän nuo ovat erottamattomia olleet...Enää ei oikein voi jätkää Pikku-Iiksi sanoa, korkeutta kun on parisen senttiä enempi kuin 4 vuotta vanhemmalla isoveikka-Artulla. Vaan äiteen silmissä se on, ja luultavasti tulee aina olemaan, se pieni musta parta pikkuboxissaan, eli Pikku-Ii. Niinhän se noiden nuorimmaisten kanssa menee, eikös vaan?
Mitä on sitten vuoden aikana tapahtunut? Kasvua, kehitystä, oppimista, hurvellusta, riekkumista, vauhtia ja vipinää, menoa ja meininkä. Nojaa, ja ehkä pikkasen lisää harmaita hiuksia äiteelle... Mutta ei, sekuntiakaan en ole katunut päätöstäni tuon pojan ottamisesta. Päätöstä, minkä tein noin puolentoista vuorokauden miettimisen jälkeen siitä kun Nea soitti että joskos tämän penskan Artun pikkuveikaksi huolisit. Nopea päätös? Juu, kyllä. Paitsi että olihan tuo toisen koiran, tai siis snautserin, hankkiminen päässä pyörinyt jo pitkään, joten sinänsä ihan harkittu homma kaikkinensa oli kyllä. Mitäpäs sitä enää miettimään kun sopivan tuntuinen snautseri kohdalle sattuu. Ja sitä paitsi, olihan sillä hyvä ja enteellinen nimi, 'Master'... Jonka nimen nuoriherra hienosti on jo lunastanutkin, kun taisipa Nea jossain vaiheessa hiukka empiä että näinkö siitä on Arttu-Masterin saappaita täyttämään... Ja hyvinpä tuo Nea näyttää tietävän minkälaisen koiran haluan, ja minkä sorttinen hurvelo tähän kotiin passaa ;=)Vuosi takana, toivottavasti huimasti vuosia vielä edessäpäin, meillä kaikilla, yhdessä! Only time will tell...

Tehotiimi

On suuri onni ja ilo omistaa omatoimiset snautserit jotka eivät jää toimettomiksi, vaan keksivät ajanvietettä ja aktiviteetteja ihan omasta takaa kun äitee on töiden puolesta estynyt. On ihana tulla kotiin pitkän, helteisen työviikon jälkeen ja huomata että eteisen remppa etenee, joskaan ei täysin omien odotusten ja toiveiden mukaisesti.

Asialla ei siis suinkaan helle, vaan ylen tehokas Tmi Remppaparta&Parta. Tosin tiedän eli arvaan kumpi on se pääjehu. On tainnut vanhempi osakas tyytyä sivusta seuraamaan urakan etenemistä (ehkä jopa aavistellen äiteen mielipiteitä, joita muuten EI ole kysytty ...).

Työnjohtaja Partanen esittelee päivän urakkaa

Jätteiden poiskuljetus EI kuulu urakkaan...Raskaan työn raataja

Tämä urakka suoritettiin viime viikon perjantaina, sen jälkeen ei ole edistystä tapahtunut, ilmeisesti jatkoa kuumeisesti suunnitellaan (vai jäiköhän palkat maksamatta...).

Ja juupa, tarkoitus oli remontoida eteinen syksyllä, silleen oikeasti, mutta nähtäväksi jää onko pian enää mitään remontoitavaa, tai oikeammin, kannattaako...

Puhti poissa

Mulla on vähän sellanen olo kuin Peppi Pitkätossu-laulussa 'Kaikki on vinksinvonksin tai ainakin heikunkeikun …'

Vinksinvonksin on tämä koti, jota hyvin voipi Huvikummuksi kutsua. Sen kummempia erittelemättä, mut hyvä kun saa pikku asiat hoidettua, syvällisemmistä putsauksista puhumattakaan. Ainoo vaan että täällä ei häärää herra Tossavainen eikä mikäs sen pilkullisen hevoisen nimi nyt olikaan. Mutta onhan tässä Huvikummussa tuo snautserikaksikko joka, tai ainakin toinen niistä, jos äitee on vaikka tossun vahingossa laittanu sille kuuluvalle paikalleen, sen kyllä äkkiä siirtää johki aivan toisaalle.

Äiteen olo on sitten se heikunkeikun osio. Mitä pitemmälle tätä helteen hulluutta kestää (toivottavasti ei kauaa enää, please!) sitä heikommalta vointi tuntuu. Vauhti on hiipunu töpöttelyasteelle. Eikä oo ihan pari kertaa kun on kesken matkanteon pitäny pysähtyä happea haukkaamaan; päässä tykyttää, silmissä hämärtää ja korvissa suhisee, etoo.. Remmit nyrkissä tosi lujasti, ettei häiskät heti ottas ja häipyis jos siihen tuupertusin.
Olenki miettiny että mitä parrat mahtais tehä, jos tosissaan äiteeltä jalat alta menis: A) aattelisivat että JEEEE äitee sippasi, ja hilppasisivat oitis jäniksen, koiran, pyöräilijän, mopon, auton, rekan, rullaluistelijan yms. liikkuvan perään vai B) jäisivät uskollisen koiran tavoin emäntänsä viereen valvomaan, vartioimaan ja odottamaan että joku tulee, auttaa ja pelastaa. HMMM, tietysti sitä toivoo että toimisivat uskollisen koiran tavoin, mutta... hmmm, niin, mutta…

No, toivottavasti ei tarvitse kokeilla tosielämässä (ettei tarvii pettyä…). :( Eikai Suomea sentään pysyvästi ole jonnekki trooppiseen ilmanalaan siirretty, eihän?, niin eiköhän tämä tästä ennen pitkää viilene, hope so! Sitte äiteeki taas on kondiksessa mennä kovaa, kauan, kauas. Siihen asti on vaa kestettävä köpöttää, läähättää, hikoilla ja huohottaa. Kyllä tässä totta vie kunnon menoa jo kaipaa, kamalaa ku joutuu pakosta laiskottelemaan ja velttoilemaan :) Just kun mä taas alkukesästä pääsin juoksuinnostuksenkin valtaan, nyt on seki jääny, plaah. Dieetti on kyllä aikas hyvin pitäny, pienehköjä lipsumisia lukuunottamatta...

Nausterit taitaa alkaa tottua tähän trooppiseen ilmanalaan. Tai sitte niillä vaan on niin paljo ylimäärästä virtasta varastossa ettei ne jaksa enää välittää kuumuudesta. Ei haittaa vaikka mittari hehkuttaa reippaasti yli kolmenkympin lukemia ja aurinko porottaa siniseltä taivaalta ja tekee olon entistä tukalammaksi. Hurjalla vauhdilla menisivät lenkkipolkuja etiäpäin. Ainoa hidaste niiden tiellä onki äitee.
Sisällä ei Arttu juuri jaksa tassuansa liikauttaa. Iivarista sen sijaan huomaa liikuttamisen puutteen. Nuoriherra kanniskelee milloin mitäkin, lähes kaikkea muuta paitsi lelujansa. Milloin juoksee ympäriinsä vessapaperirullaa perässään tyhjentäen, milloin kidassa on äiteen sortsit joiden taskusta kakkapussirulla iloisesti leviää pitkin huoneita. Ja juu, tossuja siirrellään tuon tuosta.

Paitsi lenkkeily niin kaikki muutki aktiviteetit ja touhuilut on tasan nollassa. Niinkä yksinkertasia hommia ku puuhaboxeja en ole jaksanu puuhastella. Pojilla on äiteen omatekemät aktivointilelut. Palloon ja siiliin on taiteiltu pari erikokosta reikää nameja varten. Niinpä on nuoki ollu unohdettuna nurkkaan ties kuinka ja kauan. Kunnes yks ilta männä viikolla jompikumpi pallon jostain sieltä kaivoi ja toi soffalla raatona makoilevalle äiteelle vieno katse mantelisilmissä ”Äitee, tee jotain meidän kanssa, joohan…”. No, eihän siinä auttanu ku raahautua ylös, etsiä siiliki sieltä nurkan kätköistä ja täyttää lelut nameilla. Hitsi että pojista olikin hauskaa saada hommia pitkästä aikaa! Artulla on tapana tuoda pallo takaisin mulle uusintakierrosta varten jahka on sen tyhjentäny. Sitäpä nytki aikani soffalla maaten odottelin vaan eipä kuulunu Arnoldia pallonsa kanssa, ei edes ’tuo pallo, tehään uudet’ –huuteloihin kommentoinu. Pitihän se nousta ylös kattomaan mitä jätkälle on käynyt. Herra se oli leikin tiimellyksessä vieritelly palloa ja sulkenu ittensä keittiöön! Siellähän tuo istu oven takana hipihiljaa sen näkösenä että kiva kun nyt viimein tulit tänne asti, ei vaan ollu viittiny ääntäkään päästää että haloo, ovi auki! Luottavaisena vain vartosi että kyllä sieltä joku kohta tulee:=)Partsin ovi me saadaan nykysin sentäs auki. Tosin ei partsi käytössä ole, muuten valmis, mutta kaiteet puuttuu... Oven edessä onki mahtavat barrikadit ettei nämä houdinit sinne pääse. Nimittäin vaikka ovi on auki ja lukittuna, niin eihän noiden tarvii kun kuonolla tökkästä niin se avautuu kunnolla. Öisin on pidetty myös keittiön ja makkarin ikkunoita auki, lievää helpotusta tuskaseen oloon vaikkei sieltä suurta ilmavirtaa tuliskaan.

Tässä kun mä istun muutamankymmenen sentin päässä patterista, tuntuu että sekin hohkaa silkkaa kuumuutta, mutta ei, ihan kylmä se kyllä on. Ja silti hiki virtaa...

Eipä tuo taas auta valitteluja jatkaa, lähettävä se on velikultien kanssa ulos hikoomaan. Uusia kuviakaan ei ole tullu otetuksi joten laitetaas muutaman viikon takaiselta mökkireissulta muutama ennen julkaisematon piristykseksi. Ja nyt ylös-ulos ja lenkille!

Menestystä Mäntsälässä

Helteisessä Mäntsälässä kaikkien rotujen näyttelyssä tuomarina oli Olavi Tuovinen.
Iivari oli ROP ja sai toisen sertinsä!
Arvostelu:
"Tyylikäs. Erinomaisen tyyppinen juniori. Hyvä kuono + kallo. Erittäin hyvä ylälinja. Hyvin kulmautunut edestä ja takaa. Erinomainen karkea karva. Hyvä väri. Liikkuu ryhdikkäästi hyvällä askelpituudella."

Hienosti jaksoi taas Iivari, joka ei helteestä tykkää sitten yhtään, esiintyä edukseen. On se aika jäpikkä:) Ja äiteen jo valmiiksi auringon lämmittämää mieltä muutoinkin erinomaisen hyvässä arvostelussa lämmitti eritoten maininta 'tyylikäs' :=)

Hikinen oli reissu, vaan tulipa tehtyä! Kolmisen tuntia ulkona, ja nyt on sitte naama punaisena. Ja olkapäät. Ne just viime viikonlopun venereissun jäljiltä alkoi kesiä ja iho irrota. Nyt nekin on sitten iloisen punaiset taas, auts! No mutta mitäs sitä ei koiriensa eteen tekisi? Mutta sitä tossa kotio ajaessa mietin, että voiko pää (aivot?) todellakin turvota helteessä??? Tieteellistä vastausta en tiedä, mutta mulla ainakin alko lippis matkalla kiristää ja nytki tuntuu että hartioilla lepää normaaliin verrattuna moninkertainen pallukka, iiks... Ja joku, otsasuoni, tai mikä lie, tykyttää... Helteen hurmiota lienee, vai?

Arttu oli jälleen tietty mukana taustajoukoissa. Hyvinhän tuo näyttää isoveikan kannustus toimivankin, onneksi. Ja näyttelyjutut kun on Arskalle tuttuja juttuja, niin pitäähän jätkän mukaan päästä. Siellä tapaa sitä paitsi monia näyttelyvuosilta tuttuja kavereita. Vähän näytti Arttu jopa kehän suuntaan sillä mielellä katsovan että mä kans, mä kans... Nojuu, ehkä se on hyvä äiteelle että on vaan yksi näyttelytettävä kerralla. Johan tuo Arska on oman osuutensa kunnialla hoitanut.

Ei työtä ilman huvia. Iivari osaa onneksi ottaa rennosti, ja 'työn' ohella näyttää jätkällä olevan kyky löytää hieman viihdykettäkin. Niin nytkin. Iippa ihastui, ellei suorastaan Rakastui, kennel Meitsin sievään valkoiseen käppänätyttöön. Herraa oli jotakuinkin vaikea pitää neidistä erillään, ja kun samaa matkaa viralliseen kuvaukseen mentiin ja sieltä tultiin, oli herralla täysi neliveto neitosen suuntaan, mitäs tuo nyt jos vähän panta kaulaa kuristi ja muutenkin auringon porottaessa oli tukala olo:) Kaippa tuo poika olisi Meitsin porukan matkaan enempi kuin mieluusti jäänytkin, ei nääs näyttänyt olevan kovinkaan äiteen perään kun autoa lähdin lastauspaikalle hakemaan ja tavaroita autoon ennen koiria rahtasin. Iisku meinas kai että kun vielä kotokaupungin likka... No, varmaan joskus nähdään taas, ja Paljon Onnea sinne Meitsiinkin päin päivän menestyksestä, mitenhän mahtoi ryhmäkehät mennä?! Ja tosi kiva kuulla että sielläkin näiden kahden partapojan touhuja seuraillaan:)

Iipan menestyksen kunniaksi jätkät sai kotona akupaloiksi HerkkuBroileriNakkeja. Arttu omansa söi, Iippa sen sijaan salaperäisenä johki lähti omansa suussaan kohkaamaan. Ja kas, kun huusin poikaa lisää ottamaan (josko edes haluaisi lisää...), heittikin hän jo aiemmin saaneensa nakin pätkän matolle. Jotta voi sitten uuden ottaa... Hmmm, ei taida muuten Iivari ennen saanutkaan noin isoa nakkia kerralla.... Arttu tapansa mukaan hiljaa ja kiltisti vierestä katso junnun touhuja, vaikka yrittihän juniori vähän Arskalle näyttää että NÄÄ muuten on MUN nakit, että KUKAs se siellä kehässä hikoili... Ja lieneekö Iivarilla aurinko vai menestys päähän kihahtanut, niin kun Arttu meni vesikupille, ryntäsi Iippa viereen: "MRRRR", jotta tiedätkös että tää on muuten MUN vesikuppi. No, äiteen komennus taltutti nuorukaisen ja pääsi Arskakin kaipaamansa vesikipon ääreen. Ruoaksi tuli sitten tonnikalalla, raejuustolla ja nakeilla höystettyä nappulaa, maistui hienosti kummallekin:) Paitsi että Iivari piti pienehkön tuumaustauon ennen kuin omansa alotti, pitihän se katsoa että Arttu ensin syö oman kuppinsa tyhjäksi. Niiiin Iipan tapaista...Nyt makaavat nausterit huokaillen pitkin poikin lattiaa. Tällä hetkellä on nimittäin taas tooosi vaikeaa tästä kämpästä viileetä pohjaa löytää, mutta ei näytä haittaavan nuita kahta:)

Mulla oli tietty kamera mukana, mut sen verran kaukana oli kehän tapahtumat ettei kovin hyviä räpsyjä tullut, tässä kuiteskin jokunen helteisen päivän tapahtumista (lisää kuvia). Virallinen kuva ROP-koirista otettiin, odotellaan että sen käyttööni saan ja lisään sen sitten. KIITOS kaikille taas hyvästä seurasta, kivaa oli ja otetaan taas jossain uusiksi (toivottavasti ei ihan näin helteessä...)

Kehään valmistautumista

Tuomarin arvioitavanaYess, we did it, again!
Valmistautuminen viralliseen ROP-kuvsan

HUH!

Huhheijjaa, pikku hiljaa alkaa tosissaan ottaa äiteen voimille tämä yhä jatkuva kuumuus. Juu, ei saisi valittaa ei, mutta kun tää kroppa on selkeesti ohjelmoitu huomattavasti kylmempiin ilmanaloihin niin eihän se yksinkertasesti toimi helteessä. Tuppaa pyörryttämään ja heikottamaan, muisti pätkii, ajatus katkeilee ...

Eipä välitä nuo nausterit trooppisesta ilmanalasta sen enempää, makaa retkottavat vaan pitkin pituuttaan. Toissa yönä heräilin milloin tuskanhikeen, milloin siihen että Iivari äänekkäästi läähättäen vaihto paikkaa alvariinsa, yritti reppana ettiä sitä mahdollisimman viileetä kohtaa lattialla, sellasta vaan kun on mahotonta löytää. Viilein paikka minkä Iippa nyt on keksinyt on makkarin viimisin nurkka ja sinne yleensä majottuu. Tosin ei koskaan pitkäksi aikaa, välistä kun täytyy käydä tsekkaamassa josko jossain kuiteski olis vielä vähän viileempi, Ja kun ei sellasta löydy, palaa herra hetken päästä takaisin nurkkaansa, lähteäkseen pian taas uudelleen rapsuttelemaan… Siinähän kuljeskelee, mutta Iipan mielestä nurkkaan ainoa tie vie sängyn kautta hypäten, tietenkin. Sängyn vieritsekin kyllä pääsisi, mutta eihän sitä nyt voi päiväpeiton päältä kävellä, silloin kun se on lattialle yötä varten mytätty.Vaikka tuntuu välistä ettei aivotkaan toimi ihan normaalilla tasolla, niin sain eilen illalla loistavan idean: avaanpas keittiön ja makkarin ikkunat oikeen kunnolla. Ja voi hitsinpitsi, kyllä oli sitte ihana nukkua kunnolla pitkästä aikaa vähän viileemmässä, ei tarvinnu pyöriä ja hyöriä hien puskiessa pintaan. Pojatki nukku paljon rauhallisemmin. Nytkin on vielä olohuoneessa ja makkarissa kivan vilposta kun ei aurinko paista aamusta tänne puolelle.

Hyvin nukutun yön jälkeen herättiinki sitte jo kuudelta ja suunnattiin kunnon aamulenkille. Pitkästä aikaa muuten, en ees muista millonka viimeks ollaan vedetty oikeen kunnon lenkki...? Ja kyllä teki hyvää kaikille:)

Muutenhan meitin, niinku varmaan kaikkien koirallisten, lenkkeily on ollukki sellasta köpöttelyä. Vielä joku hetki sitte en edes ois uskonu kahden nuoren snautseripojan niin rauhaisaan tahtiin kykenevän kulkemaan. Alkuminuutit mennä hurvelletaan mutta kummasti kuumuus pian saa nuo rauhottumaan ja hiljakseen tassutellen tienvieriä nuuskuttamaan, paitsi kun pellolla näkyy pupu tai tiellä traktori tai rullaluistelija, tai puussa orava, tai … tai ...

Torstaina saatiin sentäs vihdoin vettä. Tosin eihän sitä kauaa satanut mutta se tuli sitäkin rajummin. Kun töistä kotio ajelin, kattelin että meidän ympärillä on taivas sen näköinen ettei kannata kamalan pitkälle lenkille lähteä (niin ku me nyt muuteska näillä keleillä kauas mentäs…). Korttelilenkkiä sitten vaan tehtiin ja tovi ennen ku oltiin takas pihalla, taivas repesi jylisten ja vettä alko tulla ainaki kymmenestä saavista kaatamalla ja parissa sekunnissa kastuttiin läpimäriksi. Ihanaa, äitee nautti ku pikkutyttö, eipähän tarvinnu hetkeen hikoilla. Oisin tehny vähän pitemmänki lenkin kun kerta ei tarvinnu auringon paahteessa tuskailla, vaikka nahkaläpsykkäät litiskin vettä ja lippiksestä valu vettä kuohuvan kosken lailla ja t-paita ja sortsit myös oli aivan märät. Koirat näytti uitetuilta, ja siltä niistä vissiin tuntukin koska ne oli hyvin haipakkaa kääntymässä kotipihalle eikä osoittaneet mitään halukkuutta jatkaa lenkkiä. Ja vaikka sitten sateen jälkeen kosteus-% oli aika huima niin olihan tuo jonkun asteen tiputtanu lämpöä.
Meil ei ole sisällä lämpömittaria, ja mitäpä sillä sinänsä tekiskään. +25 tai +45, samapa tuo, hemmetin kuuma on joka tapauksessa, paitsi nyt toi ikkunoiden avaaminen tuo vähän helpotusta. Mutta eihän niitäkään voi koko aikaa sepposen selällään pitää.

Helteen myötä on meidän talon remonttireiskatkin aikaistaneet töihin tuloansa. Eilissä aamuna heräsin viiden huitteilla kolinaan parvekkeella, ja tänäänkin olivat jo puol 8n aikaan hommissa kun lenkiltä tultiin. Pitkää päivää jaksavat kelistä huolimatta tehdä, ykskin ilta vielä puoli kasin aikaan koneet surrasi. Parrat ei onneksi (tai ihme kyllä) reagoineet mitenkään siihen että partsilta kuuluu omituisia ääniä omituiseen aikaan, näin näköjään ovat tottuneet että talossa kuuluu ja tapahtuu kummia oli kello mitä tahansa. Että semmosia vahtikoiria...

Kohtapuoliin lähetään ajamaan kohti Mäntsälää, Iivari on kehässä puolenpäivän aikaan. Joten täytyy tästä ruveta täyttämään vesipulloja ja kastelemaan pyyhkeitä että saadaan koirat pidettyä mahdollisimman viileinä. Ainiin, ja täytyyhän tuo näyttelykoira vielä ehtiä harjatakin...

Mökkeilyä

Sunnuntai-illan helteestä pikainen kuvallinen raportti snautsereiden mökkiviikonlopusta. Lisää tarinaa seuraa jahka äitee jaksaa enempi kirjottaa. Paljon koettiin uutta ja ihmeellistä, kuten kauppareissu Vääksyyn Iikun ja Aijan uudella hienolla veneellä. Pojat nautti vauhdikkaasta menosta parrat kesätuulessa tuivertaen, Iippaa ensikertalaisena kyllä taisi hiukka jänskättää moinen meno, niin oli häntä koko ajan koipien välissä. Vääksyn sataman terassillakin piipahdettiin nestetankkauksella. Mökillä oli paljon hommaa kun vahdattiin lintuja, veneitä, vesiskoottereita, grillattiin, syötiin karitsaa, broileria, grillimakkaraa, saunamakkaraa, saunottiin, uitiin (kuka tahattomasti, kuka ihan tarkoituksella...), nautittiin hiljaisuudesta ja maisemista...
Vapaudesta pojat saivat nauttia tasan siihen saakka kun perjantai-iltana (tai taisipa tuo olla jo varhainen lauantaiyö) Arttu äkkäsi alanaapuriin kyläilemään tulleen westie-poitsun ja ryntäsi sinne kamalalla älämölöllä. Westie ja Arttu yrittivät tappelun nujakkaa saada aikaiseksi, mutta onneksi neuvokas naapurin isäntä sai Arttua napattua kaulapannasta kiinni eikä mitään pahempaa päässyt sattumaan. Meteli vaan oli ihan kamala, ja äitee paljain kintuin ryntäsi omaansa pois hakemaan, jyrkkää rytteikköistä rinnettä pitkin. Ihme kun en sydänslaakia saanut enkä lämpöhalvausta kun oli sata lasissa pelästyksestä että snaku pistää westien suihinsa, tai ainakin pilkkoo palasiksi. Jalkoihin vain tuli naarmuja, ei sen pahempaa.

Tässä kuvia viikonlopun menoista, perjantainahan vietettiin Artun 5-vee synttäriä ja jätkä saikin juhladrinkkinsä isosta maljasta :=)

Hei, mulle kans jottain...Iippa ihailee rantamaisemaa

PihapainitRoikkoa, roikkoa, meillekin roikkomakkaraa!!
IltamaisemaIstuva vahtikoira ja sen kaveri

Lauantain jännitys, kauppareissu Vääksyyn:

Vauhdin hurmasta nauttimassa Iivari

ja Arttuja poijjaat äiteen kanssa maisemia ihailemassa
Päijänteen maisemia edestä
ja takaa
Laivakoiria
... matkanteosta nauttimassa Arttuja Iivari
Ja vielä vähän lisää Päijänteen mahtavia maisemia
Oma mökkiranta
Uimavalvoja Arttu
Saunan terassilla Iivari
ja Arttu

Nyt jäivät Iikku ja Aija lomaansa aloittelemaan, kiitos vaan hyvästä seurasta ja tarjoomuksista yms yms! Täällä ei pojat 33-asteen helteessä jaksa enää korvaansa lotkauttaa, unessa ovat, näinköhän uneksivat kaikesta kokemastaan ja näkemästään ja maistamastaan...