Aavistus syksyä

Joko se lopulta on ohi? Pitkä, kuuma kesä. Kuulas taivas, hämärtyvät illat, viileät yöt, ihan on ilma jo syksyisempi. Ihanaa, selvittiinhän siitä helteestä hengissä, mitenkuten! Tässä alkaa herätä ja pikkuhiljaa mieli kääntyä kohti syksyä ja pian alkavaa lomaa! Snautsereiden kera ollaan nautinnolla otettu takaisin helteen aikaista lenkkivajetta ja vedetty joka ilta ympäriinsä lähes pari tuntia. Matkan varrelta löytyy aina jotain mielenkiintoista, kuten orava puskassa:
tai tien viereltä makoisa koivunrunko joka oitis oksitaan
ja juuret järsitään.
Sitten vain ilosta ja onnesta pyöritään.Tai istutaan ja ihmetellään, jos pystytään; huom. Artun tiukkaakin tiukempi panta, Iivari vetää remmistä isoveikkaa.

Aamulla tänään pitkä aamulenkki ja päivällä suunnattiin puistoilemaan, pois päikkäreitä häirinneen remontin alta. Jätkät jälleen alkuun vetivät 150 lasissa kuten aina, ja sitten iski uupumus ja tuli kiire oman aarteen luo, vesikupin ääreen.
Remontista
Meidän talon seinät on nyt työn alla. Olin kuvitellut kaiken kestävän paljon kauemmin ja meidän ehtivän lomareissuun alta pois, mutta nyt ollaan oltu tämä viikko ikkunat tiiviisti muovitettuina. Onneksi ei ole helle... Edelleen pojat ovat hyvähermoisina kavereina kestäneet remontin roiskeessa hyvin. Tämä viikkohan on ollut se kovaäänisin kun remppareiskat ovat poraten ja hakaten kiinnittäneet eristyksiä ja seinälevyjä jotka sitten kohtapuoliin rapataan ja maalataan. Tätä meidän nurkkaa työstivät tänään, juu, täällä työmuurahaiset ahkeroivat lauantainakin. Ei nausterit olleet moksiskaan vaikka meteli oli todella sietämätön kun tossa seinän toisella puolella pora pörisi. Mutta nopeasti tekevät hommia ja muutamassa tunnissa se oli ohi. Lähettiinkin kyllä pahimman melskeen aikana puistoilemaan ja kauppareissulle.

Helpottavaa että tämä urakka alkaa kääntyä kohti loppuaan, johan tätä on kestänyt tammikuulta lähtien. Kohta se on sitten ohi. Varmaan kun lomalta tullaan syyskuun lopulla on lähes kaikki jo valmista. Miltähän tuntuu kävellä tyhjän pihan poikki, ei laastisäkkejä, ei huoparullia, ei parakkeja, ei kuorma-autoja, ei haalaripukuisia miehiä seinillä, ei hälinää hulinaa eikä vasaran kopsetta...Eilen tehtiin ensivisiitti uudelle parvekkeelle. Tähän asti on vain ovi ollut auki, edessä isot barrikadit ettei nausterit omin lupinensa sinne pääse. Keskeneräinenhän tuo vielä on, puuttuu ikkunalaudat ja lasit ja jotain muuta viimeistelyä. Kaiteet ja etulevyt ilmestyi alkuviikosta joten pakkohan se oli mennä tsekkaamaan. Pojat olivat innoissaan, ja vähän hämmennyksissäänkin. Yli kolme kuukauttahan tässä on ilman parvekkeen tuomaa lisätilaa eletty. Molemmat tutkivat ensin uuden lattian sentti sentiltä ja saivat siinä touhussa partansa iloisesti sementtipölyyn:). Varsinkin Iivari oli ensin tosi hämmästynyt, mutta kun Arttu nousi maisemia ihailemaan uudenuutukaiselle kaiteelle niin pian olivat jo molemmat vanhassa tutussa asennossa asemissansa.Vaivaiset
Ei niin hyvää ettei jotain huonoakin.
Torstain vastaisena yönä harrastimme yöllistä ulkoilua. Iivarilla oli maha sekaisin ja jo 11ltä illalla kävästiin ekan kerran heittämässä kuravedet heinikkoon, ja sitä jatkui sitten läpi yön vajaan kahden tunnin välein. Olipa aamulla freessi olo kun ei juuri nukkua ehditty. Just kun sain unen päästä jotenkuten kiinni, kuulin kuinka herra rapsutteli levottomana ympäriinsä. Ja ei kun menoks taas. Öinen ilma oli kyllä ihana, kuulas ja raikas ja käväsipä unenpöpperöisessä mielessä että jos ei olis ollu työaamu vastassa niin sitähän ois voinu vaikka oikeen kunnon lenkin vetää yön hiljaisuudessa tähtitaivaan alla.

Eilen illalla sitten äitee kompuroi. Onneksi ei käyny pahemmin... Lähettiin pissalle ilta 10n jälkeen ja tietenkin tuo tien toisella puolella oleva ruohokenttä oli taas pupujen valtaama ja Arttu tapansa mukaan niiden perään vouhkasi. Mulla remmit keritty vasemman kämmenen ympärille. Komensin poikia toiseen suuntaan, missä toivottavasti ei pupuja olisi ja päästäis ihan kävelemäänkin. Samaan aikaan meidän pihasta tuli yksi iso koira flexin nokassa vouhkaten. Pojathan huomasi tietty sen heti ja alkoivat sille reuhaamisen. Eli tuli vähän tuplasti kiire lähteä etenemään, nuo kun ei keskenään pelkästään suupieliä nuolisi. Siinä hässäkässä mulla meni tasapaino, kaaduin rähmälleni, vasemman käden päälle. Tuntui ihan että jotain rusahti ja kamala kipu! Olin ihan varma että koko käsi tai vähintäin ranne on murskana ja karjasinkin pojille että nyt riittää, äiteeltä meni käsi! Siltä se tuntui. Nousin ylös ja huh mikä tuskanaalto tulvi kovasta kivusta. Sain onneksi oikeella kädellä pidettyä pojat hanskassa ja siinä kulkiessa aloin kokeilla vasenta kättä että miten kävi. Ei ollut käsi poikki, ei edes ranne, mutta keskisormi aivan tajuttoman kipeä, osui kait suorassa asennossa maahan, ja minä sitten siihen päälle:( Se taipui ylimmästä nivelestä ihan oudosti kuin olisi kumia. Ensin sitä särki sitten välillä ei tuntunut mitään. Luulin että se on poikki tai vähintäin murtunut. No ei onneksi sentään. Nyt se on vaan joka suuntaan tajuttoman turvonnut, kova ja muhkurainen, kunnon kapanossi. Aamulla sitä vielä särki eikä taipunut ollenkaan eikä sitä saattanu koskeakaan, nyt kestää jo vähän enemmän. Kärsii jo näppistäkin näpytellä jotenkuten. Taluttamista ei kuiteskaan vielä kestä kun en pysty sitä taivuttamaan joten ehkä jonkin aikaa tarvii osata taluttaminen yhdellä kädellä...Sitä ei normaalisti tajuakaan miten avuton ihminen on ilman yhtä keskisormea! Ei meinaa onnistua kengännauhojen sitominen, ei vetoketjun sulkeminen. Kaikki muukin pieni näprääminen vaatii vähän taiteilua suorana sojottavan, toimimattoman sormen kanssa. Onneksi oli vasemman käden sormi, muutenhan olisin ihan rampa. Ja onneksi oli sormi eikä jalka, yhdellä jalalla kahden nakusterin lenkittäminen voisi olla jo turhan iso haaste:=)

Näihin tunnelmiin päättyy tämänkertainen päivitys, ei muuta kuin turvallista viikonloppua!