Ihan vielä ei ruska ole täydessä loistossaan, mutta keltaista, oranssia, punaista ja punaruskeata maastossa jo löytyy. Varsinkin auringonpaisteessa, mistä tänä viikonloppuna ollaan saatu nauttia, kirkkaat värit häikäisevät harmaaseen tottunutta silmää.
Kun kerrankin sattui näin upeat kelit viikonlopulle, onhan tässä täytynyt siitä kaikin siemauksin nauttia. Tiedä vaikka olisi syksyn viimeisiä näin aurinkoisia ja lämpimiä päiviä.
Viime lauantaiseen tapaan eilen lähdettiin heti aamupalan jälkeen Keinukalliolle kapuamaan rinteitä ylös alas. Ihan ylimmälle mäelle ei tosin tällä kertaa kiivetty. Muutenkin halusin kulkea vähän selkeämpiä reittejä kuin viimeksi. Jyrkkää rinnettä kuitenkin reippaasti kavuttiin ylös vaikkei ylimmälle huipulle. Kierrettiin mäki takakautta, missä vasemmalla puolella on jyrkkiä kallioita. Pitihän siellä kallionreunallakin kävästä, mutta aika pikaseen komensin pojat pois, hirvitti kun pudotus oli suoraan alhaalla kulkevalle tielle. Sillan yli jatkettiin tien toiselle puolelle ja sieltä hevoshakojen välitse ja toista siltaa takaisin. Ei voi kun sanoa että oli taas mahtava rentouttava retki jonka jälkeen oli yksi sun toinen melko väsynyt. Vaan pitihän sitä muutaman tunnin levon jälkeen vielä uudelleen ulos lähteä, eihän näitä kelejä voi sisätiloissa viettää. Kuvat Keinikseltä.
Tänän oli vuorostansa aika harrastaa kotiseutumatkailua. Kierrettiin pitemmän kaavan kautta keskustaan ja rantapuistoon ja toista kaupungin laitaa takaisin kotiin. Pojat pääsivät vähän tassujansa ja partojansa järvessä huljuttamaan, mutta sorsapaisti jäi näiden harmiksi kaakattaen uiskentelemaan tyyneen veteen.
Joten on tyydyttävä possupataan, joka onkin ollut muhimassa jo monta tuntia kun ennen lähtöä se uuniin tupattiin. Olisikohan kohta valmis, tässä alkaa nälkä kurnia mahassa pitkän ulkoilusession jälkeen. Pojatkin ovat odottavalla kannalla. Tietävät että lounas on heillekin tulossa sunnuntain tapaan. Joten tästä on paras suoriutua keittiön puolelle muonitushommiin. Pienen lepotauon jälkeen se on varmaan taas mentävä ja imettävä itteensä auringonsäteitä. Nyt kun niitä vielä on tarjolla:) Rentouttavaa sunnuntain jatkoa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti