keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Artun nimppari

Arttu on viettänyt nimipäiväänsä työpäivän päätteeksi reippailemalla pitkästi kuutamon valaisemassa illassa. Eikä nimppariherkkujakaan ole unohdettu. Aamulla saivat ylimääräiset keksit sekä runsaat aamiaiset eikä iltaruokakaan ihan kevyt ollut, ainakaan ihmismielestä, tosin Artun pohjattomalta tuntuva vatsa olisi varmaan vielä toisen samanmoisen vetänyt. Noh, piakkoin on tiedossa vielä pannukakkumaistiaisia, ellei, tai sitten juuri siksi, tuosta uunissa muhivasta leipomuksesta tule kirjaimellisesti pannukakku. Maisteltavaksi jää.
Huomenna käännämme kalenterin sivua ja suuntaamme tassut marraskuuhun.
Kuvat on sunnuntain päiväulkoilulta tutusta kohteestamme, rannalta, minne vaihteeksi mentiin autolla kun samalla piti hankkia täydennystä sekä tankkiin että ruokakaappiin ja missä aurinkoisesta ilmasta nauttimisen ohella tuttuun tapaan tutkittiin rannan ruovikot, nuuskuteltiin koirien ja lintujen jättämiä tuoksuja, ihmeteltiin ohuen jääriitteen peittämää järvenpintaa ja pitihän sitä yrittää vähän asiallisempaa poseeraustakin kameran käyttäjän mieliksi. Palkka mielessä tietenkin...

 Näin myö poijjaat potkitaan

 Onpas aurinkoista ja hienoa!

 Ei saanut Arttu juomavettä jään läpi,
mutta ihanaa, jo pääsi Iivari kierimään lumessa.
 Meitä hellii hieno ilma.
 Poseerauksia vaahteranlehtien joukossa,
 poikain päät kääntyili sinne tänne,
 välillä jopa samaan suuntaan.








2 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Teillä on aivan ihanat sivut! :)

Arttu kirjoitti...

Kiitos Niina! Kiva kun käyt visiteeraamassa, ja kommentit on aina tervetulleita:)