Pitkästä aikaa UKUilua

Pitkääkin pitemmän, siis aivan liian pitkän, tauon jälkeen sain tänään viimein kammettua itseni ja koirani kentälle. Muita kouluttajia ei ollut paikalla joten Pirjon kanssa vedettiin ex tempore -treenit viidelle koirakolle. Ihmeesti sitä jotain juttuja aina keksii puoleksi tunniksi vaikkei yhtään oltu varauduttu kouluttajan rooliin.
Onnellisten sattumien summana saadaa keväämmällä opastusta rally tokoon, luultavasti oikein kurssikin. Hienoa! Olen lajista ollut kiinnostunut, tuo normaali toko ei ainakaan tällä hetkellä oikein tunnu olevan mun juttu. Tai siis syynä ehkä se, että puuttuu se paljon puhuttu motivaatio. Mutta jos toi rally toko kurssi saadaan toteutettua niin niitä alkeita saa sekä Arttu että Iivari alkaa treenailla. Jotain juttuja olen kotitokoiluun rally tokosta poiminutkin. Nyt päästäisiin sitte ihan kentälle ja oikeiden kylttien kera harjottelemaan:)
Ennen ja jälkeen treenien tehtiin Pirjon ja Pimu & Rino käppänöiden kanssa lenkkiä. Iivari yritti alkuun Rinolle 1vee vähän näyttää miehen mallia että kuka on kuka, mutta Rino ei ollut moisesta moksiskaan ja kaikki neljä partaa kävelivätkin sulassa sovussa kadunvarsien viestejä tutkien.
Kotia tultua oli kaikilla kova nälkä, jopa Iivarilla. Junnu on taas vähän pitäny paastoa (no rantakausihan lähestyy kovaa vauhtia...), mutta nyt oli ensimmäisenä keittiössä ruokapurkkien äärellä heti kun sain pannan kaulasta. Eikä taas ehtinyt päätänsä kupista nostaa kun sen viimein sai eteensä.
Kiva ilta. Ja nyt väsyttää, joten pötkähdänpäs tästä sohvalle, taitaa olla aika taas talletetun illan Millanin;)

Vesi, elämän elixiiri

Nykyajan ihminen on aika haavoittuvainen kun siltä otetaan pois jotain mitä se on tottunut pitämään itsestään selvyytenä. Kuten vesi. Hanasta kääntämällä saa puhdasta raikasta ja kylmää (tai kuumaa) vettä. Sitten kun niin ei käy, on olo aika onneton. Niinkuin meillä tänä iltana. Ollaan oltu ilman vettä, tämä lähialue tässä, vesijohdon katkeamisen vuoksi.

Kun tulin töistä ehdin juoda lasillisen kylmää vettä ennenku vein pojat pissalle. Kotia tultua ei hanasta mitään enää tullukkaan. Ontto olo. En voinu pestä naamaa, en voinu keittää kahvia, en voinu pestä edes käsiä, enkä koirien kippoa... Enkä saanut juotavaa. Olen sellanen vesijuoppo että sitä menee monta litraa päivässä. Parempaa janojuomaa ei ole. Pannuun oli jääny aamusta teetä joten se sai riittää mulle veden ja kahvin korvikkeeksi. Koirien kiposta ehdin kaataa likasen veden lavuaariin ennenku huomasin ettei vettä tule. Teemuki oli likoomassa, sen vähäisen veden sai pojat kuppiinsa, ja ohjeistuksen jakaa mukillinen kristillisesti tasan. Mulla ruoka oli valmiiksi pannussa joten siihen en tarvinnu vettä ja poikien ruokaan laitoin extra-annoksen piimää niin saivat ne siitäkin nestettä.

Muonituksen jälkeen lähettiin veden ostoon. Ajettiin Alepan pihaan, ja tehtiin ensin lenkki ja sitten hain vettä. Sitä oli moni muukin hankkinut, sain viimisen reilun 5 litran kanisterin. Viisi litraa tuntuu paljolta, vaan eipäs se ole. Pojille kuppi täyteen, Artun aamuruoka turpoomaan, mulle muutama lasillinen + kahvinkeitinvedet ja kanisteri on enää puolillaan.
Ei sitä normaalissa arjessa, silloin kun kaikki sujuu kuten on tarkoitettu, tule edes ajatelleeksi miten paljon vettä käyttää ja tarvitsee, vaikkei turhaa valuttaiskaan (ja kai sitä totta puhuen pärjäisi vähemmälläkin). Olen näemmä tottunu käsiäkin pesemään vähän väliä. Ja nyt on inhottava tunne kun on likaset kädet. Laukusta löytyi sentään paketti virkistyspyyhkeitä kesähelteiden ajoilta. Jää vaan inhottava tahmanen tunne niistäkin. Poikien vesikiponkin pesen yleensä tuon tuosta, en voi kattoa likasta vettä kupissa. Kuten kaikki snautserin tai muun partaisen koiran omistajat tietää, niin vesi ei kauan puhtaana pysy, yksi parran heilautus ja jo on kippo kurassa;)

Näkyy tossa pikkutiellä olevan vedenjakelupiste, mutta eiköhän me pärjätä aamuun saakka. En enää jaksa lähteä kellarista hakemaan mökkivesipönikkää.
Tien toisella puolella käy kova kuhina ja vipinä kun kaupungin miehet uurastavat putkirikon kimpussa. On kaivuria, kuorma-autoa ja ties mitä vempelettä, hurina, surina ja kolina vaan kuuluu. Pojilla paljon ihmeteltävää, partsilla tarkkailevat tilannetta. Välillä on komennettava ne sisälle sieltä kun käy niiden kommentointi liian äänekkääksi. Naapurin poika pihalla sanoi, ja näkyi nyt jo olevan kaupungin sivuillakin, että pyrkivät puoleen yöhön mennessä saamaan vian korjattua. Täytynee pysyä hereillä siihen saakka, niin jos pääsis pesulle. Onneksi ei tänään ollu pahin mahollinen kurakeli niin ei ollu tarvis koiria pestä. Eipä ole myöskään tarvinnu tiskata tai pestä pyykkiä:) Kyllähän sitä tulee toimeen vähemmälläkin kun on pakko. Mutta silti mä toivon että aamuun mennessä vesi taas virtaa, että pääsee suihkuun...

Muistetaanpas olla onnellisia että meillä on täällä armaassa kotomaassa puhdasta, suoraan hanasta käyttökelpoista vettä! Niin ei ole kaikkialla.

Vesi vanhin voitehista...

Lisäys klo 22.15: KIITOS kaupungin ahkerien työmiesten - vesi virtaa taas, jeee! Tosin korahdellen ja vähän rusehtavaa se on vielä, mutta pääasia että asia on korjaantumassa. Pääsen iltapesulle. Maailma on jälleen mallillaan. Nyt illan Millanin pariin ja sitten yöunille - hyvää yötä!

Korjaantumisia

Viikko alkanu korjailuiden merkeissä. Pesukoneen korjaajamies tuli luvatusti tänä aamuna kahdeksan jälkeen. Soittivat huollosta heti kaheksalta ja varmistivat että olihan sovittu aika nyt. Kerrankin näin päin, kokemusta kun on että joskus noita huoltomiehiä, oli se sitten jostain kodinhuollosta tai talon huoltoyhtiöstä, saa odotella reilustikin yli sovitun ajan. Eihän siinä muuta mutta kun töihinkin pitäsi ehtiä ja joka minuutti on takaisin tehtävä. Nytkin mulla kyllä tuli yhtäkkiä mieleen, joku epäileväinen tuomas nosti päätään, että miten ihmeessä sovittu aika olikin jo kaheksalta, kun muistelin että joskus ovat sanoneet että huolto alottaa vasta yheksältä. Mutta sovitusti kaheksan jälkeen mies tuli ja ryhtyi hommiin. Nyt on olake kiinni, ja toivottavasti pysyy, kauemmin kuin sen 5 kuukautta...

Pistin pojat olkkariin huoltomiehen käynnin ajaksi etteivät olisi häsläämässä ja turpiansa tunkemassa niille kuulumattomiin asioihin. Kun ovikello soi haukkuivat, mutta hiljenivät aika pikaseen, niinku normaalistikin. Vaikkeivät ole siinä hollilla kun ovi avataan, niin lopettavat meluamisen, äitee kun hoitaa homman. Tai itse asiassa Arttuhan se nyt vahtia piti, Iivari sitruunapantoinensa päästi vain jokusen puhahduksen. Sen jälkeen kuulu ajottaista pientä vikinää ja oven raapimista muistutuksena ettei heitä unohdettaisi koko päiväksi olkkariin. Mikä ei muuten tulisi mieleenkään, siellä kun on aivan liikaa niille kuulumatonta tavaraa;)

Kun sitte lähdin töihin, oli pihalla tikasauto irronneita parvekkeiden levyjä korjaamassa. Huoltoyhtiö laittoi jo eilen alaoville varoituslaput että parvekkeiden alla ei saa liikkua. Saa sitte nähä millä aikataululla ja miten korjaavat / uusivat nuo käyrät levyt. Tiedotetta lienee luvassa.

Artun tassukin alkaa olla korjaantunut. Välillä vähän hiekka ja kivet hiertää ja sillon nostelee sitä, mutta muuten kävelee melko normaalisti eikä paljon varvastele. Eilen tosin tehtiin vähän vähempi lenkkiä kun tuntui että se arasteli enempi. Tänään illalla ei tainnut pahemmin nostella, tai niin reippaasti mentiin etten tuota muistanut edes kummemmin tarkkailla. Eiköhän tuo ole pian ihan ehta.
Eilen illalla törmättiin nurkilla Hiluun ja koiriin ja käveltiin kimpassa jonkun matkaa, saivat Iivari ja Koru pitkästä aikaa taas vähän halailla. Saatettiin kaverit kotiovelle, ja syötiin nameja. Uni on tottunut että mulla on aina taskussa natural menu nappuloita niin osaa niitä vaatia. Työntää kuonoa namitaskuun, katsoo vaativasti silmiin samalla kun kuopii tassulla reittä ja kylkeä ellei ala tietyssä kohtaa reittiä nameja tulla. Koskaan emme siis eroa ilman että jokainen kuono saa ainakin parit nappulat mun taskusta. Niin eilenkin, namien jako ikäjärjestyksessä Hetasta alkaen. Sitten oli hyvä mieli kaikilla, ja lähettiin omille tahoillemme.
Kun vielä yheksän jälkeen käytin pojat pikapikapissatuksella, ohi ajoi paloauto sireenit ulvoen ja valot välkkyen (tossa lähellä paloi rivitalon lämpökeskus, tiedotti Iltalehti tänään). Jätkät antoi pitkän ja volisevan näytteen naapureille ilta-aariataidoistaan. Miten se käykin koiran korvaan toi sireenin ääni ja pistää ulvomaan suden lailla?

Enhän toista itseäni jos sanon että on ikävä talvea…? Senkin uhalla sanon sen, taas. On toi siivoominen yhtä tyhjän kanssa näillä keleillä. Ei kuulu muutenkaan mun mieliharrastuksiin. Kerran käytät jätkät ulkona ja taas on hiekkaa yltympäriinsä vaikka just olisit imuroinu. Ihan sama peseekö tassut vai ei. Sillä aikaa kun ensimmäinen pestävä on suihkussa, ehtii se vuoroansa odottava jo tepastella siellä ja täällä ja tiputella kurat karvoistansa lattialle (oma vika kun en ole opettanut yhdessä paikassa odottamaan…). Yhtenäänhän sitä sais olla imurin ja rätin kanssa nuohoomassa jos aikois puhtaana paikat jatkuvasti pitää. Ei sovellu mulle. Siispä yritän olla piittaamatta, paitsi että kyllähän se pikkasen kaihertaa just sen imuroinnin jälkeen. Katoavaista on siisteys. Onneksi ei käy usein yllätysvieraita.

Viime viikolla oli lehdessä että kaupunki alottaisi tällä viikolla katujen putsauksen, hyvä! Vaikka eihän sitä tiedä milloin meidän kulmille asti ennättävät. Pirullista tuo hiekka, vai mitä sepeliä lie, asfaltilla. Sopivasti kun sattuu tossun alle niin siinä meinaa lentää selälleen, olen ollu useemmin lähellä kaatua kuin jääliukkaiden aikaan. Sitä paitsi lasin sirpaleita on tuhottomasti joka puolella. Että kyllä muutkin osaa sotkea kuin koirat ja niiden omistajat. Tarkkana saa olla ettei käy koirien tassuun. Pojatkin kun pontevasti potkivat pissojen päälle niin siitä tulee iso pipi jos sattuu lasia olemaan tassun alla.

Viikko siis aluillaan. Helpottavaa kun tietää että enää tämä ja ensi viikko, ja sekin vajaa, ja sitten alkaa loma. Mä kun olen tällanen 'erilainen nuori', vaikken enää niin nuori olekaan, ja pidän, muiden mielestä, lomani aina ihan omituiseen aikaan, niin tammikuussa huhtikuun lopulla oleva loma tuntuu ikuisuuden päässä olevalta. Mutta niin se on taas kerran kuukaudet vierähtänyt lähes huomaamatta ja loma on ovella:=)

Voihan turkanen:(

Pikapissatuksella nähtiin naapuritalon pikkukoira. Emäntänsä kysyi josko olen huomannu miten parvekelevyt kupruilee ja yhdestä talosta on jo pari pudonnut. Enpä ole huomannu, niin olen taas sokkona tässä pihapiirissä kulkenut etten ole asiaan kiinnittäny huomiota. Pihan poikki tullessa sitten kattelin vähän tarkemmin ympärilleni ja niinhän nuo näyttää kupruilevan siellä sun täällä ja yhden ylimmän parvekkeen irronnut levy retkottaa alemmalla parvekkeella. Voi tuhannen tulimmaista! Vastahan remontti loppui marraskuussa ja nyt jo alkaa paikat repsottaa... Enpä sitten taidakaan avata loppuja parvekelaseja vaikka houkutus on suuri kun aurinko päivällä niin lämpösesti paistaa. Taitaa olla turvallisempi pitää vain tuo yksi koirien kurkistusaukko reunassa auki ja muut visusti kiinni. Eikä antaa koirien siellä enempiä oleilla vaikka näillä keleillä jo on tapana antaa oven olla auki ja poikien mennä ja tulla partsille miten mielii (niin kauan kun ovat siellä hiljaa). Eipä ainakaan putoo päitänsä niin pitkälle kuin mahdollista kurkottavien koirien päälle eikä tule meidän parvekkeelle jos yläpuolelta sattuisi levyt tippumaan ennenku niille jotain, pian toivottavasti, tehdään. Vielä tässä nyt ei sitten tiedä että mistä tuo johtuu, huonosta kiinnityksestä vai onko levyt alun alkaen ollut ihan sekundaa. Joten jonkun sortin korjailua lienee luvassa. Paitsi pitihän nuo parvekkeet muutenkin vielä käydä läpi ja korjailla mitä lopputarkastuksessa syksyllä havaittiin. Kyse on siis vain ulommasta levystä, eli ei tässä, toivottavasti, ihan heti parvekkeelta pudota, jäähän tuohon vielä sisempi levy. Näyttää munkin parvekkeen levyt olevan vähän mutkalla. Toivoa täytyy ettei ehdi sattumaan mitään isompia onnettomuuksia. Meidänkin talon parvekkeiden alla lapset juoksentelee ja leikkii, nyt kun on tuosta rinteestä lumet sulanu niin vipinä on välillä kova. Muutenkin tästä taitaa tulla aika hulabaloo kun ainahan tän sortin remontti aiheuttaa kiivaita keskusteluja ja vääntö oli välillä aika kova vähän joka asian suhteen. Syyttäviä sormia varmaan tässäkin tapauksessa löytyy. Ei ole helppoa hallituksella. Tämähän se pelko persauksissa joteskin oli. Kallis remontti, ja olihan se pakko tehdä. Ja onhan sitä valmis maksamaan, mutta kyllähän sitä sitten odottaa ja toivoo että kaikki tehdään kunnolla kerralla ettei tule mitään ikäviä yllätyksiä. Niin nyt kuitenkin kävi... Saa nähä mitä tuleman pitää tämän asian suhteen.

Iivarilla näky käyneen eilinen navakka tuuli silmiin, ja rähmää oli niin ettei meinannu otsatukka parrasta irrota. Onneksi ei silmät ole punaset.
Täällä on käynnissä partapainit, ja Iivari ehti tuoda jo aamun lehdenkin kuin vinkiksi. Parasta siis mun mennä aamupalalle ja sitten ulos. Katotaan miten pitkän lenkin Artun tassu kestää tehä, se jo äsken tossa vähän sitä nosteli. Sitten on vuorossa sunnuntain kotiaktiviteetit; tassujen ja partojen pesu, imurointi (miksi en tehnyt sitä eilen???) sun muuta pientä. Pyykkiäkin olisi monta koneellista mutta niiden nyt täytyy antaa odottaa arki-iltoja kunhan huoltomies on huomenna korjannut koneen.
Siispä liikenteeseen - keväistä (jokohan Oulun-Iin akselillakin on kevät?) sunnuntaita!

Varvasastuja tassu pesuvadissa

Kevään ensimmäinen asfaltti-ihottuma hankittu. Haarajoen lenkillä Arttu intoutui riekkumaan ja miten onnistuki hyppimään niin taitavasti että oikean takatassun anturan välistä rullautui nahka pois. Ehdin jo säikähtää että sattu jotain pahempaakin kun herra ulvahti ja piti tassua pitkään oikosenaan. Vaikka pahahan tuokin on, vaikea paikka pitää puhtaana eikä sitä voi mitenkään suojata. Varmasti kirveltää. Loppumatkan autolle herra käveli varpaillaan, muuten ei näyttänyt sitä aristelevan. Mutta kun kotipihalla hyppäsi autosta niin taas sattui ja jonkun matkaa kulki kolmijalkasena koirana. Kotona putsaus, tassu pesuvatiin ja bideesuihkulla runsasta suihkuttelua. Ei tarvii joka kerta puolta koiraa kastella suihkussa. Toivotaan että paranee näillä eväillä, vaikka hiekka ja kura mitä sitäkin paikoin vielä löytyy vaikka tänään kadut onki kiitos auringon ollu lähes kuivat, ei kyllä sille hyvää tee. Varsinkin kun koira itse ei sitten meinaa muistaa että pipiä tekee jos riekkuu. Snautseri...

Aurinkoa ja lämmintä on ollut, pohjoistuuli paikoin aika vilponen, mutta selkeästi taas kevään merkkejä enempi kuin viikko sitten, aamulla nähtiin muutama joutsen sinisellä taivaalla;)
Vielä parit päivän aikana näpsityt kuvat.

Rapaparrat aamulenkillä

Nyt uskaltaa jo ladullakin kieriä

Parit poseerausviritelmät päiden kääntyillessä sinne ja tänne,
vahingossa välillä samaankin suuntaan

Pohjoistuuli tuiversi tukat silmiltä ja pisti parrat oikoseksi

Joko saa sanoa että on kevät?

Vaikka tänään sää on ollut taas vähän tuhnuisempi ja synkeä, niin eilen ainakin oli niin keväinen keli ja olo ettei paremmasta väliä. Lähes kymmenen astetta (lämpö sellaista!) ja häikäisevä auringonpaiste innostikin heti töistä tultua lähtemään pitkälle lenkille. Pelkässä fleecessäkin tuli hiki, mulle kun tollanen kymmenisen astettakin alkaa olla, jos ei vielä ihan hellerajalla, niin Kuuma nyt kuitenkin. Osa parin tunnin reitistä oli jo ihan kuivaa, jäätä enää vain varjoisimmissa paikoissa, mustanlikaiset lumivallit sen sijaan vielä reunustaa teitä. Kevyestä vaatetuksesta ja isosta innosta huolimatta mulla oli vähän raskas askel, eikä tehnyt mieli edes yrittää juosta. Rauhaisaa kävelyvauhtia siis mentiin. Pojatkin tassutteli epätavanomaisen rauhallisesti. Joko meidät tämä lämpötila laiskistuttaa?

Ei voi kuin hämmästellä, miten nopeasti vesisade ja lämmin ilma on loppujen lopuksi saanut tuhottua jäät teiden pinnalta. Vastakos se oli viime viikon lopulla kun tämä vesikeli alkoi? Silloin tuntui että saadaan hamaan tulevaisuuteen liukastella veden peittämällä jäällä ravan roiskeessa, mutta nyt on jo suurin osa meidän normaaleista reiteistä jäättömiä. Täytyy toivoa että sade sulattaa pian loputkin sohjot ja sitten kaupunki hoitaisi oman osuutensa siivoamalla hiekat kulkuväyliltä. Kaikenmoista moskaa sitä lumen alta paljastuukin, hyi olkoon. Paitsi niitä koiranjätöksiä niin ihmetyttää, kun ei mitään roskia voida viedä roskiin, pitääkö kaikki heittää aina maahan, ja autosta tielle??
Pian ladutkin häviää ja päästään taas talven ajan jalankulkijoilta kiellettyinä olleille reiteille. Mutta ainakin vielä eilen näytti että latukone oli käyny ladut ajamassa kuntoon nuoskalumesta huolimatta.

Aamun sää ei olisi niin iso yllätys jos iltasella viittisi vilasta edes pikasesti mitä seuraavalle päivälle lupaillaan. Vaan kun ei oikeen kuulu tapoihin, eli tuppaa unohtumaan. Varmimman sääennustuksen saa kun aamulla ennen ulos lähtöä vilkasee ikkunasta ulos ja katsoo samalla asteet ja sitten käy partsilla tsekkaamassa mistä suunnasta ja kuinka lujaa tuulee.
En ole kaikesta huolimatta kesäaikaan vielä ihan orientoitunu enkä suostu tajuamaan että nyt taivaalta sataa vettä, ei enää lunta (toivottavasti). Joten yllätyshän se oli kun maanantaiaamuna vettä tuli kuin esteri olisi saavista kaatanut. Se olikin sitten kaivettava kaapista sadetakki ja päähän lätkästävä talven ajan hattuhyllyllä pölyttynyt lippis. Toppavaatteet uskaltanee jo pestä pois naulakosta roikkumasta.

Kunhan nyt saan ensin pyykkikoneen pesukuntoon…
Syksyllähän rummusta irtosi muutaman viikon käytön jälkeen olake ja se vaihdettiin. Sunnuntaina kone piti aivan liian kovaa ja hyvin pahaenteistä ääntä, uhkaavasti muistutti ekaa kertaa kun se pirun olake irtosi. Ja sehän se oli taas, vieläpä sama jonka huoltomies sillon vaihtoi. Siispä soitin heti maanantaina kodinkonehuoltoon tilatakseni huoltomiehen ja uuden osan. Korjaus: Yritin soittaa. Kova kiirus tuntuu heillä olevan, mun hermot kesti vartin verran jonottaa, sitten hoksasin että turhaa jonottelen, käynpäs kotia ajaessa paikan päällä, tuossa naapurissa kun kyseinen liike on. Muutamassa minuutissa homma siten hoituikin, ja huoltomies tulee jo ensi maanantaina. Siihen asti on varastoitava kaikki kurapyykki (sitähän näinä päivinä riittää), liian laiska kun olen raahautumaan niitä pesemään talon koneessa.

Vaalit lähestyy. Teiden varsilla pönöttävät julmetunkokoiset pahviehdokkaat ei saa meidän suunnalta kannatusta. Iivari on karvat pörhöllään haukkunut niistä jokikisen, puolueeseen, sukupuoleen tai ikään katsomatta. On se hyvä että joku meidän taloudessa on poliittisesti valveutunut.
Snautserithan ON uteliaita, onko joku muukin snautserin omistaja huomannut saman? Snautseri haluaa ottaa kantaa kaikkeen ja pistää kuononsa joka asiaan, vaikkei se sitä mitenkään koskiskaan. Ja snautserin pitää ehdottomasti saada tietää mitä lähistöllä tai vähän kauempanakin tapahtuu, kuuluu se snautserille tai ei, ja useimmiten ei kuulu...
Yhtenäkin aamuna alkoi naurattaa kun tien toisella puolella mies kumartui solmimaan kengännauhojansa. Naustereiden piti pysähtyä ja oikeen nousta korkean lumivallin päälle jotta kunnolla näkisivät jotta kuka mitä ja miksi se siellä oikeen kykki. Ei siitä ihan heti etiäpäin päästy, moneen kertaan piti vakuutella että ei kuulu meille emmekä asiaan puutu, joten voimme huoletta jatkaa matkaa. Silti piti päät siihen suuntaan kenottaen kulkea, ja puhista.
Ja auta armias jos ohiajava auto tööttää, vaikkei meille tööttäiskään. Johan se sitten täytyy selvittää että miksi ja kelle se oikein tööttäsi. Sitten sitä taasen pysähdytään ja jäädään perään katsomaan että kuka se oikein oli. Tai jos joku puhuu puhelimessa, tai jos jollain soi puhelin, tai jos joku huhuilee kadulla jotakuta toista... Kaikki kuuluisi snautserin mielestä snautserin tietää. Ei ole pelkoa että jäisi pieninkään tapahtuma snautserilta huomioimatta:=)
Iivarin naapurikyttäys kotona on onneksi vähentynyt ellei loppunut lähes kokonaan (paitsi parvekkeeltahan nyt tietty täytyy vahtia pitää). Yhdessä vaiheessa herra ei juuri aloilleen ehtinyt kun taas piti wuffuttaen kipittää eteiseen tarkastamaan ettei kukaan vaan vahingossa tule meille, vai liekö ollut toive että josko joku meillekin joskus tulisi… Ja pihallahan ei kukaan saanut aivastaa ilman että Iippa yksinään tai Arttu kintereillänsä kiiruhti ikkunaan katsomaan että kuka siellä aivastelee.
Tänä aamuna just yksi naapuri sanoi kun kyselin, ettei meiltä kuulu päivisin mitään (koirallinen naapuri jonka tiedän sanovan siten kuin asia on, välistä kun epäilen, että kehtaako kaikki kysyttäessäkään sanoa vaikka jotain ylimääräistä kuuluisikin). Sitruunapanta Iivarilla edelleen on päivisin, eikä kyllä enää sitruuna tuoksu niin kuin joskus silloin alkuaikoina kun alettiin pantaa käyttää. Eli ehkä Iippa, tai siis nuo molemmat, sitten on yksin ollessaankin sen naapurien asioihin puuttumisen lopettanut, joko sitruunapannan ansiosta tai muuten vain tullut fiksummaksi ja aikuistunut;)

Uneliasta oleilua

Taivas on pilvessä ja maisema ankean harmaa, vettä tihuttaa, tuuleekin. Rapa roiskuu ja lätäköt lotisee. Siellä missä jää ei ole vielä sulanut tien pinnalta on armottoman liukasta. Nyt se alkoi se kuratassujen ja -partojen jynssäys:( No turhaa energianhukkaahan se on valittaa asioista mihin ei mitenkään pysty vaikuttamaan, mutta minkäs sitä ihminen luonnolleen voi vaikka miten positiivinen muuten olisikin. Että kyllä tämä ottaa päähän. Ei paljoa huvita ulos kuonoansa pistää, onneksi sentään on jonkun kerran päivässä pakko. Hyväähän se vaan tekee pieni happihyppely, kurankin keskellä. Talvea on ikävä! Mutta toisaalta, eiköhän lämmin ilma ja vesisateet pikaseen tee selvää lopuista lumista (vaikka onhan noita aika kasat varsinkin siellä mihin niitä on muualta kuskattu) ja sulata vimosetkin jäät teiden pinnalta. Toivotaan!

Johtuuko sitte tuosta kelistä vai mistä, mutta mulla on koko viikonloppu menny unenomaisessa olotilassa enkä oikein ole saanu itteäni hereille lainkaan. Eli kivasti viikonloppu hurahtanut horroksessa ohi;) Iivari näköjään elää vielä talviajassa kun on vasta puoli kahdeksan aikaan alottanut herättelytoimensa. Joten onneksi on saatu sentään nukkua ihan kunnon yöunet (ja vähän päivälläkin...).
Mitäköhän muuta tässä sitten on tehty, paitsi lekoteltu. No ei juuri paljoa. Lenkit on kyllä jääny turhan vähäisiksi. Paitsi ettei muakaan tuolla kamalasti houkuta aikaa viettää, niin mietin tässä että onkohan Artustakin iän myötä tullu sellanen hienohelma ettei kurassa ja märässä kävely innosta. Eilenkin kun päivällä oli hyvä tarkoitus tehdä pitempi lenkki, niin herra jo alkumatkasta parissa risteyksessä pysähtyi, ja osoitti mieltään että mä en tuohon suuntaan lähde. Ja niin sitä tultiin aika pikaseen kotiin. Eikä nyt aamulla paljon pitempää tehty.
Pojatkin on siis enimmäkseen vaan lepäilly. Vaikka kyllähän niiden arkipäivien rutiinin hyvin huomaa muutenkin viikonloppuisin. Silloin kun mitään ihmeitä ei päivällä ole, niin nuohan hyvin kyllä nukkuvat ja vasta illemmalla heräävät touhuumaan.

Päivän piristykseksi kaivoin pari vanhaa kuvaa, taitaa olla tammikuulta. Arttu intoutui iltana eräänä nutuuttamaan Maxia mikä on aika harvinaista. Maxi, Artun aikanaan Lahen näyttelystä voittama ROP-palkinto, on tämän talon ainoa pehmolelu nykyään, silmäpuoli tosin ja taitaa rassukan korvatkin olla vähän kärsineet Iivarin hellässä eli välillä vähemmän hellässä huomassa. Muista pehmoleluistahan Iivari penskana teki selvää suolistamalla jokaisen vuorollaan. Uusia en ole ostanut, vanhat sukat ja pyyhkeet ajaa saman asian.
Paljon ei Arttu enää leiki. Äskenkin kun eteisessä Iivarin kanssa heiteltiin leluja ja leikittiin vetoleikkejä, Arttu istahti mun eteen hierottavaksi. Ei kiinnosta vanhempaa partaa lelun perässä huitelu. Niin sitten toisella kädellä hieroin Arttua ja toisella heittelin nuoremmalle naruleluja, mitä milloinkin se keksi eteen tuoda.
Artun suosikkileluja on aina ollut pehmolelut. Mutta se vaan hellästi niitä hali ja nutuutti eikä repinyt, ja ne kestikin sen käsittelyä hyvin. Kunnes tuli nuoriherra ja teki jokikisestä selvää jälkeä. Usein ei Arttu siis Maxillakaan leiki, on suosiolla antanut sen Iivarin hoiviin. Mutta joskus se iskee hellyyskohtaus vanhempaankin ja silloin pitää Maxia halia. Ja Iivari on ihmeissään.