Kirsut marjassa

 Kohti tuttua mansikkapaikkaa

 ja oitis punaisten herkkujen kimppuun.

 Iivarille muuten kelpaa vain omin kuonoin poimitut mansikat,

kaupan marjoja ei huoli.

Artun syö ostettujakin, sen mielestä kauppias hoitaa hommat.

 Kun mansikat on nautittu, siihen päälle sopii heinäkieriskelyt.

 Jotain jännää vaistoaa Arttu,

 ja vaikka korkeelta näkee kauemmas,

silti jää mysteeriksi mikä siellä heinikossa oikein suhisee.

 Mustikkapaikassa Arttu pistää heti kuononsa puskaan,

yleensä siihen samaan kuin meikäläinen tai ainakin tulee maistamaan 

siitäkin mistä minä syön, jotta olisko parempi puska.

 Arska osaa mainiosti riipiä marjat suuhunsa ilman apuja,

mutta Iippaa täytyy ensin vähän avittaa ja näyttää

mikä olisi hyvä puska.

Ja tietysti yleensä se paras sillekin on se,

minkä kimpussa ihmiskädet on.

Kyllä oli hyvää!

 Illan harhalaukaukset;)
 

ILOISTA VIIKONLOPPUA!

Syntymäpäivän viettoa

Syntymäpäiväänsä herra 7vee vietti perhepiirissä ja herkutteli illalliseksi äiteen tekemää pikakeikauskakkua pikkuveikan kera (jota kakkua muuten vielä on jäljellä rääppiäisiinkin, ei nääs makiaa mahan täydeltä...). Mansikat kakun päälle kerättiin jokainen ite viime viikolla löydetyssä mansikkapaikassa johon pysähyttiin lenkillä henkeä vetämään. Jopa Iivari nyt osasi itse etsiä punaiset marjat suuhunsa eikä vain odottanut että niitä hälle kämmeneltä tarjoillaan ja molemmat nenä tarkkana tuhisti mansikoita etsien ja niitä napsien. Ei ole tuohesta snautserinkaan suu;)

9.7.2012 Arttu 7 v.

ONNEA ARTTU!

Jo seitsemän vuotta takana,
vastahan se oli ihan pieni höpönassu...

Hei me näännytään!

Jo on kelejä pidellyt. Tälle porukalle aivan liian kuumia. Meitä ei tarvitsisi helteen helliä tähän malliin. Ollaan jokseenkin sippi ja poikki. Eli siis täysin. Niin on painostavaa ja hiostavaa ollu viime päivät että huhhuh. Ja yötkin alkaa olla lämpimiä jollei ihan kuumia, mitä ei vielä tähän saakka ole ollut, että on hiukka tuskasta olo.
Jotain sitä on sentään saatu viikonlopun aikana aikaseksi. Kun noi päivälämpötilat tietää, niin totaalista turhautumista estämään ollaan molempina aamuina lähetty jo 7-8 aikaan sille pisimmälle lenkille. Juostu ja kävelty ja juostu. Mittariin kertyi kumpanakin rupeamana sellaset 9 km joten ei paha sinänsä. Päivällä tehty vain pakollinen pieni pissatus, enempään kun ei kertakaikkiaan pysty. Sentäs on sekä eilen että tänään illaksi vetänyt vähän pilveen, ei ole tarvinnu iltaliikutusta tehdä auringon paisteessa. Pieni helpotus sekin. Vaikka hiki virtaa siitä huolimatta.
Kotonahan on sitten ollu ihan turha edes suunnitella tekevänsä mitään. Kuin pestä hikisiä vaatteita. Saa rauhassa mun puolesta villakoirakennelit vilistellä nurkissa ja hiekanjyvät hiertää jalkapohjia, imurin esille ottaminen olisi aivan liikaa tällä säällä.

Perjantaina tulin kotiin tyystin voipuneena kiireviikon jälkeen ja kun olin heittäny jätkien kanssa siinä kelissä kelpo kävelyn, tuumin jottei toinen lenkki tule olemaan pitkä. Oli olo yksinkertasesti niin sippi. Mutta onneksi Katri soitti ja kyseli lenkkiseuraa ja lupauduin lähtemään, vähän myöhemmin. Kaheksan aikoihin sitte ajettiin Katrin pihalle ja lähettiin siitä kävelemään. Ja ihan hyvän mittanen lenkki tulikin. Sitäpaitsi sellasta tienoota missä en ole ikänänsä sattunut kulkemaan. Kummasti sitä sitte jaksaa kun on hyvää seuraa ja uusia maisemia. Joten kiitokset Katrille perjantai-illan piristyksestä!
Katriin ollaan tutustuttu tässä alkukesän aikana. Hällä on korkea snautserikuume ja kun oli löytänyt poikain blogin, laittoi viestiä että saisiko niihin tutustua. Tottahan toki saa. Ja niin ollaan jokusen kerran tehty lenkkiä yhdessä, minä kertoillut elämästä snautserien kanssa (enkä kyllä vieläkään ole keksinyt niitä huonoja puolia....) ja pojat puolestaan mallina näyttäneet snautserin elkeitä, niitä parempia ja pahempiakin. Saa nähdä milloin Katrin kotona elämää vilkastuttaa pieni sutiparta:=)

Tänään pääsi poijjaat TB:n terassille makoilemaan (oli onneksi varjossa) kun treffattiin Rudi-snautserin emäntä ja isäntä. Ilman Rudia tosin. Tarja osti mun vanhan juoksuvyön niin pääsee Rudin ja kävelysauvojen kanssa vauhdikkaaseen menoon. Tarjan kanssa ollaan vuosia viestitelty tavoin ja toisin, mutta ei koskaan tavattu. Joten johan se olikin aika treffata! Pojat sai pussillisen herkkujansa stixejä ja paljon paljon rapsutuksia. Iivari etunenässä, mutta pidättyväinen Arttukin pikkuhiljaa pöydän alla maattuaan lämpeni alkuun vieraille ihmisille ja meni tekemään tuttavuutta ja mielihyvin otti vastaan rapsutukset ja huomionosoitukset. Pojat muuten käyttäytyi mallikkaasti, ihan niin kuin kahvilassa pitääkin. Tosin helle teki varmaan tehtävänsä eikä näköpiiriin sattunu rullaluistelijoita, jäniksiä tai muita koria. Hellekään ei hillitse jos moisia liikkuu.

FB:ssä Anne väläytti ideaa että saadaanko canicrossia harrastavista snakuista joukkue syksyn kisoihin. Hui, toisaalta hienoisesti houkutteleva ajatus, mutta taitaa olla niin että vaikka tässä on tuota juoksua pikkasen viriteltykin niin tokkopa meikäläinen parissa kuukaudessa saa ittesä sellaseen kuntoon että ihan kisaamaan. Matka taitaa kuiteski olla joku 2,5-3 km joten lujasti olisi treenattava. Tosin onhan kisoissa kyllä veteraaniluokka;) Toinen juttu sitten on se miten nämä häiskät porukassa saisi juoksemaan niissä kanssakilpailijoista välittämättä. Taitaa itse asiassa olla se vaikeempi treenattava homma. Saa nähä, täytyypi miettiä.

Nyt on mentävä suihkuun ja yritettävä viilentyä yötä vasten, annettava häiskille iltaruoat ja tehtävä itellekin jotain mitä vielä kaapissa lie. Ja sitten kuonot kohti uutta viikkoa - toivottavasto viilenee...!! Tuliskohan ukkonen, niin on painostavaa tällä hetkellä...

Hullua helteellä

Ehdin jo eilen peljästyä että olenko minä, henkeen ja vereen talvi-ihminen, kääntymässä kesäihmiseksi. Hui ei, pois se minusta. Joku viiraus kuitenkin iski kun monta tuntia varjossa olleen mittarin, jota en kyllä siinä vaiheessa edes katsonut kun arvasin muutenkin, näyttäessä +25 astetta otin koirat ja vein ne kunnon lenkille. Siis Kunnon lenkille. Reipas parituntinen vierähti kotiseutua kierrellessä. Enpä muista helteellä tehneeni aikaisemmin (enkä tod.näk. tule tekemäänkään). Ihme ja kumma mutta ei tehny tiukkaakaan, mulla, koirilla ehkä hieman. Talsivat mukana eivätkä yrittäneet normaaliin helletapaansa kääntää kuonoa kotia kohti. Tosin varsinkin Iivari hieman katteli mua vinoon että vinksahtanutko toi nainen on. Junnun mielestä moinen liikuttaminen moisissa lämpötiloissa lähentelee koirakiusaamista. Ei edes vesipulloa mukana. Säälimätöntä touhua. Sen verta sentäs ajattelin snautserien parasta etten juoksuksi pistänyt. Mieli olisi kyllä tehnyt, joo, siis todellinen viirausviirus. Rauhaisan reipasta tahtia mentiin, poikain ehdolla. Puolimatkassa löydettiin hyvä metsä(vai aho-?)mansikkapaikka. Ehdin siitä pari kourallista omaan suuhun napsia, lopuista tekikin sitten selvää parrat. Arttu riipimällä marjoja suoraan suuhunsa kun olin sille muistuttanut miten niitä marjoja taas poimittiinkaan ja vain kädestä syönyt Iivari heittäytymällä ketarat oikoselleen yläilmoja kohti sätkien mansikkapaikan päälle. Jotta se niistä mansikoista. Jotka makoisia oli. Metsikössä mustikat oli vielä täysiä raakileita.
Vaan eipä hätää, tänään totesin jälleen ettei ole meikäläistä varten tehty nämä kelit. Pian ulos mentyä alkoi tuttuun tapaan ahistaa ja heikottaa. Tosin sääkin oli paljon painostavampi ja vielä helteisempi mitä eilen. Niinpä askellus, hihnojen molempien päiden, on taas ollut tuttua lötköttelyä, eilisillan reippaudesta ja energialatauksesta ei tietoakaan. Suuntaamme siis katseet syksyn vilpoisiin päiviin ja talven tuiskuihin;)
Hyvää kesäviikonloppua!

Kesäkuosiin

Arttu sai vihdoin uuden kesälookin, ja johan se on aikakin kun heinäkuuta eletään. Käytiin eilen Nealla, ja herrasta tuli taas komian snautserin näköinen. Edellinen varattu aika kun meni ohi suun Iipan ripuloidessa ja haluttiin välttää mahdollista Nean omiin koiriin tartuttamista (ei se kyllä sitte mitään tarttuvaa ollu, mitä lie jätkä ulkona vetäny ja juonu ei niin puhdasta järvivettä mistä kaikesta sitte maha sekasin meni).
En vielä onstunu seniorista kunnon kuvaa ottamaan, pikasesti kehnon pönötyskuvan.

Täytyy loppuviikosta / viikonloppuna kuvailla ajan ja hermojen kanssa. Karva ei ole kypsää nypittäväksi, siksi muhkea selkäturkki. Nea vähän alkoi puhumaan mua ympäri että josko ajettas Arttu... Hmmm.. ei nyt ainakaan vielä... Kahden ajetun käppänän jälkeen vannoin etten enää koskaan ajele snautserin turkkia. Mutta... olishan se toisaalta helppo. Ja toisaalta Artulla on hyvä karvanlaatu, että ehkä se ei kovin ajelusta kärsisi, ja väri sitten, noh, Artun värillä ei väliä kun ei se kokomusta ole ollut vuosiin joten sekään ei haittaisi. Mulla vaan on joku pieni periaatepiru nyt takaraivossa. Vaan ehkä se tässä taltutetaan eikä jätkän tarvii enää nyppimisiä kokea. Katellaan mihin mun pää kääntyy...
Yksi pitkähkö kävely, hiljainen sellainen kun tuo helle liikaa hellii, on tehty, nyt olisi vuorossa toinen. Josko vähän alkasi ilma viiletä kun aurinko ei korkealta enää porota. Lähettävä se on kokeilemaan joten eikun aurinkoista viikon jatkoa!

Snautsereita ruohossansa

Juoksutuksia

Olen taas vaihteeksi, taitaa olla eka kerta tänä vuonna, innostunut juoksemaan ja parina viikonloppuna ollaankin tehty juoksulenkkejä. En varmaan koko aikuisiällä ole yhteen soittoon juossut niin paljon kuin nyt. Jotenkinhan nämä viileät kesäpäivät pitää käyttää hyväksi, koskaan ei tiedä milloin taas kuumuus iskee ja liikunta löntystelyä ripeemmin on vain suuri haave;) Ja kun sanon juoksulenkki, ei se tarkoita sitä että juostaisiin koko lenkki. Juostaan sen mukaan miltä tuntuu, välillä lyhyempiä matkoja, välillä pitempiä matkoja, välillä hölkäten, välillä vielä vähän kovempaa. Sitäpaitsi pitäähän poikien välillä päästä nuuskimaan tienvarren posteja ja jättämään omat viestinsä. Kyllä vaan on olo aivan mahtava sen jälkeen kun on aikansa pistelly täysiä, tai vähemmän täysiä, etiäpäin. Vaikka sen kyllä tietää että seuraavana päivänä on reidet kipeet ja penikkatautia pukkaa päälle. Vaan ei haittaa.
Yllättävää, mutta mua ei edes polviin satu, kun yleensä orastava juoksuharrastus on tyssännyt pitemmän päälle siihen että polvet oireilee. Jostain syystä ei nyt. Johtuisko tossuista. Satasen pintaan aikanaan maksaneet "oikeat" juoksutossut ei ole hyvät juosta. Nyt käytän Prisman halpistossuja. Piti kerran kiireessä ruokiksella hommata uudet tossut ja nappasin ekat mitkä eteen osui, makso reilut 20,-. Kokemuksesta tiedän että sellaset ei yleensä ole kovin hyviä eikä kestäviä, mutta kas kummaa, näillä on tosi hyvä juosta! Tosin kestävät ne ei näköjään ole, alkaa jo kannat olla kulunu vaikkei ole kauaa käytössä ollu.
En vaan jostain syystä ole muistanu käyttää juoksuvyötä, vasta tänään laitoin senkin. Ja hitsi että olikin taas paljon helpompaa kun ei tarvia käsiä hihnoissa kiinni pitää. Pojatkin juoksee kivasti edellä, Iivari välillä vierellä laukaten. Arttu saa innostuksissaan alkuun hurjan haukun säestämiä hepulipomppukohtauksia ja siitä kärsii äiteen käsivarret, seniori kun innoissaan nappasee t-paidan hihasta, eikä vain siitä hihasta...
Kamera ei ole juoksuissa ollu mukana mutta jotta ei olis tekstiä ilman kuvia niin tässä jotain vanhempia kuvia, osa taitaa ihan keväältä olla, mutta ei muistaakseni ollu blogissa ollu. Nyt huikoo pahasti joten käytävä ruoan kimppuun ja sitte huilimaan. Juoksuparrat jo pötköttelee. Pääsivät suihkuun lenkin jälkeen, sitten toimivat apukokkeina ja kokkikolmosina ja nyt näyttää siltä ettei niitä tarvii hetkeen liikuttaa:=)