lauantai 25. heinäkuuta 2009

ODOTETTAVISSA ...

Jettyspoof's Yap Master "Iivari", s. 3.6.2009
Isä: INT Ch Julis Eisern ot Barbatsutsy
Emä: Alicia's Mercury Carmen
Omistajat: Nea Tolonen ja Outi Tiilikainen
Pieni Iivari muuttaa uuteen kotiinsa ensi viikon lopulla, sittenpähän on kaksi Masteria talossa :=)
Tänään käytiin pieneen herraan tutustumassa tulevan isoveikan kanssa, kovin on reipas ja hyväntuulisen oloinen pentunen. Häntä heiluen mennä viipotti pitkin pihaa eikä isoparta-Artun näkeminenkään ollut yhtään pelottava kokemus, päinvastoin, partaan yritti heti kiinni naskalihampaillaan, saas nähdä onko muutaman viikon päästä parta kuinka hyvin harvennettu:( Arttukin mielenkiinnolla tulevaa kumppaniaan nuuskutteli. Arttu on käppänäpapan Vempun opettamana aina tykännyt pienistä koirista ja pennuista, joten uskon että hyvin sulattaa uuden tulokkaan, ja puolestaan saa opettaa pennun snautserin tavoille, toivottavasti VAIN niille hyville..
Kauanhan tuo toisen koiran hankkiminen on ollut mielessä ja nyt kun sattui hyvältä tuntuva yksilö kohdalle ja Nea sitä mulle suositteli niin parin päivän kuumeisen pohdiskelun jälkeen homma oli sillä selvä! Eli äkkiä sinänsä tuli kun en tässä nyt kuitenkaan ollut varsinaisesti uutta partaa juuri nyt etsinyt, mutta mitäpä sitä enää miettimään. Mielenkiintoinen yhdistelmä Iivarilla takana. Nean kanssa tulemme Iivarin pitämään yhteisomistuksessa. Arttuhan on kokonaan mun omistuksessa, mutta menneiden vuosien kokemukset ovat osoittaneet että hienosti on yhteistyö pelannut. Ja kun lähekkäin asutaan niin koiran vieminen ja tuominen on helppoa puolin ja toisin.
Nea sitten ottaa tietty päävastuun pojan trimmaamisesta ja näyttelyistä. Mua kun se harrastuspuoli ei niin paljon kiinnosta että itse alkaisin esittää, mutta mun puolesta Iivaria saa näyttelyttää miten paljon vain, jos menestystä on tullakseen. Pentu on lupaava ja aika suuret saappaat astuttavana kun nimi on Artun mukaisesti "Master" :) Katsotaan sitten miten pitkälle mennään, mutta jos ei tulosta lupaavasta pennusta huolimatta tule, ei se maailmaamme kaada. Sitten touhuillaan sitä enempi muuta, hakua ja tokoa ainakin on suunnitelmissa ja katsotaan mitä muuta vielä keksitään kun poika kasvaa. Mutta aika saa näyttää mihin suuntaan mennään. Ainoa ehto mitä Nealle sanoin, niinkuin oli jo Artun kanssa, että minnekkään maailman toiselle puolelle ei sitten poikaa lennätetä, oli miten hieno ja kysytty tahansa. No onneksi tässäkin asiassa ollaan Nean kanssa samaa mieltä. Innolla siis odotamme poikaa uuteen kotiinsa saapuvaksi.

Artun ja Iivarin yhteisen elämäntaipaleen alkua ja jatkoa seurataan blogissa vanhaan tapaan kirjoitteluin ja kuvin, niin paljon kuin mude pennunhoidoltaan ehtii päivityksiä tehdä... no, nukkuuhan tuonikäiset vielä aikas paljon joten eiköhän sitä aikaa jää muuhunkin :=)

Nyt, hyvää yötä innostuneen odotuksen tunnelmissa! Tässä vielä pari räpsyä mitä pentuaitauksesta nappasin, mustia ja valkoisia sekaisin, kakarat possunkorvien kimpussa:)

2 kommenttia:

karita kirjoitti...

APUA!! ihana otus, vähän me nyt odotetaan että päästään tutustumaan siihen (tai ainakin MÄ, kääpiöistä en tiedä) <3

Arttu kirjoitti...

Teretulemas pikkupartaa katsomaan jahka pojat on kotiutuneet toisiinsa! Joo, kääpiöillehän se voi alkuun olla vielä liian riiviö, vaiks niitä pienempi onki, mut eiköhän aikanansa kavereiksi tule kuiteskin kaikki parrat yhdessä :=) Näkyillään! PS: ja Iivari ilmottautuu sitten syksyn pentukurssille!