Yksin kotona kaksin

Iivari on matkalla kohti Pariisia. Vietiin se aamulla Nealle jossa auton pakkaus oli jo täydessä touhussa, toivottavasti kaikki tarpeellinen tuli mukaan, ainakin ne tärkeimmät... Jos matka sujuu kuten suunniteltu on, niin kuin toivoa sopii, ovat Pariisissa keskiviikkona. Varmasti rankka reissu, mutta Iipalla ei taida olla hätäpäivää, tyttöseurassa;) Ja just sain Nealta terveiset Latviasta, yöpynevät siellä tämän yön.
Artun kanssa totutellaan hiljaiseloon, jota kestää 1,5 viikkoa. Huoletta voi taas jättää kengät paikoilleen, ei lähde pöydiltä nenäliinat eikä lehdet kävelemään eikä kukaan ole kommentoimassa yöllisten kotiinpalaajien ääniä. Outoa. Arttu on koko päivän melkein vaan maannut, niin kuin kyllä minäkin, johtuu kyllä varmaan enempi säästä kuin siitä että vielä erityisesti kaipaisi pikkuveikkaa. Ja kaipaakokaan, en tiedä, onhan äitee nyt kokonaan hänen. Mutta voihan nuo työpäivät yksinänsä olla taas outoja.

Äsken käytiin ulkona, todella käymiseksi meinasi jäädä kun Arska heitti 3,5 minuutin jälkeen ittesä ruohikolle pitkälleen ja tuumas jotta tää oli tässä. Vaan löntysteltiinhän sitä sitte hiljalleen vähän enempikin.
Kuulin eilen Tuusulan näyttelyssä paikalla olleilta että taas kerran oli järjestäjät joutunu kuuluttumaan autoihin jätetyistä koirista. GRRRR!! Miten tyhmiä ja prkl idiootteja koiraihmiset voi olla??? Ei ilmastoinninkaan viilentämä pysäköity auto montaa hetkeä viileenä pysy kun mittarit näyttää päälle kolmeakymmentä ja auringossa asteita on paljon enempi, ei vaikka parkkeerais varjoon. Ei heru sympatiaa tältä suunnalta moisille pipipäille. Ne pitäisi pistää istumaan siihen autoonsa turkki päällä pariksi tunniksi, tulisivatkohan sitte toisiin mietteisiin koiransa sinne jättämisestä. Ehkä ei. Raivostuttaa.

Erehdyin vilkasemaan äsken tulevan viikon sääennustusta, ei olis kait pitäny. Olis helpompi illalla kun vois edes toivoa että ehkä aamulla on hiukka viileempää. Mutta ei taida paljo helpottaa tällä viikolla vielä... Silti, tai juuri sen takia, hyvää alkavaa viikkoa!