First things first: Selma on vihdoin alottanu juoksunsa, eli taitaa
passelisti ajottua Selman ja Iivarin treffit Nealla vapuksi ;)
Toivottavasti saadaan odotella paljon ihania pieniä kesäpartoja. Perästä
kuuluupi. Ja Selmahan on virallisesti Jettyspoof's Swedish Silk.
”Tekisivätpä
muutkin niin kuin sinä teet” kommentoi eilen eräs ohikulkenut
naisihminen kun kyykin korjaamassa koirani jätöksiä pusikon juuresta.
Nii-in, olen aivan samaa mieltä. Hetken asiasta juteltuamme totesimme
molemmat saaneemme hyvän mielen, hän siitä kun huomasi että joku sentään
välittää ympäristön siisteydestä ja minä häneltä saamastani
positiivisesta palautteesta. Pienestä asiasta tulee iloiseksi;)
Välillähän sitä tahtomattaankin tuntee ittensä kakkosluokan
kansalaiseksi koirien kanssa kulkiessa. Vaikka ne käyttäytyisivät miten
siivosti tahansa (senkin kun nämäkin snautserinpojat välistä osaa) niin
eräiden mielestä niiden pitäisi olla hajuttomia, mauttomia, äänettömiä,
näkymättömiä ja ilmeistä jo voi lukea että huspoiskauaspois sen koiran
kanssa siitä IHmisten edestä. Harva ääneen antipatioitansa ilmaisee
(paitsi sen erään kerran se yksi pariskunta joka poikia kävelysauvoilla
tökki), mutta eipä nuita myönteisiäkään kommentteja juuri kuule. Eikä
koske tämä palautteen saaminen pelkästään koirahommia. Ikävä kyllä. Tai
täytyy hieman perua sanojansa. Kyllä aika ajoin sattuu että joku
pysähtyy ja alkaa jutella ja yleensä näillä tapauksilla on joskus
muinoin ollut snautseri tai useampikin ja kehuvat ja ihailevat poikia ja
kertovat omistansa. Mukavia kohtaamisia tuollaiset, kyllä snautseri
snautserin tuntee ja turista voisi pitkästikin.
Mä olen
yleensä ihan toivoton neuvomaan reittejä. Tien nimi kyllä saattaa olla
tuttu tai ainakin melkein, eli ”on se jossain tässä lähellä”, mutta
siihen se sitten jää. Eilen kun olletinkin junalta tullut mies kysyi
tietä, harvinaista kyllä tiesin missä etsimänsä katu on kun on tässä
meidän lähellä, ja osasin neuvoa miten sinne pääsee. Kunnes, kun mies
oli lähtenyt harppomaan sinne minne osoitin, mulla yhtäkkiä välähti että
no nythän mä neuvoin sen miehen ihan väärälle kadulle. Hihkaisin perään
että hei anteeksi käännäppäs suuntaa, kysymäsi osoite onkin ihan
päinvastaisessa suunnassa. Wärtsilänkatu – Välskärinkatu, melkein
samahan tuo. Paitsi eri puolilla kaupunkia.
Iivari on
muuten hyvä kun ulkona jonkun kanssa juttelen. Oli tuttu tai vieraampi
ihminen, tuntuu Iiskullakin olevan paljon asiaa ja alottaa sellasen
urinaörinän sille toiselle osapuolelle. Häntä heiluen asiaansa esittää,
ja jos vaan joku viitsii rapsuttaa, niin sehän kyllä tälle pojalle
kelpaa. Arttukin ottaa huomionosoitukset vastaan, mutta on siinä
suhteessa tyypillisempi tai sanotaanko rotumääritelmän mukaisempi
snautseri kuin mitä Iivari vielä on, ja on selkeesti pidättyväinen
vieraampia kohtaan. Ja jos tämä vieras sattuu turhan pitkään Arttua
silmiin tuijottamaan ja ehkä vielä hymyilemäänkin, niin siitä ei Arska
tykkää hyvää.
Käveltiin eilen kävelykatua pitkin,
tarkotus oli harrastaa siedätystä. Siellä kun on monesti poikia
rullalautailemassa niin ollaan jääty siihen hollille kattomaan ja
siedättymään. Natural menua kun on kädessä niin Arttu istuu kiltisti ja
rauhassa, mutta Iivarille jyristen ja paukkuen ohi viilettävien lautojen
rauhallisesti vierestä katsominen tekee vielä tiukkaa. Nameista
huolimatta. Mutta eilen taisi lautailijapojat olla läksyjen teossa kun
ei siellä ketään näkynytkään. Täytyy viikonloppuna yrittää uudelleen
niin tuleepi taas kaksi härkästä yhdellä iskulla, liikunnan lisäksi
pääkopan rasitus. Uskallan nimittäin uskoa että Iivarikin niihin vielä
saadaan totutettua. Ennen kuin kesä loppuu ja rullalautailijat katoaa…
Olin
aamulla labrakokeissa. Inhotti jo etukäteen valmiiksi. Ei se pistäminen
vaan kun piti paastota illasta alkaen. Mulle aamunen syömättömyys ja
juomattomuus on tosi vaikeeta. Varsinkin se juomattomuus. Ilman
aamupalaakin vielä kestän jotenkuten kun pakko on, mutta ilman vettä en
meinaa edes herätä. Ja nyt ei saanut kun vähän suun kostukkeeksi vettä
nautiskella. Mutta kunnialla selvisin, tosin labrasta ulos päästyä oli
kiire käydä ostamassa kunnon sämpylä kaikilla täytteillä. Harvoin on
sämpylä maistunu niin taivaalliselta kun se nyt maistui, kera ison
kahvimukin. Ja sitten ne monta lasillista raikasta kylmää vettä,
aaahh...
Arttu tuntuu olevan entistä aamu-unisempi,
liekö ikä jo tekee siinä(kin) tehtävänsä. Varsinkin jos illalla on menny
vähän myöhempään ei ihan hevillä herää. Vaikka tietää että homma nro 1
on aamupala. Ja se poikahan sentäs on aina ruoka-aikaan kotona;) Kun
olen omissa hommissa tietyssä vaiheessa sanonkin Iivarille joka koko
ajan vieressä norkoilee että jokos se isoveikka on heränny. Ja Iippa
iloisena kipittää makkariin senioria herättämään ja peräkanaa sitten
tulevat sieltä, Arttu ”silmiä hieroen” ja haukotellen. Välillä molemmat
korvat taakse taitettuina Iivarin ansiokkaan aamuhuollon jäljiltä.
Meillä
oli hieno sateenkaari kun pissatin pojat töistä tultua. Aurinko paistoi
ja toisaalla oli aivan sininen taivas, ja pienellä pläntillä satoi.
Meidän töiden jälkeinen pissatusretki kestää n. 10 min ja sillä pienellä
kiekalla toisella reunalla satoi, toisella paistoi. Todella paikallinen
kuuro. Illan pitemmän lenkin aikana ei oikeen paistanu eikä satanu,
puolipilvistä. Mutta kyllä hyvää on tuo sade tehny, ilma ei ole enää
katupölystä harmaa niin kuin vielä jokunen päivä sitten ja nyt on osa
meidänkin tallomista teistä putsattu talven hiekoista. Viime yönä tuli
räntää sen verran että tuulilasi oli peittynyt. Nyt näyttää taivas
seljenneen. Jäämme odottamaan minkälaisena huomispäivä valkenee.
Pojat kertoo eleillään ja keittiöön päin vilkuilemalla että nyt on kello iltastiksi:=)