Iivarin kolmen päivän näyttelyputki Liettuan Moletaissa alkoi tänään snautseri-pinserien erkkarilla.
Rotunsa ainoana edustajana Iivari oli ROP, sai sertin ja sitä myöten tittelin Liettuan muotovalio eli LT CH!! Tuomarina oli Renata Petkevičienė Liettuasta.
Huomenna urakka jatkuu KV-näyttelyssä. Samoin sunnuntaina.
Kotijoukkue on ERIttäin tyytyväinen ja onnellinen pian kolmevuotiaan juniorin saavutuksesta:=) Iippa onkin mun ensimmäinen koira joka on jonkun muunkin maan kuin Suomen valio.
Jäämme odottamaan viikonlopun tuloksia. Nea, kiitos & onnea & tsemppiä uusiin koitoksiin!!
Toivottavasti saamme kuvia jälkikäteen kehän tapahtumista;)
*****
Kotijoukot viettää rauhallista yhdenkoiran elämää. Juuri tultiin lenkiltä Hilun ja koiruuksien kanssa. Kivaa oli, vaikka Arttu ei niistä muista niin sitten loppujen lopuksi välittänytkään vaikka vasiten ajattelin että nyt kaipaisi koirakaveriseuraa kun on viettänyt kaksi yksinäistä (mutta arvatenkin rauhaisaa) työpäivää ilman seuraa. Mutta ei, seniori kyllä tervehti kohteliaasti kavereita, mutta meni sitten omia menojaan ja nuuskutteli puskia muista piittaamatta. Ja Koru, Iivarin ihana tyttöystävä, oli selvästi pettynyt kun ei Iippa ollut mukana. Iippa ja Koru kun aina toisiansa möristen liehittelee ja hammastelee ja leikkii. Siihen ei näköjään tämä vanha jurmukka enää ryhdy. Oman tiensä kulkija.
Nyt on äiteen iltapalan aika, vihdoinkin, ja sitten taidamme käydä yöpuulle. Katsotaan mihin aikaan heräämme ilman energistä partavekkaria. No, vaikka tuntuu ajatuksena tosi ihanalta että saa kerrankin vapaapäivänä nukkua niin kauan kunnes ITSE herää, eli pitkään, niin mikäli vanhat merkit paikkansa pitää se taitaakin olla meikäläinen joka on hereillä ja pirteänä ties kuinka aikaseen...
(Kuulostelen tässä samalla että mitä kotikaupungissamme tapahtuu kun kuuluu paljon piipaa-autojen ääniä ja äsken laskeutui medihelin kopterikin tuohon lähettyville. Toivottavasti ei mitään hurjan pahaa. Me ainakin ollaan turvallisesti kotiseinien sisäpuolella. Mutta ikävältähän nuo äänet ainaa kuulostaa.)
Arttu viitsii vielä vaivautua partsilla keskenänsä vahtia pitämään. Ei näköjäns malta levolle käydä kun en minäkään. Mutta nyt on käytävä iltapalan kimppuun, terveellisesti vasta ennen nukkumaan menoa;)
Toivotamme iloista, aurinkoista ja lämmintä viikonloppua!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti