Rantaa ja rauhaa

 

Viimeistä loma-aamupäivää lähettiin viettämään rantapuistoon. On kuulkaa todella hyvä että laiskalla, joka ei aina jaksa pitemmälle lähteä ajelemaan, on näin lähellä ranta;) Arkiaamuna siellä on hiljaista ja rauhallista, enimmäkseen eläkeläisiä penkeillä istumassa. Ja tänään siis myös snautserit. Tutkailtiin miten on luonnon vihertyminen edistynyt (oli!), seurailtiin sorsia, lokkeja, uikkuja ja kanadanhanhipariskunnan toinen puoliskokin meille näyttäytyi. Liekö toinen ollut rakentamassa pesää, vai jokohan niillä on pesässänsä haudottavaa? Lintujen pojat antoi uiskennella ja lennellä rauhassa, eikä aiempaan tapaansa perään vouhkannu, alkavat vissiin järkiintyä (?). Järvivettä piti maistella, ja saivatkin siihen luvan kun ei levää vielä ole. Eihän tuolta olisi mieluusti pois tullu, oli levollista istuksia penkillä tai ruoholla ja olla vaan. Pojatkin, varsinkin Arttu, jaksaisi istua ympärilleen rauhassa katsellen ties kuinka kauan. Mutta kun ihmisen vatsa alkoi nälkää kurnia oli pakko suunnata kaupan kautta kotiin ja sapuskan laittoon.

Ja eihän sille sitten taas mitään voi että kun loma loppuu se loppuu ja on virittäydyttävä pikkuhiljaa palaamaan sorvin ääreen. Turha sanoakaan että loma meni hyvin, mutta aaaivan liian nopeasti...
Täytyy muuten kehaista noita snautserinpoikia, ne kun on rauhottunu rutkasti tän kevään aikana. Riippuu tietty paljon vastaantulijasta, mutta pahimpiin aikoihin verrattuna ärhäkät sanomiset on aika vähissä, eivätkä vedä sellasia kierroksia etteivät kuulisi / tajuisi mitä sanon. Eilenkin aamulla tuli vastaan nuori musta snautseriuros ja sekin sai mennä ohi todella vähällä kommentoinnilla. Mistä kyllä todentotta hämmästyin. Voitiin jopa jäädä sen emännän kanssa pari sanaa vaihtamaan, nämä kun oli ihan hiljaa. Aiempina aikoina ei metelin yli olisi kuullut ihmispuhetta. Kai tässä tehty työ alkaa näyttää tulosta - erittäin erittäin hitaasti mutta varmasti näemmä tätä polkua noiden kanssa kuljetaan. Viime aikoinahan olen rauhallisesta käytöksestä aika ajoin palkannut namilla. Näyttäsi näihin tehoavan. Toisaalta, eiköhän tuo ikäkin tehtävänsä. Joku on mulle joskus sanonut että kun snaku täyttää 7 v niin se rauhottuu. Artulla tuohon rajapyykkiin on enää parisen kuukautta, joten alan pikkuhiljaa uskoa että totta se on:=) Iivarilla siihen ikään on vielä matkaa mutta kun junnu on tähänkin saakka kaikessa, niin hyvässä kuin pahassa (ja varsinkin siinä pahassa...), mallia isoveikasta ottanu, niin näyttää nytkin vanhemman malli purevan ja jos ei Arttu reuhaa, ei tarvitse Iipankaan. Joka kyllä aina syrjäsilmällä Arttua katsoo kun joku vieras koira vastaan tulee ja sitten toimii kuten toinenkin.
Nyt ovat väsyneet veljekset unillansa, yritän vielä olla miettimättä huomista vaikka kieltämättä hiukan vatsanpohjassa ahdistaa ja nauttia tästä vapaapäivästä;)
Iloista viikon jatkoa!