Pääsiäisrauhaan...

Ihanaa, pitkät vapaat edessä, ja mikä sen parempi tapa alottaa vapaiden vietto kuin käydä tottistelutreeneissä. Voipi sitten ainakin hetken hyvillä mielin lepuutella kun on partanenkin saanut mieluisaa aivojumppaa.

Olikin taas tosi hyvät treenit, kentältä oli jo lumet sulanut ja hiekka näkyvissä, tosin vähän liian märkää ja kylmää edelleen herkemmille hipiöille, mut eipä tarvinnu saappaita kaivaa takapaksista, eikä ollu edes kengät märät niinkuin viime kerran jälkeen. Aluksi otettiin harjotuksia noutokapulalla, nehän Arskatilla nykyään sujuu ihan mallikkaasti alkuaikojen kangertelujen jälkeen. Tämä parta kun ei mitään 'pakkopitoa' voi sietää saati hyväksyä, vaan kaiken oivaltamisen tulee tulla sieltä omasta päästä :) Sari onneksi ottaa huomioon niin koirat kuin ohjaajatkin. Ja kun alkoi näyttää siltä että ohjaajat kylmässä tuulessa jähmettyy paikoilleen, otettiin seuraamista juosten ja siitä koirat maahanmakuulle. Johan rupesi veri kiertämään jäsenissä, ja vielä kun kieputettiin koiraa jalkojen ympäri siksakkia, kylmyyttä tuskin muisti enää, paitsi toinen käsi -se palkkiota jakava- oli aikas vilunen, vaan mitäpäs tuosta, mitäs sitä ei koiransa eteen tekisi!

Sari onkin siitä(kin) tosi hyvä kouluttaja että käskee ohjaajan pistää itsensä likoon, ja kyllä varmasti laittaa itsekin kaikkensa peliin, turhia ei meidän ryhmässä ujostella. Samaa asiaa ei toisteta minuuttitolkulla, mikä on tälle snakusterille ja sen ohjaajalle tosi mannaa, nämä kun tuppaavat pian kyllästymään saman liikkeen jankkaamiseen, kaskun vaihtelu virkistää! Ja Sari ottaa huomioon jokaisen koirakon taidot ja tavoitteet, eli jokainen tekee kykyjensä mukaan ja esim. meillä kun ei ole mikään kisaosaaminen tavoitteena, niin ei tarvitse liikkeitä myöskään pilkulleen ruveta hiomaan. Periaate porukassa onkin että hauskaa olla pitää, niin koiralla kuin ihmisellä, ja tämähän passaa meille. Meille ei sovi mikään tiukkapipoinen ja ryppyotsainen kaavamainen treenaaminen. Keväämmällä onkin tiedossa UKU:n kaupunkitreenit, sitä innolla odotellaan. Eli kaupunkitreenit = mennään koko poppoo kävelykadulle suorittamaan seuraamista, paikallamakuuta yms kaikkia muita mahdollisia liikkeitä. Ihmiset saapi siinä varmasti taas katselemisen aihetta, saapas vaan nähdä josko poliisitkin ehtivät mukaan katsomoon, eräänkin kerran tulivat maijalla paikalle. Ilmeisesti oli joku kaupunkilainen ehtinyt ilmoittaa että koiria pidetään vapaana keskustassa, no totta kai kun luoksetuloa treenattiin. Saas nähdä mitä hauskaa nyt keksitään yleisön viihdyttämiseksi :)

Aikanaan, Arskatin ollessa pentu, me alotettiin treenit Sarin ryhmässä, sitten meitin tiet erosivat ja nyt onneksi Sari tuli UKU:n ryhmiä vetämään. Voi olla varma että vaikka kuinka työpäivän jälkeen väsyttäisi ja tekisi mieli vaan pötkähtää soffapotuksi, niin kun itsensä sinne kentälle saa heivattua niin jo unohtuu väsymys ja muu maallinen murhe ja treenauksen salat saa valtaansa, aina kun on luvassa jotain uutta ja yllättävää, niin koiralle kuin ohjaajalle :=)

Mutta nyt treenaukset sikseen, ja Pääsiäispyhien viettoon - maanantain hakutreeneihin asti!

Snautserimaisia ohjeita

SNAUTSERIN 10 OHJETTA LAJITOVEREILLE
(sähköpostin tuomaa joskus joltain)
1. Kun ihmiset ovat kylvettäneet sinut, ÄLÄ ANNA HEIDÄN KUIVATA SINUA PYYHKEELLÄ! Sen sijaan juokse heidän vuoteeseensa ja kuivaa itsesi lakanoihin. Tämä on erityisen hyvä jos on juuri ihmisten nukkumaanmenoaika.

2. Käyttäydy kuin tuomittu rikollinen. Kun ihmiset tulevat kotiin, käännä korvasi taaksepäin, laita pää tassujen väliin, leuka alas ja käyttäydy kuin olisit tehnyt jotain todella pahaa. Sitten katso ihmisiä, kun he raivoissaan etsivät talosta vahinkoja, joita he ajattelevat sinun aiheuttaneen. (HUOM: Tämä toimii vain silloin, kun et varmasti ole tehnyt mitään väärää.)

3. Anna ihmisten opettaa sinulle aivan uusia temppuja. Opettele ne täydellisesti. Kun ihmiset yrittävät näyttää niitä jollekulle toiselle, tuijota ilmeettömästi ihmiseen. Teeskentele kuin sinulla ei olisi harmainta aavistustakaan, mistä he oikein puhuvat.

4. Tee ihmisestäsi kärsivällinen. Kun menet ulos "pissalle", haistele ympäriinsä koko pihaa kun ihminen odottaa. Näyttele, kuin se paikka, jonka olet valinnut pissaamiseen, on ylivoimaisesti paras mahdollinen päätös ja maailman paras kohtalo.

5. Vedä ihmisten huomio puoleesi. Kun menet ulos kävelylle, pidä kiirettä näkyvimmin, kun menet kakille. Tee asiasi rauhassa ja pidä huolta, että kaikki katsovat. Tämä toimii erittäin hyvin, kun ihmiset ovat unohtaneet ottaa muovipussin mukaansa.

6. Kun olet ulkona kävelyllä, vuorottain yski ja ole kuin tukehtuisit joka kerta, kun vieras ihminen kävelee ohi.

7. Tee omat sääntösi. Älä aina vie keppiä takaisin, kun leikit noutoa ihmisten kanssa. Anna heidän mennä ja noutaa se ajoittain.

8. Piiloudu ihmisiltäsi. Kun ihmiset tulevat kotiin älä tervehdi heitä ovella. Sen sijaan piiloudu heiltä ja anna heidän ajatella, että sinulle on tapahtunut jotain kauheaa. (Älä näyttäydy ennen kuin ainakin yksi ihminen on pakokauhun vallassa ja pillahtamaisillaan itkuun.)

9. Kun ihmiset kutsuvat sinua takaisin, ota lungisti. Kävele mahdollisimman hitaasti takaisin ovelle.

10. Herää aamulla kaksikymmentä minuuttia ennen herätyskellon soittoa ja vaadi ihmisiä viemään sinut ulos aamupissille. Mene mahdollisimman pian takaisin ja mene nukkumaan. (Ihmiset voivat harvoin mennä takaisin nukkumaan käytyään ulkona, tämä tekee heistä hulluja!)

Töttöröö ja treenaamaan

UKU:n treenikausi ulkokentällä pyörähti käyntiin eilen. Rouvat esittelivät heti alkajaisiksi kevään uusinta koulutusmuotia.
Kentällä oli lumisohjoa nilkkoihin asti, ja lämmitetyssä mattopohjaisessa hallissa treenaamaan tottuneille koiruuksille se oli kyllä aikamoinen järkytys, on niin hyvälle tottuneet nämä nykyajan koirat. Vähän saatiinkin sitten helpotusta liikkeisiin eikä otettu esim. paikkamakuuta, vaikka Sari alkuun uhkasikin parin minuutin paikkamakuulla, nimittäin ohjaajien :(
Treenien jälkeen pidettiin pieni palaveri ja tehtiin yhteenvetoa siitä millä mallilla toukokuisen match shown järjestelyt ovat. Ja ilmeistä päätellen ei ole huolen häivää sen suhteen.
Keskiviikkona sai Arttu kevätturkin, ja jo oli aikakin. Karva oli päässyt tosi pitkäksi, syyskuussa muistaakseni edellisen kerran nypittiin. Nyt on taas sutjakka ja linjakas nausteri, monta senttiähän tossa ympärysmitta pienenee. Ja yllätyshän ei enää ollut että karvan alta paljastu hopekylki, eli isän perintönä harmaata väriä pukkaa, vaan eipä väri miestä pahenna :)

Äsken vein Arskatin Pirjon, Karitan, Pimun ja Mercun hellään hoivaan, eli jätkä pääsi yökylään likkojen luokse. Vähän mammanpoikahan tuo näyttää olevan, kun olin lähdössä olisi ollut tulossa mukaan. Vaan eipä tarvii huolta kantaa, hyvin se siellä pärjää, onhan ollu siellä monen monta kertaa aiemminkin eli tuttu paikka ja porukat. Ihan hienoa että sain sen viedä sinne jo nyt illalla, pääsen sitte aamusella rauhassa lähtemään kohti messaria - ja saan nukkua hiukka pitempään kun ei tarvii aamulenkkeillä. Illalla onkin tiedossa väsynyt nakusteri kun on koko päivän saanu riekkua pikkupartojen kanssa. Mikä taasen ei juurikaan haittaa, kun en itekkään lähes 10 tunnin urakan jälkeen ole kauhian energinen lenkkeilemään... Nyt siis vielä vimonen tsekkaus että repuissa on kaikki tarvittava ja sitten unten maille.

Partsilta bongattu oravainen oksallansa

Aprillipäivä, muttei aprillipila

No eihän se mun flunssa sitten ollu sillä selvä että olisi viikonlopun aikana ohi mennyt... Maanantaina alkoi pakottamaan poskia turkasesti ja ihan kuin olis hampaita särkenyt eikä olo ollut muutenkaan kovin hehkeä. Alkuviikon olin kuiteskin työpaikalla mut kun ei se työkunto ollu kaksinen niin lääkäriin vei tie eilen ja siellähän todettiin poskiontelotulehdus. Joten loppuviikko menee siis saikulla antibiootteja popsien. Eipä ole tullu antibiootteja nautittuakaan kuin joskus reilu 10v sitten hammasvaivojen vuoksi.

Vaan kukapa kertoisi pienelle energiselle parralle että muden sairasloma EI OLE yhtä kuin parran aktivointiloma?? :) Hän kun on sitä mieltä että JEE ihanaa kun mude on kotona, ja ihan HÄNTÄ varten vain... No saa hänkin aktiviteettinsa, illalla yritän suoriutua luvatusti Nealle että saadaan koiruus kevätkuosiin ja irokeesit pois päälaelta. Enköhän tuon matkan jaksa. Ja huomenna olisi tokotreenit, eka kertaa tänä keväänä ulkokentällä. Katsotaan vähän kelin mukaan arvaako sinne lähteä.

Lauantaina muuten treffattiin Artun Gunny-veljen tytär Buumi 4 kk. Buumi asustelee Hyvinkäällä mutta emäntänsä Tuija oli Jäkessä tokotreenejä vetämässä ja Buumi pääsi ekaa kertaa mukaan. Saatettiin Tuija ja Buumi juna-asemalle ja ehdittiin vaihtaa Tuijan kanssa kuulumisia ja Buumi ja setäparta saivat tutustua toisiinsa, ihan selvästi pitivät toisistaan ja olisivat peuhanneet enemmänkin mitä nyt kaupunkiremmilenkillä voi :=)

Nyt täytyy tästä toeta viemään tuo musta tuijotus sen verran ulos että saa hädät tehtyä ja nuuskuteltua kulmakunnan uusimmat kuulumiset.

Kuva ajalta kun tätä talvea vielä odoteltiin

Kohti kevättä

Onpas viikot taas vierähtäneet viime päivityksestä. Iltalenkillä monasti mietin että kunhan pääsen kotiin, laittelen tekstiä blogiin vaan kuinkas sitten käykään, yleensä tahtoo väsymys yllättää ja kirjottelut jää huomisiltaan, ja sitä seuraavaan, ja sitä seuraavaan... Sitä kun päivät pitkät istuu päätteeseen tuijotellen, ei kauheesti huvita illalla enää jatkaa samaa. Yleensä tulee vaan vilkastua postit ja tehtyä kerhon hommat ja siihen se sitten jää.

Lenkillä tulee vastaan välillä jänniä, ei, ei vain jänniä, vaan suorastaan Raivostuttavia tapauksia. Niinkuin äsken kun oltiin kotia palaamassa, vastaan tuli naishenkilö tuplasti Arttua isomman mustan koiruuden kanssa, koira flexissä, tietty. Me kuljimme oikeaoppisesti tien oikeata laitaa, Arttu oikealla puolellani vierellä kuten opetettu on. No mitäs tekee vastaantulija; jää paikoilleen seisomaan, koira tuijottaa meitä meidän puolellamme tietä ja omistaja toisella puolella tietä, flexi pitkänä siis. Tajusi omistaja sentään kun kuuli tiukan 'OHI'-komentoni kiskoa koiransa viereensä. Arvatkaas vaan meneekö snautseri moisesta ohi hiljaa vai ei. No, ohi mentiin.

Toinen on sitten nämä pikkuhaukut flexeissänsä. Arttuhan tykkää pienistä koirista ihan hirveesti ja antaa niiden tehdä itselleen melkein mitä vain eikä hermostu, mutta pari tapausta tässä lähistöllä on joita ei voi sietää eikä ihan tassulla taputtelisi jos iholle pääsisi. Mutta niinpä vaan nämäkin jäävät seisomaan ja odottamaan kun tullaan, tietysti se flexi pitkällä. MRRR, ja selitys on että kun tämä ei liiku tästä mihinkään... Miten se onkin niin vaikeata saada alle 10 kg koira liikkeelle jos omistaja niin haluaa??? Kyllähän tuo 20 kiloinenkin liikkuu kun liikutetaan, eikä anneta sen jäädä tuijottelemaan ja provosoimaan vastaantulijoita. No tapansa kullakin.

Kohtaamisia

Hupu, Artun bestis jo pentuajoilta käväisi joku aika sitten iltakahvilla kun oli Kaisan kanssa siivoamassa vanhaa kotiansa. Hupu siis asui tuossa naapuritaloyhtiössä mutta muuttivat tästä vähän kauemmaksi. Arttu viimeksi tänä aamuna jäi tuttuun tapaansa tähyilemään josko Hupua näkyisi keittiön ikkunassa missä Hupu aina katseli maailman menoa. Vaan eipä näkynyt Hupun karvanaamaa enää ikkunassa, pimeä ikkuna ilman verhoja vain. Pojat pistivät painiksi tuttuun tapaansa, ja ääni oli melkoinen kun Arttu oikeen riehaantui leikkimään.

Rita-siskon kanssa ei ollakaan pystytty järkkäämään treffejä kun Ritalla on juoksuaika pahimmillaan. Mutta ihan sattumoisin ollaan tapailtu, ekalla kerralla kun Artulla oli lääkäriaika Laumassa ja Ritahan se siellä jo oli odottamassa omaa vuoroaan, mitenkäs sattuikin sisaruksille ajat peräkkäin :) Ritalla syynä korvat, Artulla sitten nuo miehiset vaivat. Kakrut meinas pistää ranttaliksi odotushuoneessa ja koittivat saada painit aikaiseksi, vaan nytpä pitikin Käyttäytyä... Viime torstaina puolestaan satuttiin Keravan koirapuistoon samaan aikaan. Olin nimittäin käynyt työterveysasemalla Keravalla hakemassa sairaslomalapun lentsun ja kuumeilun takia ja ajattelin että pyöräytänpä koirapuiston kautta niin saa parta vähän juoksennella siellä kun en itse ollu mitenkään kovassa lenkkeilyterässä. Ja kun pääsin koirapuiston parkkikselle niin katselin että no mutta tuoltahan tulee snautsereita, ja ne olikin Rita ja tyttärensä Siiri joka oli Helillä hoidossa. Laitettiin sitten Rita juoksuinensa pienten koirien puolelle ja eno Siirin kanssa isojen koirien puolelle, ja niinhän nuo sukulaisparrat mennä vilistivät hienossa yhteisymmärryksessä pitkin puistoa. Tosin Artulla oli tooosi iso ikävä Ritan kanssa juoksemaan ja jolkotti välillä aidanvierusta surkeasti piipittäen. Ja autossa päästi ulisevan vastalauseensa kun lähdettiin kotiin päin ajelemaan eikä päässytkään kahvittelemaan Ritalle.

Sisarhali

Tauteja

Eipä selvitty ilman sairauksia alkuvuoden potemisten jälkeen vaikka olin luullut että Artun kennelyskä ja omat kuumeilut ja vatsataudit riittäisi vähäksi aikaa. Aina ei mene niin kuin kuvittelee nämä hommat. Arttu teki parisen viikkoa sitten mattopyykkiä siihen malliin päivisin et totesin ettei ole asiat kohdallaan ja niin sitten vietiin pissanäyte Laumaan. Hoitaja soitteli parin tunnin kuluttua tuloksia ja kysyi alkajaisiksi että onkos se Arttu kova tyttöjen perään? Minä siihen että nojuu, mitenkäs niin? No kun näyte kuulema vilisi täynnään siittiöitä ja oli tulehdusmuutoksia, oli korkea ph ja oli struviittikiviä ja mitähän vielä. Eihän siinä sitten muu auttanu ku varata aika seuraavalla illalle ja niin sitä sitte Ritan moikkailun jälkeen joutu parta lääkärin pöydälle ja tunnusteltiin eturauhanen. Ei ollu tulehtunut onneksi mutta hieman laajentunut kuitenkin. Ja eihän tämä ole eka kerta. Hoidoksi Oriprim Fortea 10 päivää ja hormonipiikki. Uusinta hormonipiikki mennään ottamaan pääsiäisen jälkeen.

Ja kyllähän tuon nyt huomaa lenkeillä että hormonipiikkiä vailla se on ollutkin :) Niin on paljon rauhallisempi eikä juurikaan rieku joka hajun perään. Korvat on päässä, ja jopa käyttää niitä eli Kuuntelee mitä sille sanoo. Täytyy nyt katsoa miten sitten jatkossa, kurja vaivahan tuo on sikäli että tuppaa vaan pahenemaan iän myötä. Nimim. kokemusta on, Asperia, nyt jo edesmennyttä käppänäänihän vaivasi koko ikänsä virtsakivet ja lopulta eturauhanen tulehtui jatkuvasti.

Itselleni iski pahimmoinen flunssa ja kuumeilu viime viikolla ja olin sitten sairaslomalla torstain ja perjantain. Niin on olo vieläki tukkonen ja jotenkin vajaa ettei jaksa mitään tehdä. No, tuleepa päivitettyä blogia :=) Koti onki sitte sen näkönen että jottain tarttis tehrä. Vaan hyvällä omallatunnolla voipi viettää vapaan lauantain, kyllähän nuo tekemiset täällä pysyy, ei oo tupannu karkailemaan. Sikäli hyvä että tuli tähän väliin tämä tauti, ensi lauantaina kun on PetExpon lastenvedot ja siellä pitää pystyä koko päivä olemaan niin ei olisi kiva puolikuntosena. Siihen mennessä varmaan nää röörit aukeaa.

Harrasteluja

Nyt alkokin sitten harrasteluista vapaat lauantait. UKU:n treenit siirtyy torstai-illoille ja hausta ei vielä ole ihan varmuutta et jatketaanko arki-iltasin vai sunnuntaisin. Mulle noi arki-illat ei oo kovin hyvä vaihtoehto, tuppaa sen verta olemaan väsynyt töiden jälkeen ettei oikeen ole musta järjelliseen tekemiseen. Mut katotaan nyt mikä on enemmistölle paras aika.

UKU:n vuosikokouksessa parisen viikkoa sitten päätettiin jälleen pitää Match Show, päivä on lauantai 16.5. Lupauduin hommaamaan paikalle tuomareita, eikä ollutkaan ihan mikään helppo juttu. Kävin läpi lukuisia kasvattaja- ja muita koiratuttuja mutta kaikilla on jo menoja ko. päivälle, kuka menossa näyttelyyn kuka minnekin koiraharrastuksiin. Onneksi sitten Anita tuolta vetoporukoista lupautui tulemaan ja sai yhden tuttavansakin houkuteltua mukaan. Eiköhän ne loput tuomaritkin siihen mennessä saada kokoon.

Arttu UKU:n kokouksessa teki ihan omia päätöksiään

Uppo-outoja piiloja

Haussa oltiin viimeksi pari viikkoa sitten, nyt on pieni tauko talvilomien ja muiden juttujen takia. Olikin jännät treenit kun oli Artulle ihan uusia piiloja. Rea toi paikalle umpipiilon, pienenpienen teltan joka peitettiin valkoisella peitolla. Se ei ollut Artulle vaikea paikka, hyvin löytyi ukko eikä tuottanut ihmetystä jätkälle ukon piileksiminen teltassa. Myös sisääntulo ja sen ukon löytyminen umpipiilon jälkeen ei tuottanut ongelmia. Vaan sittenpä oli outo tapaus kun Rea piiloutui aivan vasemman sivurajan tuntumaan maakuoppaan. Tehtiin kyllä haamuna eli Arttu näki Rean haamuilevan piilolla, tai ainakin oletin sen näkevän... Ennen ei ole ukkoa noin kaukana ollut eli Artulla ei ollut kokemusta niin pitkälle etenemisestä ja että sieltä voisi ukko löytyä. Lähti kyllä hyvin etenemään mutta tietyssä kohtaa pysähtyi ja alkoi vinkumaan epätietoisena mitä tehdä. No, harmiksi se oli Rea joka oli siellä piilossa niin ei ollut antamassa ohjeita ja niinpä me muut ohjaajat oltiin keskilinjalla vähän epätietosia sormi suussa että mitäpäs nyt?! Ja niinpä unto-ohjaaja kutsui koiransa takaisin keskilinjalle ja lähetti uudelleen, ja eikun sama juttu, koira pysähtyi samaan kohtaan eikä osannut, tai ei uskaltanut, jatkaa eteenpäin. Mitäpä tekee tämä unto-ohjaaja? Virheen, eli kutsuu jälleen koiran takaisin, ja koirahan tulee, ilmeisen helpottuneena että ohjaaja kertoo mitä sen pitää tehdä eikä sen tarvitse selvittää uudenlaista ongelmaa itse :( Jos olisin antanut sen olla se olisi todennäköisesti jatkanut etsimistä ja loppujen lopuksi löytänyt piilon. No, näin tehtiin useamman kerran kunnes Rea komensi meidät lähemmäs ja sieltä sitten uusi lähetys piilolle. No, nyt meni snaku jo piilolle mutta kas, Rea maakuopassa päällään lakana oli ihan kamala ilmestys ja Arttu alkoi haukkua eikä tohtinut mennä ihan piilolle asti kunnes yhdessä sitten voitettiin mörköily ja päästiin perille asti, avustettuna kylläkin, mutta löytyipä se ukko sieltä vihdoin viimein.

No, vähän huti tuli, mutta olipa hyvä treeni sikäli että varsinkin ohjaajalle tuli tiettäväksi miten EI SAA toimia. Ja snakusterille toivottavasti jäi hyvä mielikuva että saattaa se ukko lymytä kauempanakin. Lisäksi sain huomata että Artun luoksetulo toimii hienosti :) Ihan hyvä että tulee erilaisia asioita eteen eikä aina mennä saman kaavan mukaan, johan se on aika pikkuhiljaa todellakin vaikeuttaa hommia ja laittaa niitä piiloja syvemmällekin kuin 20-30 metriin. Kotosalla paremman puutteessa treenaillaan rullia, ja tietty täysi varustus päällä, täytyyhän sitä jotain todellisuuden tuntua olla niinkin helpoissa treeneissä. Katsotaan sitten missä vaiheessa ilmaisut otetaan metsässä ohjelmaan.
Jäällä

Kyllä tuo järvi ja järvenjää on ihana nyt kun on ollut tällanen kunnon talvi pakkasineen ja lumineen täällä etelässäkin. Se antaa paljon vaihtelua lenkkimaastoihin, varsinkin kun nyt osa metsä- ja pellonreunusreiteistä on latuverkoston alla. On uskamotanta mikä hiljaisuus jäällä vallitsee, vaikka kaupungin liikenne kulkee aivan vierestä niin ei tarvitse kovin kauas selälle mennä kun on kuin keskellä ei mitään, ei kuulu autojen metelit eikä muut keskustan hälyt, ainoastaan lintujen laulu ja suksien suihkinta. Todellista hermolepoa. Harmi vaan että kohta on jääkelit taakse jäänyttä talvea, viime aikojen pakkasten myötä jää on vielä kunnossa mutta ei varmaan kestäne kauan kun kevätaurinko jo sitä sulattaa siihen malliin että tämän talven jäälenkit on lenkkeilty.
Nyt täällä tulla tupruttaa lunta, uusi lumi on vanhan surma, niinhän sitä sanotaan, näinköhän pakkanen alkaisi hellittää ja maaliskuun lopun myötä kääntyä keli keväiseksi? Keväkuosiin saan vihdoin Artunkin kun ensi viikolla mennään Nealle trimmaukseen. Ja perjantaina Arttu pääsee Pimulle ja Merculle yökylään kun mulla on lähtö PetExpoon niin aikaisin la-aamuna että Pirjo meinasi että helpompi jos vien ison parran pikkupartojen seuraksi jo illalla.

Ainiin täytyypä muistaa siirtää kelloja ensi yönä!
Mukavaa viikonloppua ja alkavaa kevättä! tv. lentsuliisa ja hormonihurtta

Ahkeraa aktivointia

Eilen päästiin pitkästä aikaa treenaamaan. Hakumetsässä me oltiinki ainoa koirakko Rean ja Pepin lisäksi joten otettiin esineitä. En tiedä johtuiko pitkästä tauosta vai lumisesta metsästä mutta meni vähän pelleilyksi ja penkin alle treenit Artun osalta... jätkä mennä huiteli nautiskellen pitkin lumista metsää eikä ollut oikeen tarkotuskaan ETSIÄ mitään, vaiks oli lempiesine Ressu piilossa. Eli snautseri taas näytti minkälainen on snautseripäivä; kun ei huvita niin ei huvita. No paljon hommaa helpottamalla saatiin kuiteskin pari onnistunutta löytöä aikaiseksi ja voitiin päättää treenit siltä erää. Treenin jälkeen tehtiin vielä pitkä lenkki metsässä, rämmittiin hangessa ja väsytettiin itsemme aikas hyvin. Kotimatkalla poikkesimme kuitenkin vielä jäällekin, hyvä keli täytyy käyttää hyväksi niin kauan kuin jäälle on vielä asiaa. Reippaan jäälenkin jälkeen suunnattiin kotiin syömään ja vaatteiden vaihtoon ja sitten olikin aika rientää UKU:n tokotreeneihin. Sielläkin lisäksemme vain yksi koirakko jotka itsenäisesti treenailivat tokoliikkeitä. Sarin kanssa keskityimme aktivoimaan Arttua ja testasimme mitä nausteri tykkää erilaisista puisista aktivointileluista. Ja tykkäsihän tuo, innolla etsi lelujen syövereihin piilotettuja nakinpaloja. Yksi vempain jäi meille arvoitukseksi eikä sitä voitu koiralla testauttaa kun emme itse osanneet sitä käyttää, eikä löytynyt edes käyttöohjeita, kyllä on vaikiaksi mennyt tuo koiran aktivoiminen :) Netistä löysin sitten sillekin vehkeelle tarkoituksen ja miten sitä kuuluu käyttää, eipä tullut meidän mieleen, no, ens kerralla testataan senkin toimivuus. Mutta eipä tarvitse ostaa kalliita leluja koiran aktivoimiseksi: laiskan emännän helppo ja huokea aktivointi koiralle on "lukeminen". Paljon erilaisia nameja postiluukusta ryöpsähteleviin mainoslehtisiin ja luetteloihin, ja jo riittää koiralle touhua pitkäksi aikaa.
Ilta olikin sitten taas rauhaisa päivän puuhien jälkeen, ei tarvinnut kamalan pitkää lenkkiä enää tehdä. Tänä aamuna suunnattiin aamuisen auton pesun jälkeen jälleen jäälle. Sää oli taas mitä parhain ja porukkaa oli liikkeellä runsain määrin. Tapamme mukaan me lenkkeiltiin keskellä järveä, ja saatiinkin taas tallustella ihan omassa rauhassa. Lunta oli sopivasti, pohja ei ollut liukas eikä lumi ollut liian kovaa tassuille.

Tänä viikonloppuna unohtui kamera matkasta, mutta tässä kuvia parin viikon takaiselta jäälenkiltä Ritan ja Kiton kanssa. Tavattiin rannassa myös käppänätytöt Pimu ja Mercu joten oli todellinen partajengi koossa, yhteen kuvaanhan noita meneviä partoja ei kyllä saanut.

Pimu

Mercu

Kitoon nojailemassa Arttu

Sisaruspainia

Rita ja Kito

Helmikuun hepuleita ja sukulaistreffejä

No ja huhhuh, onpas taas aikaa vierähtänyt viimeisestä päivityksestä... Eipä tässä mitään normaalia snakueloa kummempaa ole tapahtunutkaan, nautittu on tästä etelän talveksi ihmeellisen pitkästä lumi- ja pakkaskaudesta! Kunpa vaan tämä jatkuisi... Arttu tekee lumessa kieppejä ja kierii ja hieroo itseään kinoksiin, varsinkin sellaisiin koviin ja karheisiin, ne on sille mieluisia, ei niinkään vastasatanut pehmeä lumi.
Tuusulanjärven jäällä on tehty lenkkiä, ja niin on moni muukin, porukkaa on pilvin pimein luistelemassa, hiihtämässä, pulkkailemassa, koiran kanssa lenkkeilemässä, riippuliitämässä ja ties miten. Viime viikonloppuna tehtiin molempina päivinä pitkä lenkki pitkin ja poikin. Lunta oli onneksi sen verran vähän että vaivatta pystyi kävelemään keskellä järvenselkääkin, ei tarvinnut kulkea aurattua tietä muiden ulkoilijoiden seassa, ihan saatiin itse valita reitti ja suunta eikä ollut vastaantulijoita :) Sen verta laajahan tuo selkä on ettei siellä isompikaan väenpaljous ala heti ahdistaa.
Arttua ei voi siellä vapaaksi päästää mutta pitkä liina remmin jatkona niin saipa tuo seitsemisen metriä liikkumavaraa. Ja mikä siinä on ettei totu hiihtäjiin, eikä sen puoleen luistelijoihinkaan? Ensimmäiset puoli tuntia riekkuu liinan perässä ja juoksee minua ympäri liinan suomalla säteellä. Kun pahin energia on näin purettu, alkaa kunnon lenkkeily ja mennään haipakkaa eteenpäin. Ja mikäs siellä on mennessä, sunnuntaina paistoi aurinko siniseltä taivaalta ja tuntui että siellä olisi voinut vaan olla, olla ja olla. Kotiin ei tehnyt lainkaan mieli, ennenkuin sitten alkoi tuntua että nyt ei jalat kohta kanna eteenpäin ja oli pakko kääntää kuono kohti kaupunkia ja parkkipaikkaa.
Rantsussa kun käveltiin autolle päin bongasin pari komean näköistä koiraa ja kas, snautsereitahan ne oli! Sieltäkin alettiin katsella meitä päin ja jo kuului huuto: Onkos se Arttu? No, olihan se Arttu ja ne kaksi snakua olivat Artun Rita-siskon poika Jaro ja "isoveljensä" Turo. Siinä sitten rupateltiin ja kyseltiin kuulumisia puolin ja toisin. Eno teki tuttavuutta Jaron kanssa, mutta heti kun Turo tuli lähemmäksi alkoi räsähtely, kolmessa taitaa olla yksi liikaa näille pojille. Mutta toisia koiria kun meni ohi, olivat pojat yhtenä miehenä ajamassa niitä pois, sitä se sukulaisuus kuitenkin teettää, "me = lauma". Pari kuvaa ehdin räpsäistä, ekassa Arttu-eno ja Jaro tekevät tuttavuutta ja toisessa tuijottavat kauempana ollutta Turoa.
Huomenna mennäänkin jäälle Artulle toooosi mieluisassa seurassa, mukaan retkelle kun tulee Rita-sisko ja Nean Kito-käppänä joka on Helillä hoidossa Nean etelänmatkan ajan. Onneksi Arttu ei vielä tiedä... ei varmaan nahoissaan pysyisi eikä sitä silloin kestä kukaan kun se tietää tapaavansa Ritan. Johtuneeko siitä että ovat pienestä pitäen olleet paljon yhdessä vai mistä lie, mutta mistään muusta koirasta ei tuo jätkä niin pahasti sekoa kuin Ritasta, systeri on sille ihan kaikki kaikessa. No, onhan niillä samanmieliset leikit joita ei kaikki ehkä ymmärtäiskään, meteli kun on aikamoinen kun peuhaavat, en ihmettele vaikka niitä tappajakoirina pidettäis, sen verta kovaa ja rajunkuuluista on 'keskustelu'. Mutta ken tuon ymmärtää, niin tajuaa, että sehän on sisarrakkautta parhaimmillaan:)
Helmikuussa on ollut taas vetojakin harva se viikonloppu. Ekana helmikuun viikonloppuna oltiin Hämeenkylän kirkolla ja meitä tuli sinne treffaamaan Sanna, Kalle ja Olga-serkku. Olga-rassulla oli ollut treffit trimmikoneen kanssa, ja niinpä vaatetus oli sen mukaista, kun ei Olga muutenkaan pidä kylmistä ilmoista, toisin kuin karvainen nakusteri. Molempien osapuolien kiireisten viikonloppujen takia tosi harvoin ehditään ikävä kyllä tavata, mutta kiva oli pikaisestikin nähdä. Ja eiköhän tässä kevään korvilla päästä tekemään se kauan ja hartaasti suunniteltu ja harkittu Nuuksion retkikin; täysin repuin tietty, kukas sitä nyt tyhjällä vatsalla viitsisi vaellella?? Hyvä ruoka - parempi mieli jne. Kunhan nyt tulee kaikille sopiva lämpötila, Sanna & Olga kun eivät mieluusti pakkasella lähde mihinkään, ja meillä on taas aika tarkat kriteerit kuumemman ilmanalan kanssa... Mutta yritetään löytää sopiva keli kaikille, eikös vaan? Kuvan "serkuksista" otti Kalle.
Ja kun nyt lähdettiin sukulaislinjalle niin pistetäänpäs lopuksi kuvia Artun pennuista. Tosin eiväthän nuo ihan pentuja enää ole, reilun parin kuukauden päästä kun täyttävät jo 2 vuotta, melkein aikuisia siis. Tai no, mitäs aikuisia snakustereista koskaan tulee? Niinhän sitä sanotaan että aivot toimitetaan perästä päin :) Mutta hyvähän se vain on että leikimieltä riittää isommallakin iällä, tai no, välillä kai se pistää harmittamaan tuo aivojen puuttuminen?! Mutta kyllä niistä häivähdys on jo havaittavissa Artullakin, eikä se ole vasta kuin 3,5 v.!!...

Ahkerasti on pentujen omistajat kirjoitelleet kuulumisia ja lähetelleet kuvia! On tosi kiva kuulla miten kaikilla menee, vaikka harvoin nähdäänkin, joten viestejä vain tulemaan! Yritän kyllä vastailla, mutta saamaton kun olen niin voipi välillä kestää...

Paavosta saatiin pitkästä aikaa kuvia ja kuulumisia, Paavohan muutti loppuvuodesta uuteen kotiin Vaasaan. Hyvin on Paavo-poika kuulemma kotiutunut uusiin maisemiin ja yhteiselo Elinan kanssa päässyt hyvin vauhtiin. Hienoa kuulla! Kuvassa Paavo ilmeisen lumisen lenkin jälkeen - malliesimerkki siitä mitä tulee kun snaku lenkkeilee suojalumessa :=)
Nemostakin sain taas Ninalta uusia kuvia, kiitos niistäkin! Vauhdikas näyttää poika olevan, lieneekö iskätin peruja? Loikkakuvan ottanut Nemon omistajan Ninan tytär.
Huomenna siis suuntaamme jälleen järvenjäälle partaporukassa, ja sunnuntaina vetoihin Viikkiin, matkalla sinne jätän Arskatin Keravalle Helin ja partojen seuralaiseksi. Kiva taas sitten hakea väsynyt poika kotiin, itsekään kun ei monen tunnin rupeaman jälkeen enää ole kauhean freessissä lenkkeilykunnossa. Mutta näistä sitten myöhemmin lisää.
Talvisen reipasta viikonloppua kaikille!