Kasvua ja kehitystä

Juuri tokotreeneistä palanneena ja pojat kentällä erinomaisesti väsytettyinä on pitkästä aikaa rauha tehdä päivityksiä. Tokossa meillä menee aina koko ilta kun treenien jälkeen jäädään suustamme kiinni juoruilemaan ja kahvia juomaan kentän laidalle, ja ei se nyt pelkkää juoruilua ole, tuleehan siinä väliin aina aika paljon asiaakin puhuttua :=)
Teen nykyisin silleen että ensin treenaan Artun kanssa sellaset vajaat puoli tuntia ja sitten pääsee Iivari vuorostaan mukaan. Ollaan Iin kanssa oltu ryhmän lähettyvillä ja tehty omia juttuja ja leikitty. Ja treenin jälkeen saa Iisku osan iltaruoastaan ulkosalla, ja vitsi kun maistuukin hyvälle! Ihan ok meni Artun treenit tänään Sarin ohjauksessa, vaikka alkuun meinasikin kääpiöpinskupojalle urista. Jaksoi kuitenkin sitten keskittyä ja tehdä hommia. Sari pistikin meidät malleiksi näyttämään luoksetulon treenausta, eli koira istumaan eteen mahdollisimman lähelle, pari askelta taaksepäin ja koira kutsusta 'tänne'.

Treenin jälkeen Iivari peuhasi Mercun kanssa pitkästä aikaa ja istui välillä päälle, harmi kun kamerasta loppui patterit... Toivottavasti ei saanut Mercun partaa revittyä siihen malliin ettei vaan lauantain näyttelyssä tule tuomiota 'huono parta'... Sorry, Mercu! Sari piti välillä Arttua ja kun jätkä alkoi uhoomaan ohi kulkeneelle koiralle tempaisi Sari remmistä kunnolla. Artun ilme olisi ollut kuvaamisen arvoinen, herra istui penkin vieressä erittäin nolona ja katsoi mudeen että pelasta, auta OI! Sellainen vaikutus Sarilla :=)

Arttu ennen treenejä kentälle tähyämässä:
ja Iivari treenien jälkeen kentän laidalla:
Iivari 13 viikkoa painaa nyt kuutisen kiloa ja korkeutta on noin käppänän verran, tosin korkeudesta suurin osa on jalkaa, jalkaa, jalkaa.

Nyt näkee Iisku jo partsin kaiteen yli, pimeälläkin:
tosin ei ole vielä iso-veljen tapaan kovin vahtihommista kiinnostunut, ennemmin tsiikailee partsin pöydän ääreltä:

Artun pentuajasta on vasta (?) nelisen vuotta mutta en ollut muistanutkaan miten kiva on seurata pienen pennun kehitystä ja kasvua ja miten paljon iloa tuottaa pienetkin asiat kun huomaa että pentu on tajunnut jonkin sanan merkityksen tai oppinut miten jossain tietyssä tilanteessa tulee toimia. Ja tässä iässä niitä juttuja kyllä tuntuu tulevan ihan kiitettävästi. Tuossahan tuo oppii sivussa niin eteisessä odottamiset tassujen pyyhkimistä varten kuin stoppaamiset ennen kadun ylitystä kun vanhempi esimerkillään näyttää mallia (harmi vaan että vanhemman spontaanit esimerkit voi joskus olla vähän huonojakin…). Kyllähän tota oppimista ja edistymistä tulee aikuisen koirankin kanssa, sitä en tarkoita, mutta sitä kait pitää jotenkin itsestään selvänä ’totta kai, sehän on jo tuon ikäinen, täytyyhän sen osata / osata oppia….’. Mutta kyllähän sitä yhtä lailla iloitsee vanhemman edistymisestä, oppimisesta ja onnistumisesta esim. hakutreeneissä ja muualla.

Hetkittäin alkaa jo tuntua siltä että meitin Iiskusta on sittenkin tulossa sisäsiisti. Vielä viime viikolla koin ajottaisia epätoivon hetkiä kun tuntui että se lorottaa ikäisekseenkin ihan hirmuisesti - miten niin pienestä koirasta voi tulla niin paljon pissaa??? Aloin jo epäillä tulehdustakin tai jotain muuta vaivaa, niistähän mulla on kokemusta :( Mutta sitten yhtäkkiä viikonlopun aikana havahduin siihen että voi jee, nythän se on ollut jo niin ja niin kauan ’kuiva’, eikä ole tarvinnut jatkuvasti käyttää tehoyhdistelmää tolu & talouspaperi eikä yhtenään vaihtaa sanomalehtiä. Eli ehkä tässä joskus vielä koittaa aika että saa ylellisesti levittää matot jälleen lattioille! Tai niin, perjantaista asti on olkkarissa ollut pieni pitkulainen matto, ja se on vieläkin puhdas (lätäköistä)!!
Männä viikolla yhtenä aamuna kun taas yritin joutuisasti laittautua uloslähtökuntoon ja pojat aamupeuhasivat tuttuun tapaansa (miksköhän se suurin peuhaamisvimma alkaakin aina silloin kun ollaan ulos lähdössä, ja vieläpä aamulla kun on pikkasen aikataulun kanssa tiukkaa – tai sitten ruvetaan syömään puruluita???!!!) ja kas, yhtäkkiä huomasin että pikkuherra se oli kans Artun seurana koirahuoneen sängyllä. Eli aikansahan Pikku-Ii olikin pomppupallona tapaillut oikeaa tapaa ja riittävää korkeutta millä sängylle yltäisi ja vihdoin oli sen oppinut - ja miten olikin tyytyväisen näköinen pikkuparta uuteen taitoonsa:) Sängyillehän meillä on lupa partojen tulla, sohva on sen sijaan ehdoton NOUNOU. Nukkumaan sängylle Iivari ei vielä ole yrittänytkään, kai kun Arttukin yleensä nukkuu lattialla. Aikaan ennen Iivaria Artulla oli aamusella tapana hypätä sängyn jalkopäähän nukkumaan kun olin noussut ylös. Sohvalle menostakaan ei, ainakaan toistaiseksi, ole Iivarin kanssa tarvinnut käydä suurempia taisteluita, varmaan siihenkin vaikuttaa se kun ei Arttukaan siellä oleile. Muutama niskasta lattialle nakkaisu, ja nyt riittää jo pelkkä komento ’alas’ ja kakru hyppää oitis lattialle. Öisin nukkuu makkarissa eikä mun mielestä ole sohvalle yrittänyt vaikka olisi vapaa pääsy kun valvova silmäkin nukkuu. Päivisinhän ei pojilla olkkariin olekaan asiaa joten silloin on sohva turvassa pikkupojan hyökkäilyiltä.
Arttu on selvästi piristynyt Iivarin tultua. Tai no eihän se mikään vanha ja väsynyt ollut ennenkään mutta eipä se muden kanssa innostunut juurikaan leikkimään iltaisin, eli mitä iltasella kotona oltiin se enimmäkseen vaan makoili tai seurasi partsilta ohikulkuliikennettä. Mitäs sitä nyt mutsin kanssa peuhaamaan… Tässä yhtenä iltana kun oltiin oltu pitkään ulkona ramasi Iivaria niin että pötkähti petilleen. Arttu kävi sitä kuonolla tökkäsemässä, mutta kun huomasi että penska on unten mailla, toi mulle narupatukan ’Äiti leikitsä mun kaa’. No ja piankos sitä oli pikkujätkäkin mukana taas kuvioissa kun me Artun kanssa leikittiin, ja Arttu se oli tyytyväinen kun sai kunnon leikkikaverin muden tilalle. Kuvissa näkyvä pallo jonka Arska sai Pirjolta ja Karitalta kun tulivat ekaa kertaa sitä katsomaan, on muuten nyt tuon käsittelyn jälkeen entinen :(
Pian me pystytään tekemään lenkkiä jo ihan ’normaalisti’, Iivari on hyvää vauhtia oppimassa ettei sentään IHAN kaikkea tarvitse maistaa ja käyttää suun kautta ennen kuin se käskystä on syljettävä pois. Hyvin uskoo jo ’eiota’ ja ’irti’. Kyllä mulla välillä olikin ihan papukaijamainen olo kun en ehtinyt juuri hiljaista hetkeä viettää saatikka maisemia ihailla, vaan nauha piti pitää jatkuvasti pyörimässä ”Iivari EI ota, Iivari IRTI, Arttu EI vedä, Arttu odota, Iivari HYVÄ, Arttu Hienoa, Mennään, Odota, Stop…..” Yhä uudelleen, yhä uudelleen. En tiedä onko olemassa sellasia kuulosuojaimia jotka estäis oman äänen kuulemisen, välillä se alkoi nimittäin kyllästyttää! Eritoten aamuisin jolloin en muutenkaan ole pahemmin juttutuulella. Nykyisin mennään eteenpäin jo aikas reippaasti ja pysähdytään vaan ihmettelemään jotain ihmeellistä hahmoa kuten puskan seasta pilkottavaa postilaatikkoa tai talon pihalla kiven päällä olevaa kukkaruukkua. No kyllä sinne suuhun eksyy vieläkin kaikenlaista. Alkuviikosta kun pimeän aikaan käytiin ’yhdellä pikaisella’ (= n. 100 metrin matkaan kului n. tunti kun nähtiin tuttuja joiden kanssa tietty piti jäädä juoruilemaan) tarjosi yksi koiranomistaja pojillekin namia samalla kun antoi omalleen. Pikku herkkusuu Iivari ei tietenkään kieltäytynyt moisesta, mutta kohteliaana herrana tyhjensi ensin suunsa ja sylkäisi herkun tarjoajan kämmenelle tupakantumpin!
Iivari rrrrakastaa ruokaa, keittiötä ja kaikkea mitä sieltä mahdollisesti saisi! Poika on varmasti ruoka-aikaan kotosalla ja mieluusti jo hyvissä ajoin valmistautuu hengailemalla keittiön kynnyksellä, ettei vaan kukaan unohda... Kun sitten laitan kippoja valmiiksi, ipana tanssii partapolkkaa ja heittää parit voltit kerien kun on vaan niiiin ihanaa kun taas saa syödä. Hyvin jaksaa kuitenkin malttaa mielensä eikä mene härkkimään ensin tarjoiltua Artun annosta vaan siirtyy salamannopeasti omalle ruokapaikalleen ja istuu kiltisti siiheksi kun kuppi on eteensä laitettu. Vaikka Arttu oli pentuna monessa suhteessa todella paljon samanluontoinen kuin Iivari, niin yhtä kiihkeää suhdetta ruokaan ei Artulla ole koskaan ollut. Se on aina ennemminkin syönyt hengenpitimiksi kuin syömisen ilosta, toki kaikki keksit, extrapalkat ja muut namipalat on maittanut erinomaisesti. Eikä Arttu ole koskaan muutenkaan aikaansa keittiössä viettänyt, mutta nyt tietty pitää kun onhan siellä Iivarikin. Ja Iivarihan viihtyy keittiössä erinomaisesti vaikka siellä vain joku tiskaisi, kas koskaanhan ei voi tietää mitä tippuu… Iivarille kaikki muu mitä joskus annan maistipalana on AIVAN MAHTAVAA, varsinkin Artulle toko- ja hakutreeneihin keitetty maksa ja possunsydän!! Mutta toistaiseksi saa kyllä penskalle palkaksi riittää treeneissä ihan oma ruoka turvotettuna, miksi antaa muuta kun sekin toimii, vielä... Iiskusta on pääasia että saa syödä Jotain ja sen eteenhän voi sitten vaikka tehdä pari piruettia!

Eilen haettiin Nealta rekkarit, nyt on sitten Iivari sisaruksineen virallisesti merkitty koiramaailman kirjoihin ja kansiin. Puhuttiin siinä samalla loppuvuoden pentunäyttelyistä joita on Helsingissä marras- ja joulukuun alussa. Katsotaan josko sitä sinne tähdättäisiin niin saataisiin ekat tuomariarviot veijarista. Tuo nyt riippuu ihan Nean kalenterista, hän kun on vastuussa tuosta näytelmäpuolesta.

Lauantaina meillä on pentutreffit Vantaalla Emma-siskon luona, kiitos Marjolle kun suostuit tämän partaisen porukan luoksesi kutsumaan! Harmi vain että kauempana asuvat eivät tähän tapaamiseen ilmeisesti pääse osallistumaan, mutta ehkä myöhemmin sitten nähdään teitäkin! Paikalla pitäisi siis olla Iivarin sekä siskot Emma ja Fia sekä Carmen-äiti ja Emman iso-sisko Nelli (joka on muuten Artun tytär) sekä tietty Arttu, joka ainoona aikuisena miehenä pääsee tyttöseuraan, mahtaa jätkällä olla hauskaa! Yritän ottaa paljon kuvia, josko joku niistä onnistuiskin, pahasti vaan osaan epäillä että tuo porukka on sen verta menevää että näkyy vaan hännänhuiskaus ja parranvilahdus kun sitä taas mennään, kauas pois kameran linssin ulottumattomiin. Mutta toivotaan parasta ja palataan siihen sitten tuonnempana.

Nyt on aika vielä ruokkia pojat ja käyttää iltapissalla, jotta päästään valmistautumaan perjantaipäivään ja sitä myötä viikonloppuun eli ei muuta kuin kauniita unia ja palaamisiin!