Nyt se on sitten ensimmäinen lomanjälkeinen työviikko takana. Ja jokainen joka sen on kokenut, tietää mitä se on. Varsinkin se ensimmäinen aamu kun joutuu heräämään kellon pirinään. Ja varsinkin se sitä edeltävä ilta kun tietää ettei enää aamulla saakaan nukkua niin pitkään kuin nukuttaa, tai vaikka vain siihen asti kunnes herätyskello-Iivari herättelee selän päällä pomppimalla. Mutta pakko mikä pakko ja onhan tähän taas sopeuduttu, jotenkuten, kohta jo tuntuu että ai millonkas mä lomalla olinkaan:)
Pojat tuntuu sopeutuneen arkeen paluuseen helpommin kuin minä. Tietävät että niinä aamuina kun kello soi ei ole aamutouhujen jälkeen äiteen mukaan tulemista. Toisin kun lomalla kun koko aika pääsivät äiteen kanssa millon minnekin, jos ei muuta niin kauppareissulle. Ja aina olivat yhtä tyytyväisiä että saivat mukana olla.Syystä jos toisesta kylpyhuone valmistui vasta toissa perjantai-iltana. Tai ihan tarkkoja jos ollaan niin viimeisen silauksen sai vasta viime tiistaina kun viiminenkin sähköpistoke saatiin vihdoin toimimaan. Eli siivousaikaa jäi aika vähäsen. Ja sitä siivousta onkin sitte tiedossa lähiviikonloppuina, ja pyykinpesua. Kuhan on pahimmat pölyt saatu huitastua pois jotta elää voi. Muut ehtii kyllä pikkuhiljaa.
Perjantai-iltana pestiin parvekelasit, poikien avustuksella. Siis äitee pesi, Iivari huuhtoi partaansa ämpärissä ja Arttu pyöri touhuissa mukana muuten vain. Yhteistuumin jätkät päättivät esittää naapureille perjanta-illan hurvellusta á la snautseri ja kovalla örinällä painivat olohuoneessa ja parvekkeella mikä tietysti kuului ympäriinsä kun oli räppänät auki. Eilen kävin ostamassa matot eteiseen. Tuntuupa ylelliseltä - ei ole mattoja eteisessä ollu sen jälkeen kun Iippa taloon muutti! Joten joiltakin osin alkaa koti olla kunnossa taas.Tänään pääsivät pojat ensimmäistä kertaa uuteen suihkuun parranpesuun. Hyvin toimi, puhdasta tuli eikä äiteekään kastunu kuin jaloista:=) Eikä alkanut selkää särkeä niinkuin aiemmin ammeessa noita pestessä kun piti olla vähemmän ergonomisessa kyyryasennossa. Molemmat pojat vuorollaan kyllä hannasivat suihkuun tuloa vaikka muuten innolla ovatkin uuteen kylpyhuoneeseen käyny tutustumassa.
Taloyhtiön remppakin on viimeistelyä vaille valmis, joten nyt ei enää remontteja tähän osoitteeseen vähään aikaa, kiitos! On se sellasta hässäkkää ettei sitä kauan jaksa. Vaan nopeestihan se aika meni. Tammikuussa remontin alkaessa tuntui aika toivottoman pitkältä loka-marraskuulle, ja nyt ollaan siis jo loppuvaiheessa, paitsi maksupuolen osalta...
Näissä merkeissä siis jatkuu partojen syksy kun on normaalielämisen uomiin päästy. Nauttikaahan raikkaasta syyssäästä! Niin mekin, jahka saan nuo suihkun ja päiväruoan jälkeen uinuneet pojat hereille:=)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti