Pimeän aika

Vuoden pimeimpiä aikoja elellään. Aamulla hämärissä ulos, illalla hämärissä ulos. Eteensä ei meinaa nähdä. Varsinkin sateisessa säässä märkä asfaltti imee vähäisetkin katulamppujen valot sisuksiinsa. Hyvä kun parin metrin päässä edessä kulkevat koiransa näkee. Pimeässä hiljaa suhaavat valottomat fillarit sen sijaan tuottaa enempi vaikeuksia. Olisi kiva jos viitsisivät edes pikkasen kelloansa kilauttaa, ehtisi hyvissä ajoin kerätä koirat lyhyelle hihnalle ja vältyttäisiin vaaratilanteilta ja liioilta sydämentykytyksiltä. Tuntuu vaan että se pienikin kilautus on joskus liikaa vaadittu.

Kunhan ei vesisade ihan tammikuulle kestä, ei mua pimeys ja sade haittaa, eikä onneksi mun snautsereitakaan. On ihanaa tulla pimeästä tuulen tuiverruksesta ja sateesta kotiin, valoon ja lämpöön. Kuraisten lenkkiläisten pesun jälkeen poltetaan kynttilöitä (arvaat varmaan miksi enimmäkseen vain parvekkeella…) ja käperrytään sohvalle teemukin kanssa laiskottelemaan. Tai istutaan lattialla poikien kanssa leikkimässä, mikä vaihtoehto on meillä se todennäköisempi:)

Alkuviikon illat meni ohi yhdessä vilauksessa. Menoja riitti, ma oli Artun rokotukset, ti Iivarin trimmi Nealla ja ke vedin alkeisryhmää UKUn treeneissä Janessan kanssa. Kunnon lenkkejä normaaliin tapaan ei ehitty tehdä. Ja sehän alkaa naustereissa pian näkyä, liikkumattomuus. Varsinkin Iivarissa, mutta nyt alkoi myös Arttu kotona kouhkata, vaikka vanhempi parta ei yleensä ihan vähästä hötkyile eikä hösellä. Keskiviikkona koulutuskentältä tultua äiteen tehdessä ruokaa alkoi hirmunen ralli ja formulointi. Matot lensi nurkkaan ja peitot sängyiltä poikien viilettäessä tassut sutien vakiorataansa koirahuone – eteinen – olohuone – makuuhuone – olohuone … ja takaisin ja takaisin… Vauhti on hurjaa ja välillä melkein pelottaa etteivät telo itteänsä tiukoissa kurveissa. Moista formulointia ei meillä ole näkynytkään aikoihin. Ei siinä voi muuta kuin nauraen katsella noiden menoa jota kisaajat itse hirmusella örinällä vauhdittavat.

Muutaman päivän tynkälenkkien jälkeen vihdoin eilen ja tänään päästiin ulkoilemaan vähän tehokkaammin ja kyllä tekikin hyvää, meille kaikille. Eilen lenkin jälkeen oli vuorossa Iivarin valmistelu viikonlopun näyttelyreissua varten eli Iippa pääsi kokovartalosuihkuun. Nyt on nuorukainen freessi ja turkki kiiltää:) Suihkun jälkeen piti tietty sitten taas formuloiden saada itseään kuivatettua. Arttu, erittäin helpottuneena siitä ettei tällä kertaa itse joutunut turkin pesuun, osallistui riemuun. Ja niin oli jälleen matot vinksinvonksin.

Tälle illalle oli isot suunnitelmat lenkin jälkeen tehdä sitä ja tätä, mutta mites nuo tunnit taas vierähti nopiasti. Olevinaan koko ajan jotain touhusin, mutta jäihän tuota tekemistä vielä huomisellekin. Joku ihme ihana tuoksu poikia riivasi ulkona. Illan viimeisellä pissalenkillä molemmat mennä vouhkasivat kamalaa vetoa eteenpäin, ei mikään sana, kovempikaan, tai hihnasta nyppäsy tehonnut, ihan olivat sekoja molemmat. Mikä lie neito ihanainen polkua edeltä kulkenut kun sai molemmat jätkät noin sekopäiksi. Jopa Artun, joka ei noista hajuista viime aikoina juuri ole ollut moksiskaan. Ei ollut äiteelle mikään rento lenkki:(

Mutta on se vaan ihanaa että on taas viikonloppu edessä! Huomenna aamusta viedään Iivari Nealle, lähtevät siitä sitten ajelemaan kohti Seinäjokea. Meillä Artun kanssa tiedossa siis rauhallinen viikonloppu:=)