Artun askelluksia: Tulisiko se talvi jo?

Passeliin aikaan vaihdatin talvirenkaat. Kuuden jälkeen tultiin partojen kanssa kotio renkaanvaihdosta ja keli oli ihan kuiva. Parin tunnin päästä kun lähdettiin iltalenkkeilemään tuli taivaan täydeltä isoja räntähiutaleita, joita jalkaräteiksikin kutsuvat. Sääennusteet kertoivat lumisateen etelässä alkavan jo iltapäivästä, joten vähän jännitti mikä on keli kun töistä kotiin ja renkaanvaihtoon ajelen viimisiään vetelevillä kesätassuilla, mutta onneksi ennusteet meni sen verran pieleen että aurinkoisessa ja kuivassa kelissä sain ajella.

Siispä talven ensimmäinen luminen lenkki on koettu. Iivari oli viime talven tapaan onnesta ymmyrkäinen. Just ja just kunnolla kävelemään oppinut nuoriherra sinkoili joka hiutaleen perään ja pomppi korkeuksiin yrittäen niitä suuhunsa pyydystää. Arttukin tykkäsi, mutta on tainnut tuon luonnonilmiön sen verta monta kertaa kokea ettei nyt ihan kokonaan järkeänsä menettänyt. Käyttäytyi siis herrasmiesmäisesti niinkuin rauhoittunut Arska useimmiten tätä nykyä. Toisin oli Iipan laita. Kun katuvalon loisteessa maahan putoavien hiutaleiden varjot häilyi kadussa, tuijotti se tiukasti maahan, ja ihan pakko oli yrittää yltää jokaikisen maahan putoavan hiutaleen varjoon. Siinä sitä sitten oli äiteellä pitelemistä kun jätkä sinkoili hillittömästi milloin mihinkin suuntaan.

Meillähän on yleensä käytössä nahkahihnat, mun mielestä ihan parhaat. Ainoa miinus, ja iso sellainen, on että sateella ne on ihan älyttömän liukkaat, ei meinaa käsissä pysyä. Niinpä nyt ennakoin ja laitoin molemmille pojille nylonhihnat. Iivarilla heijastin sellainen kun herra ei vielä omista heijastinliiviä, Artulla heijastinliivin kanssa tavallinen malli. Näissä nylonisissa taas on se haitta että ne on paljon lyhkäsemmät kuin nahkahihnat, joten poikien, tai siis Iipan, sinkoilu on paljon rankempaa äiteelle, eivätkä pääse niin pitkälle ojan reunalle ja pusikkoonkaan:( Kahdesta pahasta siis valittava toinen.

Ensilumi (tai -räntä) saa näköjään yhden sun toisen riemun valtaan. Vaan ei paljon päätä pakottanut sillä pojalla joka tuossa viereisessä liikenneympyrässä kelistä nautti pyörällänsä kurvaillen ja suditellen. Iloisena vain katsoi peräänsä pyörän jättämiä sutimisjälkiä. Ilman valoja, mustissa vaatteissa, liikenteen keskellä. Ihme ettei yksikään ohi ajanut auto töötännyt. Ei olisi kiva istua ratin takana kun yhtäkkiä räntäsateessa eteen tupsahtaa poika pyörinensä. Kun ei sitä poikaa helposti kävellenkään havainnut, saati sitten autosta. Olin aikeissa antaa nuorelle hurjastelijalle jokusen tätimäisen neuvon siitä miten liikenteessä tulee käyttäytyä, mutta kun lähelle tultiin, oli poika jo pitemmällä ja niin jäi neuvot tällä erää jakamatta. Toivottavasti pääsee turvallisesti kotiin.

Johan tässä on talvea ehditty kaivatakin. Toivoa vain sopii että nyt tulisi pieni pakkanen ja hiukkasen lisää lunta. Onkohan vähän liikaa toivottu, tässä vaiheessa syksyä? Lenkin aikana ehti sen verran sataa että maa oli aivan valkoinen, ja heti on niin paljon valoisampaa ja puhtaampaa:=) Eikä tarvinnut poikia suihkuun pistää, pyyhkeellä kuivaaminen riitti. Mutta saa nyt sitten nähdä minkä väristä on ynpäristö kun huomenna herätään, pahasti pelkään että sysimustaa jälleen.

Jaahas, nyt meillä syödäänkin puruluita taas sulassa sovussa vierekkäin. Alkuviikosta kun purkkarit pojille annoin alkoi sellainen kyräily että jonkun ajan kuluttua katsoin parhaaksi pistää puruluut hyllylle. Iivari siis kyttäili Arttua, joka suosiolla jäi eteiseen omansa kanssa Iivarin vallatessa olkkarin.

Valkoista loppuvuotta odotellessa parit kuvat sunnuntailta kun alkuillasta suunnattiin kuonot kohti rantapuistoa nauttimaan auringosta, olikin syksyinen ilta parhaimmillaan:)

Iivari pääsi kahlaamaan