Pimeätä oli kun heräsin, kello näytti vartin yli seitsemää. Ei tarvinnut ulos ikkunasta katsoa, kun jo tuli todettua että ulkona sataa, mikä ei kovin suuri yllätys ollut. Arttu on pissatettu ja ruokittu, ja herra tuossa odottelee pitemmälle lenkille lähtöä. Äitee syö vispipuuroa ja juo kahvia ja yrittää herätä tähän päivään.
Snautsereiden kanssa sattuu ja tapahtuu, tämä tapahtui eräällä aamulenkillä. Pojat saivat yhtäkkiä molemmat muhkean tuoksun kuonoihinsa ja sinkoilivat tienvarren heinikossa jotain etsien. Yritin olla koiriani nopeampi ja äkätä hämärässä että mikä se on mitä noin innokkaasti jahtaavat, vaan enpäs ehtinyt. Samanaikaisesti tarrasivat jostain, en nähnyt mistä, kiinni, toinen toisesta ja toinen toisesta päästä. Komensin (=kiljuin niin että varmaan kuului lähitaloihin saakka, anteeksi herätyksestä…) irroittamaan kun arvasin että mitään ihmisen mielestä ihanaa se ei voi olla. IRTI-huudot tehostettuna äiteen läpsäsyllä siihen johonkin onneksi pian tehosi ja tielle jalkojeni juureen pojat kuin yhdessä tuumin pudotti oravan raadon. Ilmeisesti aika tuoreen sellaisen, yäks, vieläkin puistattaa. Pojat olivat ilmeisen pettyneitä joutuessaan luopumaan ihanasta aarteesta ja kaihoisasti jäivät taaksensa raatoa katsomaan kun jatkettiin matkaa. Mitä lie olisivat raadolle tehneet jos sen mukaansa olisivat saaneet, tuoneet kenties kotiin vetoleluksi? :(
Flunssan pirulainen ei ole mihkään yön aikana hävinnyt, päin vastoin. Suunnittelenkin tässä että josko pitäisi totaalisen lepopäivän tänään. Jos pyykkiä saisi pestyä niin se olisi jo hyvä saavutus, suuremmat työt jääkööt huomiselle. Talletettuna taitaa olla taas viikon varrelta yhtä sun toista ohjelmaa jota voisi töllötellä jahka tuo snautseri on ensin lenkitetty. Siispä sadevermeet päälle ja reippailemaan. Rentouttavaa viikonloppua!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti