Lumi narskuu tossujen alla, pakkanen nipistelee poskia, snautserit kulkee parrat huurussa - se on talvi nyt!
Viime viikonloppuna kun lunta oli vielä sen verran vähän ettei latukoneet olleet päässeet hommiin kierrettiin kaikki läheiset pellot ja niittypolut. Onneksi niin, sillä nyt niille reiteille ei ole enää mitään asiaa, ilman suksia. Mua muuten jaksaa aina huvittaa tämä pellon laidassa oleva kyltti. Mun lapsuudessa kun hiihtäminen tarkotti nimenomaan sitä että on sukset jalassa, mutta ehkä kieli on muuttunut vuosien varrella ja hiihtää voi nykysin ilmankin?!
Pellolla lumen alla asuu paljon myyriä, siitä on Iivari varma. Vielä ei ole saalista kuitenkaan tullut.
Talvisessa metsässäkin tuntui kuuluvan kummia, ties mitä öhkömönkiäisä siellä asustaa, tiukasti ainakin piti partojen vahtailla.
Tänään aamulla pakkasmittari näytti -15 ja taivas oli aivan kirkas. Pikapikaa aamupuuhien jälkeen suuntasimme rantaan nauttimaan sunnuntaiaamun rauhasta. Järvi oli saanut jo jääpeitteen ja jokunen urhea retkiluistelija jäällä näytti jo menevän. Me tyydyimme toistaiseksi kulkemaan kiinteällä maalla. Mutta jos tätä menoa jatkuu niin varmasti pian pääsee jo jäällekin, turvallisesti.
Kamera oli matkassa, mutta pakkanen kipristeli äiteen sormia sen verran että ihan kauheasti ei tullut sitä käytettyä, jokunen talvikuva kuitenkin taas saatiin. Tosin osa jäi vajaaksi kun ei kamera pysynyt snautserien vauhdissa mukana:)
Jos ulkoilua voisi pistää varastoon pahan päivän varalle, meillä olisi varasto täysi melkosen monen päivälenkin verran. Eli tassut viipottaen ollaan menty, välillä käyty syömässä sekä partoja ja tassuja sulattamassa ja sitten taas lähdetty. Harvoinpa on marraskuussa eteläisessä Suomessa näin mahtavat talvikelit. Ei tässä malta paljon sisällä olla, eihän sitä tiedä miten kauan tätä iloa ja nautintoa kestää. Siispä lähdemme taas nauttimaan häikäisevän aurinkoisesta iltapäivästä.
Lumi narskuu tossujen alla, pakkanen nipistelee poskia, snautserit kulkee parrat huurussa - se on talvi nyt!
Viime viikonloppuna kun lunta oli vielä sen verran vähän ettei latukoneet olleet päässeet hommiin kierrettiin kaikki läheiset pellot ja niittypolut. Onneksi niin, sillä nyt niille reiteille ei ole enää mitään asiaa, ilman suksia. Mua muuten jaksaa aina huvittaa tämä pellon laidassa oleva kyltti. Mun lapsuudessa kun hiihtäminen tarkotti nimenomaan sitä että on sukset jalassa, mutta ehkä kieli on muuttunut vuosien varrella ja hiihtää voi nykysin ilmankin?!
Pellolla lumen alla asuu paljon myyriä, siitä on Iivari varma. Vielä ei ole saalista kuitenkaan tullut.
Talvisessa metsässäkin tuntui kuuluvan kummia, ties mitä öhkömönkiäisä siellä asustaa, tiukasti ainakin piti partojen vahtailla.
Tänään aamulla pakkasmittari näytti -15 ja taivas oli aivan kirkas. Pikapikaa aamupuuhien jälkeen suuntasimme rantaan nauttimaan sunnuntaiaamun rauhasta. Järvi oli saanut jo jääpeitteen ja jokunen urhea retkiluistelija jäällä näytti jo menevän. Me tyydyimme toistaiseksi kulkemaan kiinteällä maalla. Mutta jos tätä menoa jatkuu niin varmasti pian pääsee jo jäällekin, turvallisesti.
Kamera oli matkassa, mutta pakkanen kipristeli äiteen sormia sen verran että ihan kauheasti ei tullut sitä käytettyä, jokunen talvikuva kuitenkin taas saatiin. Tosin osa jäi vajaaksi kun ei kamera pysynyt snautserien vauhdissa mukana:)
Jos ulkoilua voisi pistää varastoon pahan päivän varalle, meillä olisi varasto täysi melkosen monen päivälenkin verran. Eli tassut viipottaen ollaan menty, välillä käyty syömässä sekä partoja ja tassuja sulattamassa ja sitten taas lähdetty. Harvoinpa on marraskuussa eteläisessä Suomessa näin mahtavat talvikelit. Ei tässä malta paljon sisällä olla, eihän sitä tiedä miten kauan tätä iloa ja nautintoa kestää. Siispä lähdemme taas nauttimaan häikäisevän aurinkoisesta iltapäivästä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti