Marrasmyräkässä

'Ohi syyskuun, läpi repaleisen lokakuun … marraskuu…'
Ei voi paljon pimeämmäksi enää marraskuinen maailma mennä.

Eilisaamun lenkki sujui taas rattoisasti sokkona sumussa. Kaatosade oli loppunut siinä vaiheessa kun ulos ehdittiin, pientä piskottelua oli enää ilmassa. Rillit sumeni kuiteskin alta aika yksikön kun vastaan puhaltanut tuuli lennätti pisarat päin naamaa. Vähän orpo olo on kulkea kun ei oikein näe. Olen ehkä jonkumman kerran ennenkin ihmetellyt että miksi kerpele pyörissä ei voi olla valoja????!!!! Oli vähällä käydä hullusti, taas, kun vastaan ajanut valoton pyörä suhautti muutaman sentin päästä Iivarista. Ei ollut ensimmäinen kerta tänä syksynä, eikä taatusti viimeinen, mutta onneksi taaskin selvittiin pelkillä sydämentykytyksillä ja suurella harmistuksella. Joo, no osasyy oli mun märkien rillien aiheuttama huono näkyvyys, mutta jos pyörässä olisi ollut valo niin olisin sen aikaisemmin huomannut ja tiennyt varoa. Meidät kyllä näki valaistulla pyörätiellä, joten vähän olisi voinut nuori mies hiljentää ja väistää eikä vaan posottaa menemään keskellä pyörätietä. Me kun kuiteskin ihan omaa puoltamme järjestyksessä kuljettiin. Vähänkös manasin. Yksitoikkoiseksi ei käy pimeässä kulkeminen kun vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää.

Illalla se tosi myräkkä sitten alkoi. Suuntasin koulutuskentälle sillä mielellä että odotellaan nyt hetki, tokkopa kukaan tulee paikalle. Mutta ei tarvinnut tyhjin toimin kotiin palata, viisi urheata koirakkoa tuli treenaamaan kurjaa keliä uhmaten, pennut kurapukuihin puettuna. Eihän nyt pieni syysmyrsky koiraihmisiä ja niiden koiria haittaa! Ihan pieni ei tuuli kyllä ollut. Vaakatasossa tuli vettä ja sadekelin vermeistä ja monesta vaatekerrasta huolimatta reilun tunnin kentällä olon jälkeen musta tuntui että olen jäässä luita ja ytimiä myöten. Hampaat löi kirjaimellisesti loukkua kun pääsin autoon. Siitä huolimatta päätin tehdä samointein poikien kanssa lenkin, olkoonkin että hanskatkin oli litimärät ja erittäin epämukavat käsissä. Mutta mieluummin niin. Jos välillä käy kotona vaihtamassa lämmintä ja kuivaa ylle, syömässä ja lepäilemässä, sitten ei kyllä moiseen myrskyyn enää huvittaisi lähteä. Niin siis teimme iltalenkin eikä suinkaan oltu ainoita kulkijoita. Koirattomia ei juurikaan näkynyt, koiria sen sijaan kyllä. Arttu marssi eteenpäin sen näköisenä että herraa ei kamalasti kiinnostanut tienvieruksen tuoksujen nuuskuttelu, pikaiset koiven nostot riitti. Iipalle moinen keli ei ole este eikä hidaste ja omaan tapaansa hartaasti ja pitkään nuuskutteli joka puskan juurella. Tai paremminkin yritti nuuskutella. Äitee kun ei viluisena tällä kertaa viihtynyt ihan kamalan kauaa ulkona niin nuorukaista piti tuon tuosta hoputella matkaa jatkamaan.

Raikas ulkoilma ramasee:=) Ei siinä nimittäin paljon tarvittu, porukan kuivauksen, vaatteiden vaihdon ja muonituksen jälkeen simahdin sohvalle hetikohta yhdeksän jälkeen. Ei ihan tavallista. Aamulla oli vähän tukkonen olo, toivottavasti ei mikään pöpö ehtinyt iskeä myrskyssä harrastellessa. Viikonloppukin tulossa, ja lauantaina lähdemme UKUlaisten kanssa kylpylään uimaan, siis koirakylpylään Hyvinkäälle. Siitä retkestä lisää lauantaina.