Kenellekään joka tätä poikien blogia vähänkin enemmän lukee ei liene jäänyt epäselväksi että olen talvi-ihminen. Upean alkutalven myötä muhun on iskenyt todellinen talviaddiktio. Viime aikoina ollaankin menty tassut lumessa suihkien ja adrenaliini suonissa virraten pitkin poikin lähitienoita. Sisällä olo tuntuu pieneltä kärsimykseltä, haluaisin vain päästä nauttimaan raikkaasta talvi-ilmasta. Viikonloppuna hyödynnettiin valoisa aika ja tehtiin pitkät lenkit auringon paisteessa ja illalla sitten vain lyhyempi pissalenkki. Silti pimeän tullen tuntui siltä että miksi ei oltu ulkona vieläkin enemmän… Eikä haittaa pimeyskään, eihän nyt edes ole pilkkosen pimeää lumen valaistessa maisemaa. Voisin siis ulkoilla loputtomiin, paitsi että eihän sitä määräänsä enempää jaksa kuitenkaan, mikä on harmittavaa sinänsä:( Mistä sitä tietää miten kauan tätä iloa kestää ja milloin taas vettä sataa ja kura lentää eikä ulkoilu maistu näin hyvälle. Joten joka hetkestä pitää nauttia täysin siemauksin. Harvinaista herkkua tällainen talvi täällä etelässä.
Snautserit ovat enempi kuin tyytyväisiä addiktiäiteen intohimoiseen ulkoiluun ja rientävät pikapikaa eteiseen verryttelemään ja lihaksiaan venyttelemään kun havaitsevat äiteen sonnustautuvan lenkkitamineisiin. Onneksi on koirat jotka eivät kovemmastakaan pakkasesta ole moksiskaan eikä isompikaan lumipyry vauhtia hidasta.
Yläkerran ukolle on lähetetty useampi kuin yksi harras pyyntö että talvi jatkuisi tällaisena, aina kevääseen saakka… En sitten tiedä riittävätkö suhteeni tuonne ylös toiveen toteutumiseen, mutta yritän olla kiltti:)
Siispä pidemmittä puheitta – monot jalkaan ja talvi-illasta nauttimaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti