Iivari the Jäämies 1,5 v ja aikuistumista (?)

Vuodet vierii ja lapset kasvaa, Iivari tänään 1,5 v. Kohti aikuisikää rientämässä, jos nyt snautserin ylipäätään voi koskaan sanoa aikuistuvan…

Tietynlaista rauhoittumista on juniorissa kyllä ollut havaittavissa, vaikkei jossain vaiheessa olisikaan uskonut. Raskaamman luokan formuloinnit on tätä nykyä pojilla ihan minimissä, suihkun jälkeinen kuivatus tehdään formuloiden, muutoin eivät vauhtileikkejä sisällä juurikaan harrasta. Enempi tyytyvät toistensa nutuuttamiseen. Joka nutuuttaminen tapahtuu siten että pojat makaavat kyljellään kuonot vastakkain, huitovat toinen toistaan etutassuillaan ja kirputtavat toisiaan parrasta, kaulasta, poskista ja korvista. Ja tähän liittyy tietysti snautserimainen ölinä ja mölinä. Kun Arttu aikansa on pikkuveikkaa korvanjuuresta hampaillaan nutuuttanut päästellen valikoiman mitä oudoimpia äännähdyksiä wäywäyvouvouuväyyymumummumäm:stä alkaen, kirpoaa Iivarilta syvä ulvonta. Ei voi olla huvittavampaa näkyä kuin snautserinpoika joka lattialla selällään maaten ketarat yläilmoihin oikosenaan kuono kohti taivaita ulvoo:=) Aikansa kun ulvoo, alkaa Arttukin hiljaisena ihmetellä että mikä tuolle tuli ja päätään käännellen kuuntelee pikkuveikan susimaista ulinaa. Olen tällaisen kohtauksen joskus puhelimen videolle nauhottanut, en vain vielä osaa sitä purkaa mihkään näytille, taitaa tarvittava johto puuttua...

Iivari on meidän the jäämies. On pakkasta miten paljon vaan, juniori napsii tieltä suuhunsa jää- ja lumipalloja niitä sitten matkan jatkuessa autuaasti rouskutellen:=) Samoin kun tullaan kotiin ja äitee alottaa lumien putsaamisen Artun tassuista, ehtii Iivari sillä välin putsata omat tassunsa lähes kokonaan, ja kun äitee on saanut Iipankin tassut pyyhittyä, alkaa maton puhtaanapito johon myös Arttu innolla osallistuu. Pikaseen syövät kaikki lumipaakut niin ettei matolle jää juurikaan mitään sulamaan. Myös partsilla vahtivuoroa suorittaessaan Iivari ajan kulukseen syö, imee ja rouskuttaa kaiteelle kerääntyneen lumen ja jään. Eikä näytä poikaa koskaan paleltavan:)
Pitkin syksyä on Iivarilla ollut menossa mörkökausi ja milloin millekin hämylle hommalle pitää pikkasen pöristä. Nyt lumen peittäessä tienoon näitä hämärähommia on tietty vielä enempi, missä milloinkin, ja yhtäkkiä saattaa jätkä alkaa kumean haukuntansa tasajalkaa pomppien karvojen noustessa niin pystyyn kuin mahdollista. Siinä äiteekin välillä säikähtää että häh, mitä, kuka, missä. Kunnes tajuaa että jaahas juu, onpas siinä toosi oudon näköinen kuusi, roskis tai postilaatikko joiden päällä lepää paksu lumikerros ja saa aikaan oudonnäköisen hahmon. Mutta myös vaikkapa bussipysäkillä seisova toppavaatteisiin sonnustautunut matkalainen saa Iipassa aikaan suuren hämmennyksen, jolle tietty pitää öristä. Vaikka ollaanhan tässä noitakin jo nähty.

Jaa niin, siitä rauhoittumisesta vielä. Eipä tuo junnu kokonaan ole kakara-aikojen hommia unhoittanut, kyllä ipana aina jotain jäynää keksii, jos ei muuta niin aikansa kuluksi. Matot on saanut eteisessä olla rauhassa (mitä nyt joku mikä lie naskali kerran iskenyt kynnysmattoon isohkon reijän...). Samoin posti saa olla rauhassa, tosin varmaankin vain siksi että se jää pääosin välioven taakse eikä sinne ole Iipalla asiaa. Ei ole onneksi opetellut oven avaamista, vaikka ei sekään mikään ihmeempi homma olisi jos vaan hoksaisi. Posti siis on snautserin hampaiden ulottumattomissa, mitä nyt joku ohkasempi lappu välillä sujahtaa oven alta eteisen puolelle, ilmeisesti suoraan sitä odottavan junnunausterin kitaan. Kuten tämä paperi jossa julkisivuremontin urakoitsija informoi taloyhtiön osakkaita tulossa olevasta lopputarkastuksesta ohjeineen mitä tulee tehdä että tarkastajilla olisi esteetön pääsy asuntoihin ja miten toimia kotieläinten, kuten kahden snautserin, kanssa etteivät ole tarkastukselle esteenä. Tai niin ainakin LUULEN, että siinä sanotaan...
Iippa nimittäin ajatteli tehdä hommasta äiteelle hieman haasteellisempaa ja napsaisi palan keskeltä pois, ilmeisesti tsekattuaan totesi ettei ollut niin tärkiää just siinä. Joten tätähän sitten aikani tavailin ja pähkäilin... Onneksi yhteyshenkilön tiedot Iippa ystävällisesti jätti jäljelle joten soitollahan kaikki selvisi. (Ja kun ei tänne ketään vierasta voi päästää kun pojat keskenään ovat, niin sain sovittua että tulevat ekana meille niin olen kotona kun tarkastelevat meitin partsin ja pääsen sitten lähtemään kohti työmaata.)

Huomenna on UKUn pikkujoulut koulutuskentällä. Perinteiseen tapaan seurustellaan, nautitaan glögiä ja pipareita ja tehdään temppurata, johon myös (tai eritoten) ohjaajan pitää osallistua eli ei riitä että koira radan kunnialla suorittaa:) Parhaille luvassa palkinnot. Onpa hyvä että on tällainen sää, viime vuonna oli vähän tympeämpi keli. Äsken pistettiin poikain kanssa lahjat pakettiin. Perinteisen pikkujoulutavan mukaan koirat vievät pienen lahjan, ja saavat myös! Samalla piti jo mallata pojille toppavaatteet valmiiksi, joutuvat kuitenkin jonkun aikaa autossa istuksimaan. Iivarihan ei suvaitse minkään sortin vermeitä pannan ja remmin lisäksi ja seisoi taas tönkkönä keskellä eteistä kun sovitin sille Artun punaista ManMatin toppista. Se kun näköjään passaa Iivarille paremmin kun jätkä on pitempi kuin Arska. Joten Iippa käyttäköön sitä ja Arttu Aunelta saatua Oonan 'perintö'toppista á la Hurtta. Vaan taisi Arttu olla hiukka mustis kun Iivarille hänen vanha takkinsa laitettiin. Alkoi nimittäin kovasti Iivaria ja toppista nutuuttamaan. Vai liekö näin kertoneen miten Hieno toppis se on, ja miten se päällä tulee käyttäytyä. Iippa kuitenkin suhtautui hommaan vähän että voijjee, kaikkeen sitä joutuu...
Nyt on iltapuuhat hoidettu ja aika käydä lepäilemään jotta huomenissa jaksetaan pikkujouluissa touhuta. Ainiin ja nythän onkin kokonaista kolme päivää vapaata - IHANAA! Siispä toivotamme pirteän talvista ja reipasta viikonloppua!