Mikäpä laulu se paremmin sopisikaan tähän upeaan talveen. Lunta toden totta alkaa tienoo olla tulvillaan ja viikonlopun aikana on kirpakka poskia nipistelevä viima lisännyt talvisään raikkautta. Vaikkei pakkasta ole kuin kymmenisen astetta, nostaa navakka tuuli pakkaslukemia jonkin verran.Meidän snautseriliinakko puolestaan on kiitänyt taas ympäristöä pitkin ja poikin. Nyt paljon nautinnollisemmin kuin pari päivää sitten. Muistin nimittäin eilissä aamuna, sen jälkeen kun Iivari oli aamuvarhaisen pikapissalenkin jyrännyt höyryveturin tapaan, että mullahan on Artulle joskus muinoin hankitut vedonestoveljaat. Joten ei kun valjaat juniorille päälle kun lähettiin uudemman kerran ulos, ja voi että oli mukavaa ja rentoa menoa! Ulkoilusta pystyy taas nauttimaan ja rentoutumaan talvimaisemia ihaillessa.
Eilen päivällä oltiin jäällä, ensimmäistä kertaa tänä talvena. Cittarin tienoon ja keskustan ruuhkista päätellen koko muu kaupunki hikoili jouluostoksilla, ja me saatiin nauttia tyystin ruuhkattomasta jäätiestä. Kirjaimellisesti jäätie se olikin. Toistaiseksi sinne on latujen lisäksi aurattu vain väylä luistelijoille jota jalan kulkevatkin nyt käyttää. Ja kun mulla oli vaan lyhytvartiset kengät luikasteltiin sitä pitkin menemään. Keskellä olisi ollut ihana hanki viipottaa, mutta jo viima kävi naamaan niin vilusesti etten halunnut kenkiä täyteen lunta enää oloa lisää vilustuttamaan. Mutta aivan mahtavaa oli, ja mikä rauha kun ei yhden yhtä ihmistä ollut lähistöllä! Poikien päitä sekoittavia tyttötuoksujakaan siellä ei ollut joten snautseritkin enempi malttoi keskittyä ihan vaan liikunnan ja ulkoilun iloon eivätkä kouhkanneet hajujen perässä:=)
Iivarin hankihyppely alkaa olla hieman turhan extremeä. Kierrettiin äsken lenkkiä Haarajoen kautta. Moottoritien ja oikoradan ylittävää siltaa reunustaa aita, ja aidan korkuinen lumivalli. Kun tultiin Haarajoen suunnasta nuoriherra iloisena pompotteli menemään ja yks kaks yllättäen moottoritien kohdalla hyppäsi yhdellä loikalla tuon aidanviereisen lumivallin päälle. Äiteeltä pääsi pelästynyt älähdys ja sydän jätti jokusen lyönnin väliin kun nyppäsin remmistä herran maankamaralle. Lumivallilta on siis suora pudotus moottoritielle. Mitä olisi tapahtunut jos vauhtia olisi ollut hypyssä hiukkasen enemmän...? En edes uskalla ajatella. Kylmät väreet menee pitkin selkäpiitä. Mahoton vauhtiveikko sai kyllä sitten pienen matkan päässä möyriä ja pomppia selkään asti ulottuvassa lumessa. Arttu on välillä olevinaan hieno herra joka ei moiseen kakaramaisuuteen alennu, vierestä tyytyi katsomaan junnun peuhaamista. Ja piti sitten vähän mennä niskasta kurmuuttamaankin ja ruotuun laittamaan.
Oltiin ulkona juuri 'sinisen hetken' aikaan, samoin eilen jäälenkillä. Käveltiin läpi omakotitaloalueen joka oli kuin suoraan joulupostikortista; lumipeitteiset talot joiden ikkunoista loistaa jouluvalot ja pihoja valaisee pihalyhdyt. Kyllä voi talvimaailma olla kaunis hämärän muuttuessa pimeydeksi, kun valkoinen maa hohtaa ja satava lumi lisää oman loisteensa maisemaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti