Olipas taasen mahtava lenkkikeli, vajaat 15 astetta pakkasta, ei tuule, lumi narskuu tossujen alla, kuu paistaa... Ihan harmittaa välillä illalla kun ei pitkän päivän jälkeen oikeen aina jaksa niin pitkään kulkea kuin mieli tekisi. Kotiin tultua sitä sitte miettii, että olisi sittenkin vielä vähän voinu talsia...Tänään on sitten talvipäivänseisaus, tästä se päivä alkaa pikku hiljaa pidentyä ja vuoden pimein kausi on pian ohi. Tosin nyt kun lumi peittää tienoon, ei pimeyttä ole huomannutkaan. Synkempäähän tuo on loka-marraskuussa kun ei ole lunta ja vettä lotisee taivaan täydeltä. Ja onhan sitä monena vuonna joulu- ja vielä tammikuussakin vettä satanut. En myönnä olevani kateellinen ihminen, mutta sen tunnustan että joskus olen tuntenut pienehköä (?) kateutta Lapin asukkaita kohtaan; saavat nauttia pohjoisen kunnollisista talvista lumineen ja pakkasineen. Nyt ei tarvitse olla kade! Kestäisi vain talvi tällaisena kevään tuloon saakka.
Koiraihmisen toivekelejä muutenkin nämä pakkaset. Kuratassujen putsaus on muisto vain, eikä imurissa rapa rapise. Paitsi ettei tässä ole tullut imuria kulutettua muutenkaan. Viikonloppuna oli tarkoitus tehdä ”joulu”siivous. Joojoo, minut paremmin tuntevat saavat nyt hörähtää nauruun, ai että tuoko tekisi JOULUsiivouksen… Ja tekemättähän se jäi. Joskos sitä ehtisi huomisiltana pikasesti pahimmat pölypallerot pois huitasemaan. Eikös se sillon käy joulusiivouksesta, viimeinen siivous ennen joulua? Tai jos ei ehdi (=saa aikaiseksi), se jää tekemäti. Pyhien tunnelma ei siitä pilalle mene.
Joulua kun ei meillä hössötetä. Kauppa-asiat hoidan pääosin muutenkin ruokatunnilla, samalla tullu hoidettua pyhien tarjoomukset. Ei tarvia illan vähäisiä tunteja hukata stressaantuneiden ihmisten tönittävänä kassajonossa. En muutenkaan kaupallisuuden päälle perusta niin miksi joulunakaan vaivautua aikaansa (ja hermojansa!) sinne kuluttamaan. En suostu joulun takia myöskään nurkkia nuohoomalla vapaitani hukkaamaan. Onneksi ei ole pakko. Jostain ihan muualta tulee Joulun mieli. Sitäpaitsi, hangessa rämpiminen snautsereiden perässä on koko porukan mielenterveydelle kosolti hyödyllisempää kuin pölyrätti kädessä kotona koheltaminen.
Kun tätä lumista kautta on jatkunut jo näinkin kauan, välillä tulee mieleen että mitäs kivaa sitä pojille sitte lenkillä keksii kun ei enää ole lunta (kun turha kai toivoa että tämä olisi ikuinen olotila). Iivari ei hankihyppelyihin kyllästy. Muuta houkutinta ei tarvita kuin vähän lumen pölläyttelyä, ja pikkuhäiskä innoissaan ryntää hakemaan ympärillään pöllyävää lunta valtavilla loikilla ja pompuilla, välillä tunkien päänsä hankeen niin syvälle kuin mahdollista. Arttu taitaa olla vähän tosikko. Se ei paljon Iivarin riemuihin yhdy, seisoksii vaan tärkeän näköisenä ympärilleen tähyillen. Tai ehkä syynä on se että usein ollaan ladun läheisyydessä ja Arskan mielestä hiihtäjien bongaaminen on paljon tähdellisempää kuin lihaskunnon kohotus hangessa.
Eilen haettiin sitruunapanta vuokralle. Sitä käyttää nyt alkuun Iivari, se kun enempi reagoi talon ääniin. Ja saa siinä sitten provosoitua vanhempaansa hommaan mukaan. Tuli nimittäin noottia että naapureita häiritsee haukunta, joten ongelmaan on saatava ratkaisu. Paitsi että, en ole ihan ollut perillä että on ongelmaa, enää, kun ei kukaan ole tullut suoraan sanomaan... Mutta naapurisovun säilyttämiseksi kokeillaan miten sitruunasuihkaukset vaikuttaa, alku ainakin tuntuu lupaavalta. Aiheesta lisää myöhemmin kokemuksen myötä.
Ihanat tuoksut ulkona on pistäny meitin nuoren hormonihurtan pään sekaisin eikä meinaa taas ruoka maistua. Muonitusaikaan Iippa ei välttämättä tule edes keittiöön, kyttäilee vaan eteisen perukoilta että kannattaakohan, tokko siellä mitään extraa… Laiskasti sitten käy nuuhkasemassa ja parit nappulat kupin ympäristöön heittelemässä, samalla nenällään tarkistaa etteihän sillä Artullakaan mitään kummosempaa tarjolla ole, ja poistuu. Näin on käyny aikaisemminkin joten tuttu juttu sinänsä. Tosin sen jälkeen kun syksyllä vaihdoin Eaglen ruokaan, on kuppi tyhjentyny ilman että kuono kupista nousi. Nyt harrastaa enimmäkseen kerta/päivä ruokailua. En ole edes täysiä annoksia laittanu, mitä turhia kun tietää ettei se syö kaikkea kuiteskaan. Kropan puolesta ei olis tarvis nirsoilla, mutta eiköhän tuo pahimman hormoniheilauksen jälkeen taas palaa ruotuun siltäkin osin.
Artulla ei ruokahalun kanssa ongelmia ole, se on siinäkin suhteessa aina valmiina –tyyppiä. Tuskin saa kupin eteensä, niin se on jo tyhjä. Olenkin alkanu antaa sille taas ruoan turvotettuna kun tuntui että vatsassaan kipristeli kun hotkasi isot nappulat lähes kertaheitolla ja pureksimatta kitaansa. Tämäkin on Iivarin vaikutusta, aikaan ennen Iippaa Arttu oli erittäin rauhallinen ruoan suhteen ja söi lähes nautiskellen. Nyt ei ehdi katsoa mitä kupissa on, kiire vain on kova saada vatsan täytettä.
Tai ehkä Iippa paastoaakin että jaksaa Jouluna herkutella ja nautiskella, kaverit on kai kertonut että silloin saa yölläkin syödä… Saas nähä mitä se joulupukki poikain kippoihin tuo:=)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti