Se on täällä taas - helle. Jo näytti mittarit kolmeakymmentä päivällä ja tätä taitaa olla luvassa seuraavat päivät. Pikkasen vähempikin riittäisi, kernaasti voisi tuosta ottaa pois sellaset parisenkymmentä astetta:)
Tuntuu että just vasta edellisestä helleaallosta toettiin (no onhan siitä sentäs jo melkein vuosi) ja nyt ollaan taas samassa kurimuksessa. Tosin tänä vuonna meillä kotona on se hyvä puoli että parveke on käytössä, ikkunoita ei ole peitetty muovilla ja ilmanvaihtokin tuntuisi toimivan. Jos noista sitten miten hyötyä on kun alkaa yötkin olla melkein yhtä lämpimiä kuin päivät, eikä tuulenvire juuri käy joten ihan sama onko kaikki räppänät auki tai ei. Ei ole valkoisen ihmislapsen ja mustien koirien nämä kelit.
No jos nyt tästä vielä jotain hyvää pitää löytää, niin pojat ei juuri jaksa lenkillä(kään) vouhkata. Äskenkin painalsi pupu pakoon muutaman metrin päästä kuonojen editse (minäkään en sitä huomannut kun tuppaa menemään kaikki voimavaranto siihen että lähes hämärän rajamailla keskittyy jaksamaan ja pysymään tolpillaan), ja nuo vaivautuivat ainoastaan vähäsen puhahtamaan ja pari laiskaa loikkaa ottamaan pitkäkorvan perään, vähän kuin muodon vuoksi. Rauhassa sai se pupu mennä menojaan, vai liekö jäänyt pusikkoon ihmettelemään kun ei koirat perään rynnineetkään...
Jos pojilta kysyttäisiin, niin ne varmasti mieluummin ulkoilisivat parrat kuurassa näin:
Näinköhän moista talvea enää saadaan kokea? Ainahan sitä saa toivoa.
Täytynee alkaa sitä Alaskaan muuttoa taas suunnitella;) Vastikään tuli töllöttimestä joku siellä kuvattu leffa, ja voi että oli upean näköisiä maisemia.
Ja ei, en halua valittaa, onhan tuo kesän vihreä kukkiva luonto kaunista ja valoisat yöt ihania, mutta...
2 kommenttia:
Noita hankia kaipaa myös Osku Ouluun. Ulkoilu liki +30 asteessa enimmäkseen ruohikossa makoilua:)
Mutta ei tämä helle täällä koko kesää kestä!
Jälleen: like father like son;)
Koitamma kestää, eiköhän se talvi sieltä aikanaan taas "yllätä", teillä ehkä aikaisemmin kuin meillä...
Lähetä kommentti