Pohjoisella taivaalla velloi mustanpuhuvat pilvimassat kun lähettiin ulos. Niin musta oli taivas sillä suunnalla, että varuiksi piti suunniteltua reittiä lyhentää reilusti. En varsin pelkää ukkosta (eikä taida nuo nausteritkaan siihen kummemmin reagoida) mutten toisaalta halua olla kilometrien päässä kotoa kun se nousee päälle. Tiedä miten äkäisenä se tulee, ja siinä voipi tulla pian äitiä ja ties ketä ikävä. Kotona olin kuulevinani ukkosen jylinää, mutta kun keli ei muuten ole ukkostavan oloinen, en uskonut korviani, ajattelin sen kuuluvan läheiseltä rakennustyömaalta. Mutta kyllä se ukkonen oli. Tosin taisi nyt ohittaa meidät ja suunnata muualle, tuulee siltä suunnalta ettei ihan päälle sitten iskenytkään.
Muutenhan nämä viime päivien kelit on passannut meille paremmin kuin hyvin. Tällaisesta kesästä pidän. On lämmintä, muttei ahdistavan tukahduttavan kuumaa, välillä paistaa, välillä sataa. Kernaasti saisi jatkua näin. Jos nyt jonkun pienen toiveen taas tuonne yläkertaan saa heittää...
Juhannuskin jo lähestyy, uskomatonta miten aika on mennyt nopeasti.
Tänään on kesäpäivän seisaus. Sekös tietää sitten sitä että alkaa vuorokauden valoisa aika pikku hiljaa lyhentyä? Voi hyvänen aika, en vielä ole edes ehtinyt tottua siihen että on yöt läpeensä valoisaa. Ja mistäpäs sitä öiden valoa huomaisikaan kun ei juuri ole tapana hereillä olla siihen aikaan.
Paitsi meidän Iivari, se kyllä tasan tietää että on valoisaa, ja luulee että siksi silloinkin voisi lähteä ulos. Varsinkin niinä helleaikoina, kun yöllä edes piirun verran viileni, oli nuoriherra sitä mieltä että nyt kaikki ylös ulos ja lenkille. Riekkui pirteänä kuin peipponen, kunnes raskaasti huokaisten kävi takasin maate kun kuuli äiteen ärähdyksen jotta vielä pitää nukkua, tai ainakin olla hiljaa. On se nuoren snautserin elämä välillä raskasta kun ei yöllä ulos pääse;)
2 kommenttia:
Oulun "kesässä" aamulla +12. Edes hyttyset ei tarkene lentää:)Kyllä emäntä ja snautserit kestäis muutaman lisäasteenkin...
No jotain hyvää teidän "kesässä", hyttysistähän ei ole ku haittaa... Ei niitä onneks meilläkään näy, siitä pitää tuuli huolen.
Lähetä kommentti