"Hei! Mitä teille kuuluu? Meille kuuluu hyvää."
Näin alkoi tasan jokainen mummeille ja ukeille ja muille sukulaisille pikkulikkana lähetetty, omin pikku kätösin kirjoitettu paperiviesti (joka useimmiten arvatenkin jatkui parilla lauseella myös eli eritoten Miki-snautserin kuulumisista, mitäs muulla perheellä ja sen kuulumisilla niin väliä). Tuo siis aikana jolloin olin ahkera korttien ja kirjeiden kirjoittaja. Aikana jolloin käsinkirjoitus oli vielä kunniassansa. Aikana kauan ennen tekstiviestejä, sähköposteja, kotisivuja, blogeja tai facebookia, johon minäkin jostain ihmeen kummasta syystä viimein olen hairahtunut liittymään ja jota saavutusta kummipoikani varmasti kommentoi "ohoh, katos, kummitäti on siirtynyt kivikaudelta nykyaikaan!!", kuten kommentoi silloin aikanaan kun vastentahtoisesti puolipakotettuna jouduin hankkimaan ensimmäisen kännykkäni, jota kapulaa NMT-puhelimeksi tuolloin taidettiin kutsua, lähinnä mökkireissuja varten (minä kun en tahtonut ymmärtää enkä ymmärrä sen puoleen vieläkään jotta miksi mökillä tai missään muuallakaan pitäisi olla jatkuvasti tavoitettavissa? Eihän ennenkään...).
Ja mikä tuon pitkän ja joltensakin sekavan aloituksen tarkoitus on? No se, että jottei tämä kirjoitelma menisi pelkäksi valitukseksi niin haluamme lyhyesti ja ytimekkäästi tiedustella poikien maailman lukijoilta, että mitä teille kuuluu ja kertoa että meille kuuluu hyvää;)
Hyvää helteestä huolimatta. Hitaasti ja rauhallisesti mennään että jaksetaan. Meinaa se silti koetella... Mutta koetetaan kestää eikä valiteta enempää...
Tämän päivän trimmiä varten eilen suihkussa käyneet hurjat sai tapansa mukaisesti hurjat suihkun jälkeiset formulointikohtaukset. Märät tassut ja mahan alus viilensi mukavasti oloa ja energia jota ei juuri liikkumalla tai muutoinkaan ole viime päivinä saatu tuhlattua, palautui ja purkautui. Sohva ja sängyt natisi kun niiden kautta viiletettiin, pompittiin sinne tänne, ja pian olikin matot seinillä ja petivaatteet puolestaan lattialla.
Sitten lähipäivien kalenteria lyhykäisesti.
Tänään oltiin siis Nealla ja trimmaustuokion jälkeen pojat on taas kuosissansa ja valmiit valloittamaan maailmaa. Tai se tehtävähän on nyt Iipan harteilla, Arttu saa kunnian hoitaa valloituksiansa kotimaan kamaralla (onneksi niin, etten ihan orvoksi jää). Iivarin Ranskan matka siis lähestyy. Vien junnun Nealle sunnuntaiaamuna, jolloin on matkaseurueella startti kohti Eurooppaa, Ranskaa ja Pariisin maailmanvoittaja- & Ranskan voittajanäyttelyitä ensi viikon lopulla. Lauantaina pitää vielä kylvettää jätkä ja pakata reppu. Sitten on matkavalmistelut kotiporukoiden osalta tehty ja voidaan vaan jäädä odottelemaan jotta kuis menee.
Pojat tohottaa partsilla, ilmeisesti mitään ihmettä ei ole liikkeellä kun ovat suht hiljaa siellä, hyvä niin kun kellokin jo lähenee puolta yhtätoista;) Kait ne on otettava sieltä kohtapuoliin sisätiloihin jotta päästään pehkuihin. On se hyvä että on jo taas perjantai, on tämä ollu varsinainen viikko kaikin puolin, huhheijjaa ja hohhoijjakkaa...
Aurinkoisen helteistä heinäkuuta!
PS: Ja muuten vielä tuohon kirjeiden kirjoittamiseen: on loppujen lopuksi aika sääli että se taito taitaa olla katoavaa kansanperinnettä, vai mitä? Harvoinpa kirjeitä postiluukusta enää tipahtelee, paitsi niitä laskuja, kortteja ehkä hiukan useammin. Myöntää kyllä täytyy että vaikka laatikossa vastaisuuden varalle erilaisia onnittelu- ja muita kortteja onkin, samoin kuin kirjepaperiakin, tulee kyllä kaiken sortin huomionosoitukset yleensä lähetettyä niinkin ikävästi kuin tekstarina... Tosin, puolustuksekseni voin sanoa että tuo johtuu ennemminkin siitä että unohdan ajoissa kirjoittaa ja postittaa sen kortin. Pitäisiköhän tehdä näin vuoden puolivälissä uuden puolivuoden lupaus ja kunnostautua ihan oikeiden korttien lähettämisessä?!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti