sunnuntai 6. joulukuuta 2009

Hyvää Itsenäisyyspäivää!

Päivän kunniaksi lipun kuva viime juhannukselta, näyttääpä tuo taivas silloin olleen vähän samanvärinen kuin nytkin, joulukuun 6. pvä. Ja yhtä vähätuulinen, samanlailla roikkuu liput nytkin saloissa.

Partapartion itsen(p)äisyyspäivä alkoi juhlavasti aamupalan jälkeen pitkällä lenkillä. Suunnattiin kohti Kinnaria missä harvemmin tulee kuljettua, tassuteltiin, haisteltiin ja ihasteltiin ja ihmeteltiin talojen pihapuihin ja ikkunoihin sommiteltuja erilaisia jouluvaloja. Oli kauniita, hienoja ja sitten niitä vähän omituisempia. Makunsa kullakin, mutta kiva niitä on aina näin talvisaikaan katsella. Kinnarista käveltiin pätkä radanvartta ja Järvenpäätalon puiston kautta kohti kotia.

Harmaa on taivas ja tiet loskaisen liukkaat, loppumatkasta alkoi vettäkin tuhnuta taivaalta, muistaakseni aika tyypillinen joulukuun kuudennen sää. Niin on harmaata etten viitsinyt kameraakaan lenkille mukaan ottaa, ei siellä kuraparroista kunnon kuvia olisi saanut kuiteskaan. Paremmalla ilmalla sitten.

Apukokkien avustuksella tehtiin äsken oliivi-feta-tomaatti-mozarella-makaroni sekotus jota nyt valmistuvaksi odotellaan. Johan tässä alkaakin nälkä kurnia mahanpohjassa kun pelkän banaanin ja maitolasillisen voimalla ollaan liikkeellä. Jätkät tosin heittivät pitkälleen, mutta eiköhän nuo tuosta tokene jahka uunin luukku aukastaan.

UKUn eilisten pikkujoulujen myötä alkoi tokossa treenitauko helmikuun alulle asti. Toisaalta hyvää tekee tauko, toisaalta tiedän että pitäisi sitten sitäkin enempi omatoimisesti treenailla ja sitten myös tiedän että se omatoimisuus ei aina toimi... Pimeällä ei kauhiasti huvita kuraiselle kentälle lähteä treenaamaan itsekseen, mutta silloin kun on "pakko" mennä niin ei siinä pimeys eikä kuraisuus haittaa. 'Keittiötottistahan' tässä on enempi vähempi harjoitettu, vaan miten senkin aloitus välillä työpäivän jälkeen tuottaa tuskaa. Paitsi että sitten kun pääsen siinä vauhtiin ja huomaan miten pojat tykkää ja innoissaan taas ovat niin helpostihan siinä vierähtää tuntikin kaikennäköstä harjotellessa. Ei muuta kuin itseään niskasta kiinni!

Makaronilaatikkohässäkkä näyttäis nyt olevan valmista joten eikun syömään ja sitten pienet torkut ja päivälenkille. Mukavaa päivän jatkoa!

4 kommenttia:

Janessa kirjoitti...

Kiitos kovasti! Terkkuja myös Wililtä ja multa :) Jos tuntuu, että haluat porukalla lähteä treenaamaan vaikka tauonkin aikana, niin laita ihmeessä viestiä! Meillä treenit senkun jatkuu, kun kisoja varten täytyy harjoitella!

Arttu kirjoitti...

Joo, voitaiskiin joskus treenailla yhdessä, niin tulisi ainakin aika ajoin tehtyä jotain järkevääkin:) Oisko toi kenttä ok? Viestitellään!

Janessa kirjoitti...

joo toi kenttä on hyvä! tai ihan miten vaan :D joo viestitellään!

Leena kirjoitti...

Mäkin meinasin tulla ehdottelemaan kimppatreenejä :) Millos onnistuisi? Ja missä? Valot on ainakin uimahallin lähellä. Meille kävis ensi huomenna, ensi viikon tiistaina tai keskiviikkona ainakin :)