Muutenkin oli aika haastavaa kulkea. Kotiin päin kuljettaessa vastaan iskevä tuuli heitti vesipiskot suoraan rilleihin, ja enhän mä sitten nähnyt senkään vertaa eli en juuri mitään. Siihen vielä vastaan ajavien autojen valot niin aika sokkona kulki äitee. Poikien reaktioista piti päätellä josko joku pyörätiellä kulkee. Ja juu, huomattua tuli ettei noista ihan sokeain opaskoiraksi olisi:) Olihan siellä taas niitä pimeitä pyöriäkin, voi että kun eivät tajua ettei niitä näe! Eikä muuten näe mustissa kulkevia ihmisiäkään. Kesti hetkisen tajuta että onhan meitä kohti tulevalla koiraduolla joku sentään siellä remmin toisessakin päässä. Vain koirien vaaleat turpamerkit hämärässä erottui ja ehdin jo ihmetellä että onko koirat yksisteen parkkeerattu pusikkoon. Onneksi sen verran kaukaa nuo huomasin, että ehdin omat ottaa vierelle. Tosin rähinäthän siitä puolin ja toisin silti kehkeytyi, kapealla tiellä. Tuo(kaan) koirapari ei ole meidän suosiossa, eikä me niiden… Omat siinä sitten kiihtyi sen verran että kimpaantuivat toisilleenkin ja yrittivät keskenään ruveta nujakoimaan. Ja mulla nahkaremmit, märät ja liukkaat sellaiset joten oli taas hieman pitelemistä ettei irronnut lapasesta. Pitäishän sitä jo muistaa miten nahkaremmien kanssa sateella käy, vaan eipä tullut lähtiessä niitä vaihdettua.
Nyt illalla olikin jo kivempi keli tallustella, märkää kyllä muttei enää satanut. Näin on sitten tämän päivän liikunnallinen osuus suoritettu. Iivari teki ulkona heinikosta makoisan löydön. Katoin että sillä on joku lehtevä oksa suussaan, tarkempi tarkastelu kuitenkin osoitti sen olevan linnun raato, tai se mitä siitä oli jäljellä, siipi ja jotain muuta. Sen enempiä en tutkinut kun komensin 'irti' ja hyvin tuo sen kadulle sylkäisi. Yäks, kaikkea tuolta pimeydestä suuhun voi napatakin.
Lattioistakin huomaa että syksy on; hiekkaa, heinää, kaarnaa, kävynpalasia ja ties mitä tassuissa sisään kulkeutuu. Mutta imuroimallahan siitä selviää, jahka tässä ehtii sen imurin esiin kaivaa, joskos taas viikonloppuna...?
Mun tekisi mieli päästää pari Vee niin kuin Voimasanaa, mutta tyydynpä vain sanomaan että arvaa harmittaako!? Nimittäin kun joskus on tyytyväinen siihen että joku juttu on uusi ja toimiva, ja sitten se ei olekaan. Niin se alkaa totta vie potuttamaan. Tai siis ei kai koskaan saisi olla mistään LIIAN tyytyväinen... Uuden uutukainen pesukone ehti olla käytössä noin tasan kolme viikkoa kun viime viikolla hienopesuohjelman aikana alkoi kuulua ihan kamalaa kolinaa ja ehdin jo miettiä että mitä ihmettä multa on rumpuun tippunu. Kolinan aiheuttikin rummusta irronnut olake. Samana päivänä kun maksoin koneen, mrrr… Siispä soittamaan sadan metrin päässä sijaitsevaan kodinkonehuoltoon, josta sain ystävällisen vastauksen että valitettavasti seuraava vapaa aamuaika on vasta parin viikon päästä… Mä kun en töiden takia voi keskellä päivää olla kotona päivystämässä eikä koirien takia meille voi huoltomies tulla ilman että äitee on paikalla. Kiirettä näyttää heillä olevan. Ja ei kai ihme jos kaikki uudet kodinkoneet hajoilee yhtä nopeasti kuin mun pesukone. Eli pari viikkoa pitäisi siis olla ilman pesukonetta. Laiskiainen ja saamaton kun olen, niin en vaan millään viitsisi mennä talon pyykkitupaan, täytynee pikkupyykit pestä käsin ja isompien antaa odottaa. Tänään huoltofirmasta ilokseni soitettiin että ensi viikon keskiviikkoaamulle oli tullut peruutus joten silloin tulee huoltomies. Muutoin olisi pitänyt seuraavan viikon alkupuolelle asti pyykkivuorta kasvatella. Toivottavasti on mukanansa oikeanlainen osa, ja toivottavasti tämä nyt oli tässä ja muut osat pysyy kiinni kuten kuuluu eikä enempiä hajoile, ihan heti ainakaan. No, onhan siinä takuu, lohduttelivat ystävät. Juu on, mutta se harmi ja vaiva mikä tuollasesta aiheutuu... Ihan pelkästään se ottaa päähän erinomaisen runsain määrin jos ei uusi kone kestä kuin KOLME VIIKKOA ennen kuin joku paikka hajoaa. Siihen nyt olin varautunutkin ettei uusi voi vanhan siimenssin veroinen olla... Voi juku että mulla onkin ikävä vanhaa uskollista siimenssiä joka palveli parisenkymmentä vuotta, ilman yhtäkään vikaa ja huoltomiehen tarvetta. Olen aina ollut sitä mieltä että vanhassa vara parempi. Ja se näyttää taas olevan niin totta!
Nyt harmitukset sikseen, me toivotamme hyvät yöt! Huomenna onkin jo taas perjantai ja viikonloppu edessä. Nopeasti nämä viikot vierii.
Paitsi ei tekstiä ilman kuvia.
Arttu partsilla
Ovelta kurkkimassa Iivari
2 kommenttia:
Onpa NIIN tuttua meininkiä:))
Ai niinkö? Taitaa nuo kaikki parrat olla samanmoisia, vai onkohan tällä jotain tekemistä sen kanssa että sukulaisia ollaan...?? :=)
Lähetä kommentti