Koirien kanssa ulkoiluko rentouttavaa? Yleensä kyllä, vaan ei aina. Ei ainakaan tällä hetkellä näiden kahden ympäriinsä koheltavan snautserinpojan kanssa. Näillä ei järki toimi eikä korvat, ainoastaan nenä. Kouhkaamista, sinkoilua ja suhaamista sinne, tänne, tuonne, oikeaan, vasempaan, eteen ja taakse. Yritä siinä nyt sitten olla cesarmillanmaiseen tapaan ’calm’ ja rentoutua. Ei oikein onnistu vaikka kuinka hokisi jotain ’relax’ mantraa mielessään. Välillä meinaa huumori ja pitkä pinna loppua:(
Kun tossa joku aika sitten alettiin jälleen ottaa hieman kurinpalautusta lenkkikäytökseen, ehdin jo parina iltana iloita, että noillahan on sittenkin ihan toimintakykyiset korvat ja pääkopassakin tuntuisi jotain järkevää tapahtuvan – koirat reagoi kun niille jotakin sanoo! Liian aikaisin iloitsin. Nyt on taas lähitienoon tyttösillä näköjään talven juoksubuumi menossa eikä mikään järkipuhe, tai puhe yleensä, tavoita muulle maailmalle (poislukien vastaantulevat koiruudet) kuuroutuneita ja sokeutuneita snautsereita.
Eilen kesti jokusen tovin että päästiin edes kotiovesta ulos, alkoi eteisessä nimittäin melkonen vinkukonsertti ja edestakainen sähellys mun keräillessä ulkovaatteita päälleni. Rapustakin piti palata sisälle rauhottumaan kun duo teki täysrynnäkön hirveällä älämölöllä höystettynä sillä silmänräpäyksellä kun ovea raotin. Oli tainnu naapurin juoksuset tytöt mennä ulos just ennen meitä.
Oli lenkki miten pitkä tai lyhyt tahansa, ei Iivari paljon maisemia ehdi ihailla. Juniorin kaikki aika menee tasan hajuviestien lukemisessa. Artulla taitaa hormonikapselin vaikutus hiipua, se kun samoin vouhkaa kuin nuorempansakin, ehtii tosin välillä hieman ympärilleen katsella. Kultaako aika muistot, mutta mun muistini mukaan se ei nuorempanakaan noin kamalasti hinkunut juoksutuoksujen perään? Vai onkohan sillä varhainen viidenkympin villitys, 5,5 vuoden iässä...?
Mistäköhän muuten johtuu että välillä niiden hajujen perässä mennään tuhatta ja sataa kuono maata viistäen, ja sitten jotakin toista hajua pitää ensin jäädä tutkailemaan ja sitten hipihiippailuvauhtia hipsutellaan eteenpäin? Kertooko se jotain hajunaiheuttajan omasta vauhdista vai onko toiset tuoksut vaikeampiselkoisia kuin toiset, vierasta kieltä kenties?
Voisikohan joku kehittää jonkun sortin tuoksunestotulpan poikakoirien nenään?? Kysyntää varmaan lötyisi… Tänne saisi pistää tulemaan pikana pari.
Mutta, pojat on poikia. Ja suurimman osan aikaa ihania sellaisia:=)
4 kommenttia:
Niin, eipä ne narttujen juoksut taida olla herkkua urosten omistajillekaan ;). Juuri tuossa aamulenkillä juttelin naapurustossa asuvan uroskoiran omistajan kanssa ja hän kertoi miten koira oli tässä parina yönä herätellyt pihalle muka tarpeilleen mutta sitten haikaillut vain Naavan sulotuoksujen perään...
Juu, kyllä ne tytöt pyörälle ja ihan sekasin pistää poikien päät, nyt ymmärrän vieläkin paremmin miksi jotkut ei halua itselleen urosta ajatellakaan:=)
No mullehan PITI tulla taas uros... Iivari vaan oli siinä vaiheessa ainoa uros vielä omaa kotia vailla eikä Nea halunnut siitä kokonaan luopua ja päästää tänne kauas asustelemaan. Niinpä tuli tuo pikkuneiti sitten urospennun sijaan :). Niin ne vaan asiat elämässä loksahtelee paikoilleen!
Näin on, eikä tänne juuri silloin oikeastaan pitänyt pentua tullakaan, vaan päivääkään en ole katunut, vaikka välillä huumori on hiukka koetuksella - onneksi vain ajoittain. Mahtavia poikia molemmat:=)
Lähetä kommentti