Lenkki snautserien kanssa saattaa olla yllätyksiä täynnä ja kaikkeen saa varautua. Olen kai aiemminkin jo todennut.
Tänään iltalenkillä meinasi pupu koitua kohtaloksemme, tai snautserit pupun kohtaloksi, miten päin vain. Mentiin tuosta pihalta tuttua reittiä, mäkeä alas ja siitä etiäpäin oli tarkoitus jatkaa. Mäen päällä huomasin, minä siis, onneksi ennen koiria jotka eivät hajujen maailmasta vielä olleet ehtineet päätänsä nostaa, kuinka jänö loikkasi autojen editse ajoradalta kävelytielle, ja jäi siihen istuksimaan ja ihmettelemään. Yritin olla jäniskuiskaaja ja mielessäni hoin mene jo siitä mene jo siitä. Vielä kun ei koirat ollu sitä huomannut. Ei näytä olevan mulla kuiskaajan lahjoja eikä lähtenyt pupu mihkään, siinä vain istua tapitti mäen alla. Ja sitten jo sanoi snautserien vainukin että tuollahan on jotain mielenkiintoista, paljon mielenkiintoisempaa kuin tienvieren hajut. Onneksi mäki oli 'vain' sohjoisen liukas eikä ollut vielä ehtinyt jäätyä. Siitä on nimittäin rauhallisemmassakin mielentilassa olevien koirien kanssa meneminen kun on jäinen. Sitten tuli toisesta suunnasta kävelijöitä joita pupu kavahti - ja lähti pinkomaan suoraan meitä kohti. Siinä vaiheessa kävi pojat jo aika kierroksilla ja ulina ja haukku oli sen mukaista, saalis tulossa suoraan suuhun, jippii ja namskis! Koirien mekkalan kuullessaan jänö käänsi äkkiä suuntaa ja katosi kuusiaidan välistä omakotitalon pihaan, huh helpotus. Vaan eihän pojat uskonut että se meni menojaan. Koko matkan mäkeä alas, joka muuten mentiin vauhdilla!, ja seuraavaan risteykseen hyppivät lumivalleilla ja tiirailivat että josko sen vielä näkisi ja perään pääsisi. Ja siellähän se lymyilikin tyhjällä tontilla, ihan kuin koirien kiusaksi välillä pysähtyi ja näyttäytyi, ennen kuin jatkoi taas matkaansa. Tällä kertaa säästyi siis sen pupujussin henki, ainakin naustereilta, toivottavasti ei pakoon pötkiessään auton alle jäänyt.
Yllätyksiä lenkkireittien varrella näinä aikoina on muutenkin. Kuten se, että osa alikuluista joita usein käytetään on niin veden vallassa ettei siitä huvita läpi yrittää. Tai ei sen mikään yllätys tänään enää olisi pitänyt olla, kun jo eilen yhdessä ja samassa paikassa, mistä siis tänäänkin oli tarkoitus mennä, jouduttiin reittiä muuttamaan. No mitenkäs mä sen enää olisin voinut muistaa. Joskos nyt sitten muistaisi ainakin tuon tietyn kohdan ja välttäisi vähään aikaan yrittämästä siitä ison tien ali toiselle puolelle. Ja onhan noita vesiä ja sohjoja aika syvälti joka puolella, mielenkiintoista kulkea kun ei tiedä mistä pääsee kuivin kengin eteenpäin ja missä kannattaa vaihtaa suuntaa jottei tossut ja tassut kastu, tai missä pitää taituroida lumikasojen päältä pahimmat lammikot ohittaakseen. Eikä kävely muutenkaan ole helppoa, jos ei ole jäätä niin sitten ainakin nilkankorkeudelta sohjoa, ja sitä vettä sitten myös, joka illan myötä jäätyy...
Vaan mitäpä tätä valittamaan, paljon on isommat ongelmat toisaalla maapallolla jossa isommat ja kovemmat luonnonvoimat on tehneet tuhojaan. Ollaan siis onnellisia että meitä kiusaa vain pienet vesilätäköt, sohjot ja jäät!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti