Meidän snautserit sai vielä pitää karvansa kun ko. iltana kun piti trimmiin mennä, avitti Nea maailmaan Zaran pikkusnautsereita. Siirrettiin siis trimmaus ensi viikolle. Onnea kaikille asianosaisille ja pentusille hienoa ja pitkää elämää toivotamme!
Illat harjoitettu kimppalenkkejä Hilun ja Korun kanssa. Ihanassa kevättä enteilevässä säässä, hyvässä seurassa hullunhauskoja jutellen (taisi eilenkin jopa koirat katsoa että mikähän noita mammoja vaivaa kun vedet silmistä valuen ja välillä naurunpyrskähdyksistä kippurassa kuljin, onneksi ei ollut paljon vastaantulijoita kuulolla…) matkaa on taittunut ja askeleita kertynyt kuin huomaamatta. Vaikka oltaisiin jo kotia kohti suuntaamassa niin milloin missäkin risteyksessä päätetäänkin että kierretäänpäs vielä tuolta, ja tuoltakin vielä, ja vielä tuolta. Siinä se ilta mukavasti vierähtää eikä sen jälkeen sitten paljon muuta tarvitakaan kuin vähän iltaraksuja uutterille kulkijoille ja hyvän yön toivotukset. Tosin onhan poikien peteiltään vielä noustava ja viimeiseksi iltapuhteekseen aina varmistettava että keittiön valot sammuu, merkki siitä että mitään ei varmasti enää tarjoilla, ehkä...
Eilen pääsi Unikin kaveriksi. Hyvin tuo meni neljän kimpassakin, mutta kyllä sen vaan huomasi, että kun on herraseuraa mukana niin vähän on pojilla kisaa siitä kuka sitä joukkoa oikeen johtaa. Veto on sen mukaista. Sopuisasti nuo muuten kulkevat. Unikin on Iivarin hyväksynyt porukkaan kuuluvaksi nyt kun junnu on kasvanut aikuisikään ja -kokoon. Eikä yritä Iivarikaan enää Unia härnätä, muistaa hyvin Unilta penska-aikaan saamansa opetukset, ettei pennun sovi aikuisten miesten kanssa miten tahansa kekkuloida. Sulassa sovussa kaikki kolme poikaa samoja hajuplänttejä tuoksutteli.
Snautserit pääsivät pitkästä aikaa herkkukauppaankin kun Hilulla oli asiaa PetPostiin. Yleensä kun käyn ruokaa hakemassa saa pojat odottaa autossa, niinpä ne nyt olikin kuonot pitkällään tuoksuvien hyllyjen äärellä ”mä haluun ton, ton ja ton, ja sit mä haluun vielä noita kanssa” ja kielet lipoen kuolasivat koreissa olevia possunkorvia, naudanluita sun muita herkkuja. Mutta kun ikävä äitee ei ollut ottanu latin latia mukaan, joutuivat ihan tyhjin suin matkaa jatkamaan. Isoa ihmetystä ja puhinaa aiheutti myös häkkinsä katolla istuva ja jutteleva papukaija jollaista eivät ennen olekaan tavanneet. Onneksi Artulla oli sitruunapanta niin ei yltynyt ihan mahdottomaksi linnun moikkailu, Arska kiltisti tyytyi vain istuen katselemaan ja vähän pöhisemään. Iivari-höpelö sen sijaan ei edes tainnut hoksata koko lintua orrellansa eikä siis oikeen tiennyt että mille ne kaverit puhisee, mutta haukahteli muodon vuoksi siinä muiden mukana :=)
Mun olo vaihtelee väsymyksestä ei niin väsymykseen, ja kaikkeen siltä väliltä. Välilä viluttaa, välillä ei, välillä kurja olo, välillä ei. Senkin takia ollut kiva tehdä kimppalenkkiä kun yksin väsyneenä tulee liiaksi ajateltua vaan sitä väsymystä ja helposti laistaa kunnon ulkoilun ”nyt ei jaksa”, tekee vain sen pakollisen ja sitten kiiruhtaa kotiin lepäämään. Mikä ei välttämättä siihen väsymykseen auta kuitenkaan. Seurassa ei sitä ehdi ajatella ja vaikka kotoa lähtiessä olis ollu kuinka kurja olo tahansa se häviää sen siliän tien kun vaan saa ittensä liikkeelle.
Toivoa sopii että viikonloppu ei mene minkään sortin sairasteluun ja vaivasteluun. Taisi nimittäin P. Pouta juuri povailla ihan passeleita ulkoilukelejä. Peukut siis pystyyn sen puolesta ja virkeää viikonloppua!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti