keskiviikko 10. elokuuta 2011

Korjaamolla – 2. oppitunti

Tämän illan korjauslenkit on tehty, joten nyt on aikaa raapustaa eilisillan käynnistä korjaamolla. Sitten onki nämä asiat kirjattu ajan tasalle.

Ohjelmassa oli luoksetuloa, laumahäätöä ja ohitusharjoituksia. Mutta ennen hommiin ryhtymistä taas alkuun pieni jutustelutuokio Emilian kanssa menneen viikon kuulumisista. Kerroin Emilialle mm. Iivarin haukkuhepuleista viikonloppuna. Oli kyllä sitä mieltä mitä itsekin, että varmasti vähäinen liikuntakin vaikuttaa, mutta myös jääkausi itsessään kun sitä silloin oli jatkunut jo lähes kaksi viikkoa. Ekalla viikollahan ei mitään tontapaista ollut. Pientä protestoinnin poikasta siis huomioimattomuuteen.

Harjoitukset eilen tehtiin vain Iivarin kanssa. Junnu kun on se kukkoilija ja kiipijä niin näillä viimeisillä tunneilla keskitytään vain siihen. Artun kanssa osaan (toivottavasti) sitten tehdä vastaavat jutut kotioloissa Emilian ohjeiden mukaisesti. Vaikka mieluusti olisin ainakin häätämisen ottanut Artullekin Emilian ohjeistuksessa ja taustatuella. Se kun aina tuntuu helpommalta tehdä kaikki kun toinen on vieressä ja neuvoo, mutta omin päin on pelkona että jotain tärkeetä pääsee unohtumaan ja toimiikin väärin.

Korjaamolla on iltaisin melkonen häslinki kun on agilitytreenit käynnissä monella kentällä, niin ajettiin pienen matkan päähän metsään jossa voisi rauhassa ja turvallisesti treenata. Otin Iivarin autosta mukaan matkaan ja jonkun matkaa kävelyä Iivari remmissä. Sitten päästin pojan vapaaksi. Tehtiin ensin luoksetuloa. Mikä ei ollut vaikea pala. Tilanne oli Iivarille vähän outo ja yllättävä niin oli alkuun hyvin kuulolla. Kulki pienen matkan meidän edellä ja vähän väliä katsoi taakseen että tullaanko varmasti perässä. Kutsuin sen muutaman kerran luokse ja kehuin heti kun alkoi tulla ’tykö’ ja jätkä sai paljon silityksiä ja kehuja kun oli ihan vieressä ja aloillaan. Sitten vapautus ja sama homma uudelleen. Pikkuhiljaa Iippa alkoi saada itsevarmuutta ja tajusi että hänpä tässä näköjään voikin rallatella vähän pitemmällekin menemään. Mikä oli tarkoituskin, eihän häätöä voi tehdä ellei koira jätä noudattamatta luoksetulokomentoa.

Emilialla oli kassillinen kolinapurkkeja mukanaan ja antoi niitä mulle tarpeen mukaan. Tarkoitus oli että kun Iivari jättää tulematta parin ’tykö’-komennon jälkeen, kävellään poispäin ja kun se sitten yrittää tulla perässä ja päästä seuroihin, se häädetään laumasta kovalla rähinällä ja kolinapurkin heitolla maahan. Tämä toistettiin pari kertaa. Ja teki tehtävänsä. Iivari jäi jonkin matkan päähän seisomaan ja katsoi hämillään että mitäs tämä nyt on. Ja kun kutsuin sen luokse, epäröi ensin tulla kun tiellä herran edessä oli kolinapurkkeja, mutta tuli sitten heti kun toistin kutsun. Palkaksi reilusti rapsuja ja kehuja. Jatkettiin matkaa autolle päin ja tehtiin vielä muutama onnistunut luoksetulo ennen kuin otin hihnaan. Totteli upeasti ja sai palkaksi isot kehut ja silitykset.

Ajettiin takaisin korjaamon alueelle harjoittelemaan ohituksia. Oli jo sen verta myöhä että agilitykoirat oli poistunut maisemista mutta Emilian oma koira oli pihassa aitauksessa ja saatiin häiriötä sen haukkumisesta. Jälleen oli kolinapurkit salaisena aseena, ’ei’n tehosteena. Kävelin Iivarin kanssa tietä pitkin ja heti kun alkoi tuijottamaan ja höristämään korviaan aitauksessa olevaa koiraa kohti, kielsin, toisenkin kerran ellei ensimmäistä totellut, ja jos ei vieläkään, ravistin purkkia. Se riitti, Iivari vähän alkoi reagoimaan toiseen koiraan eikä totellut kieltoja. Eikä tarvinnut kuin vähän ravistaa purkkia ja jo kulki siivosti vierellä, jopa vähän mun takana. Pihan ohi palattaessa ei tarvinnut enää edes kieltää. Seuraavaksi Emilia otti oman koiransa hihnaan ja kohdattiin tiellä mennen tullen. Hienosti oli jätkällä korvat paikoillaan, ei paljon tarvinnut siinäkään kohtaa kieltää kun toisen koiran kohdalle tultiin. Vähän koitti ensin luimuilla toisen suuntaan mutta uskoi kieltoa eikä yrittänytkään sen enempiä koheltaa. Kauniisti ja rauhallisesti käveli.

Tietty tuohon ohituksen onnistumiseen niin hienosti vähän vaikutti se että oli just tehty laumahäätö, ja kolinapurkit oli hyvin muistissa. Ja selvästi Iivari piti silmällä Emiliaa, tajusi että siitä naisesta se kaikki paha kolina on lähtösin:) Mutta myöhemmin illalla kotona ja tän päivän lenkeillä on tullu todettua että kyllä se sittenkin muuallakin tottelee. ’EI’ saa nyt nimittäin ihan eri reaktion aikaan kuin vielä pari päivää sitten, kunhan kierrokset ei pääse nousemaan turhan ylös.

Tunnin päätteeksi istuttiin alas vielä juttelemaan ja sain ohjeita tulevia paria viikkoa varten, ennen viimeistä koulutustuntia.
Nyt pitää sitten tehdä lisää kolinapurkkeja että riittää. Huomioimattomuus kotona jatkuu. Lisänä entiseen, ’ei’:n tehosteena käytetään kolinapurkkia (tehoaa varmaan hyvin Iivarin haukkumisiin) ja nyt vihdoin saan lällyttää poikia lyhyesti. Arttua ykköskoirana kolmasti päivässä ja Iippaa kahdesti. Ei koiran aloitteesta, mitä ei koskaan pitäsikään tehdä, vaan niin että kutsun koiran luokseni ja niin että aina toinen sen huomaa kun toista pidän hyvänä. Luoksetuloa ja häätöä pitäisi päästä harjoittelemaan. Lenkit jatkuu lyhyinä. ’Ei’:n noudattamista vaaditaan entistä enemmän, tehosteena kolinapurkki. Samoin ohituksissa kolinapurkki jollei pelkät kiellot tehoa. Juuri kun olin oppinut tekniikan ei+nyppäsy niin nyt pitää ensin vain sanoa ei, ja jos se ei tehoa niin uusi ei ja tiukka nyppäsy. Ja sitten purkin kolistelua ellei sekään auta. No ja johan siinäki on ollu opettelemista taas mulle että muistaa miten mikäkin nyt pitää tehä.
Mitähän vielä… hirmusesti tuntui tulevan taas ohjeita, kun muistaisi vaan ja osaisi niitä kaikkia oikein noudattaa.
Jotta tästä se jatkuu, snautserien korjaus, ja niiden ihmisen.

Lopuksi vielä lyhyt katsaus tän päivän korjauksiin. Eilinen käynti korjaamolla selvästi toi mulle uutta puhtia ja uskoa huomiseen ja jaksoin lenkeillä korjata tosi tarkasti pienetki virheet. Kun viime viikolla oli suotavaa välttää vastaantulevia koiria, missä ihme kyllä lenkkipaikkoja valkkaamalla onnistuttiin aika hyvin, niin nyt niitä koiria sitte pitäsi kohdata että pääsee harjottelemaan. Ja kun täällä toisinaan tulee koiria vastaan ihan kyllästymiseen asti, niin en tiedä mihin kaikki koiranulkoiluttajat oli tänään kadonnu, ei kai ne meitä peljänny? Vain pari koiraa tuli molempien kanssa vastaan. Saman koiran kanssa kummallakin parralla vähän samat reaktiot, no olihan se ehkä vähän uhkaavan näkönen, ja rähisevä. Pientä tempomista molemmilla ja yritys rähähtää vaikka yritin tarpeeksi ajoissa kieltää. Iivari tokeni ruotuun purkkia kolisuttamalla, Artulle jouduin viskaamaan purkin maahan ennenku lopetti. Mutta ei ehtiny kuin yhden lyhyen rähähdyksen päästää, joten jotain parannusta sekin. Muutoin meni molemmilla lenkit ihan mallikkaasti, tuskin vois parempaa toivoa tässä vaiheessa!

Tähän olotilaanhan voisi jopa tottua;) Ei kiristä hermoja, ei verenpaineet kohise, ei otsasuoni tykytä. Joskos tässä päästäs, toivottavasti, sellaseen positiiviseen noidankehään, että kun mun ei tarvii niin kovasti hermoilla ja osaan olla hihnaa kiristämättä niin poikienkin reaktiot vastaantuleviin laimenee ja sitä kautta mun vielä vähempi tarviis hermoilla...

Tuo jääpi nähtäväksi, mutta nyt riittää tämän päivän korjailut ja kertoilut - hyvää yötä ja mukavaa loppuviikkoa!!

Ei kommentteja: