Luonteiden testausta

”Tunnin kuluessa määritellään koiran ja omistan välinen suhde sekä kartoitetaan ongelmat ja niiden syyt.”
-Koirakoulu koirakorjaamo-


Kesäkuussa suunnattiin ensimmäistä kertaa kuonot kohti paikallista koirakorjaamoa. Neuvolatunnin aluksi keskustelin koirankorjaaja Emilian kanssa koirien odottaessa autossa. Hän kyseli tilanteestamme tarkemmin, sitten käytiin läpi mitä luonnetestissä tulee tapahtumaan. Sen jälkeen oli aika näyttää miten meidän lenkkeily sujuu. Siispä pojat ulos autosta ja lenkille.

Ensin käveltiin pellon viertä kulkevaa tietä pitkin edes takaisin molempien partojen kanssa, sitten yksin Artun kanssa ja viimeiseksi Iivarin ollessa hihnan päässä. Piti toimia kuin normaalilla iltalenkillä konsanaan. Tai olisi pitänyt toimia. Mitenkään normaalilta en sitä ulkoilua parhaalla tahdollanikaan saanut tuntumaan. Kouluttaja kulkee vieressä, seuraa omia ja koirien tekemisiä silmä tarkkana ja kyselee samalla asioita arjestamme, koirista, niiden tavoista, harrastuksista, ihan kaikesta. Yritä siinä olla normaali… Oli sen verran jännä paikka että tuppasi hikeä pukkaamaan pintaan ja suuta kuivamaan. Minä, mokomakin jännittäjä. Johan tuohon koiratkin reagoi. Lisäksi agilitykentillä oli treenit täydessä käynnissä ja koiria kentillä ja tiellä ja autoissa vaikka ja kuinka. Sitä paitsi, uusi paikka ja uudet tuoksut, peltojen keskellä. Ne jo sai pojat melkosen vauhkoiksi ja kierrokset nousemaan heti alkujansa, niin kuin aina uudet ja mielenkiintoiset paikat. Joten arvata saattaa että snautsereilta putosi korvat aika äkkiä ja meno oli sen mukaista kun piti haistella, merkkailla, haistella, ja vielä tiristää muutama tippa heinätuppoon jos toiseenkin. Ja tietenkin oli kommentoitava jokaikistä vastaantulevaa kuonoa.

Tämän olevinaan rentouttavan lenkkeilyn jälkeen oli vuorossa pienimuotoinen luonnetesti. Mulle ja Artulle melko tuttua virallisesta luonnetestistä, junnulle sen sijaan ihan uutta, outoa ja jännää. Testin kolme osiota on samantapaisia kuin LT:ssäkin.

1. Tynnyri
Kävelen koiran kanssa tietä pitkin. Kun olemme kohdalla, tien vieressä oleva tynnyri nousee maasta rämisten. Vähän matkaa kävelyä eteenpäin, tien toista puolta lähtöpisteeseen ja uudelleen tynnyrin ohi. Tällä kertaa tynnyri maassa paikoillaan.

2. Lautaukko
Haalareihin puettu laudoista tehty ukko nousee jalat ja kädet levällään ylös puiden väliin kun lähestyn sitä koiran kanssa. Menen rauhallisesti ukon luo ja kutsun koiraa viereeni sitä tutkimaan. Kehun kun / jos tulee.

3. Kelkkakoe
Kelkassa haalariin ja kypärään puettu nukke, kelkka lähestyy pikkuhiljaa koiraa. Olen koiran kanssa paikoillani. Kun kelkka on pysähtynyt, kyykistyn kelkan viereen, taputtelen nukkea rauhallisesti, silittelen hihasta. Samalla houkuttelen koiraa tutkimaan omituista otusta ja kehun kovasti kun / jos tulee.

Kuten virallisessakin LT:ssä, ei ohjaaja saa kiinnittää koiraan mitään huomiota, vaan koiran pitää antaa tehdä mitä tekee, ohjaajan on vain katsottava tiukasti eteenpäin, ettei vaikuta koiran reaktioihin. Muuta ei tarvitse tehdä kuin pitää hihnasta kiinni (tiukasti). Ja yrittää pysyä pystyssä koiran tempoessa.

Artun arvelin testissä toimivan kuten aikanaan LT:ssä. Oikeassa olin. Reagointi kaikissa osioissa oli melko voimakkaat, mutta palautui suht nopeasti ja tuli kuitenkin pian tutkimaan niin lautanukkea kuin kelkkaakin. Tosin kelkkaa ei juurikaan välittänyt (?) haistella, sen sijaan alkoi syödä vieressä ruohoa (sijaistoimintoko?). Tynnyriä säikähti ja tempaisi itsensä kauemmaksi, mutta kun käveltiin uudelleen maassa olevan tynnyrin ohi, ei enää kiinnittänyt siihen juurikaan huomiota.
Emilian mielipide Artusta sanoi samaa kuin LT:ssä (suluissa LT-pisteet); pehmeähkö (+1) koira jolla toimintakyky melko pieni (-1), hermorakenne heikohko (+1 hieman rauhaton). Ei siis mitään uutta eikä ihmeellistä.

Iivarin kanssa ei vastaavasta ollut kokemusta mutta jotenkin arkipäivän kokemusten pohjalta aavistelin sen toimivan aikalailla kuten Arttu. Tosin ihan niin voimakkaita reaktioita en ollut odottanut mitä se sitten näytti. Tynnyrin rämähtäessä yläilmoihin Iivari sinkosi rajusti poispäin, mahdollisimman kauas tynnyristä. Eikä ihan pian keljusta kokemuksesta palautunut. Käveltiin tynnyrin ohi kahdesti, silti vielä epäröi ja varoi, yritti päästä tien toiselle puolelle, kun tultiin kohdalle. Puiden väliin nostettavan lautaukon edessä otin tiukan otteen hihnasta ja mahdollisimman tukevan asennon muutenkin. Osasin aavistaa mitä tuleman pitää. Mutta kun ukko pämähti puiden väliin, tempaisi Iivari taaksepäin sellasella voimalla että tuntui että käsi irtoaa. Eikä siinä tukevasta asennostakaan ollut hyötyä, takapakkia piti ottaa että sain pidettyä itteni pystyssä.

Kelkkakoe jätettiin Iivarin osalta tekemättä, reaktiot kahdessa ensimmäisessä osiossa oli sen verran voimakkaat. Kuten Emilia sanoi, testillä ei ole tarkoitus koiraa turhaan paineistaa ja rasittaa. Hän oli jo tarpeeksi nähnyt Iivarin luonnetta; pehmeämpi kuin Artun, hermorakenne aikalailla samankaltainen. Perus-snautsereita molemmat, sanoi Emilia;)

Illan päätteeksi, kun lenkit oli lenkkeilty ja testit tehty, istuttiin Emilian kanssa juttelemaan lisää. Hän kertoi mitä havaintoja oli meitä illan aikana tarkkaillessaan tehnyt ja mitä mieltä tilanteestamme on ja ehdotti toimenpiteitä jatkoon.

Arttu on selkeästi ykköskoira. Ja vaikka kakara toisin luulee, niin Iivari on alempi ja siellä se tulee myös pitää.
Eipä noilla paljon ole korvia tai mielenkiintoa mun kielloille ja komennoille tai muillekaan tekemisille siinä vaiheessa kun on muuta ja mielenkiintoisempaa näköpiirissä. Auktoriteetti ja hallinta kateissa noissa tilanteissa. No eipä ole yllätys.
Artun remmiräyhäämisestä sanoi kuten olen itekkin ajatellu ettei ole aggressiivista eikä puolustavaa, vaan toisaalta epävarmuutta, toisaalta turhautumista siitä ettei pääse toisten koirien luo.

Miten tästä sitten jatketaan.
Alkuun meillä olisi viikon jääkausi, totaalinen koirien huomioimattomuus. (Mikä kyllä alkuun tuntui aika pahalta, mutta sitten kun itse asiaan pääsi, ei ollutkaan yhtään niin paha, paitsi välillä...) Sen jälkeen kolme koulutustuntia korjaamolla. Ensimmäinen koulutus viikon kuluttua jääkauden alotuksesta, siitä viikon kuluttua toinen ja kolmas sitten kahden viikon kuluttua toisesta tunnista. Eli kuukauden rupeama siis kaikkiaan.
Jääkausi olisi aloitettu heti, mutta kun tuosta muutaman viikon päästä oli Iivari lähdössä Ranskaan, niin ei olisi hyödyttänyt, kun koulutukseen kokonaisuudessaan se kuukausi tarvitaan. Heinäkuun oli Emilia lomalla, joten koulutus alotettaisiin vasta elokuun alussa, eli siis tämän viikon tiistaina kun tätä näin paljon jälkikäteen kirjottelen. Viikkoa aikaisemmin alkaisi jääkausi. Jolloin koiria ei siis lainkaan huomioida, ei hyvällä eikä pahalla, teki ne MITÄ tahansa. Ainoastaan ruokaa antaessa saa silittää ja kehua, samoin ulos lähdettäessä. Lenkkeilyä saa harrastaa, ja koira saa, ja sen pitää antaa haistella niin paljon kuin se haluaa.

Ihan jänskä kokemus kaikkinensa. Mielenkiintoista kuulla ulkopuolisen ja asiantuntevan ihmisen kommentteja paitsi koirista, niin omista tekemisistään, ja tekemättä jättämisistään. Mitään isoja yllätyksiä ei Emilian kommentit ollu, tiedossahan tuo kaikki aika hyvin oli.
Harmitti vaan että ei heti päästy korjauksen alkuun, sitä olisi heti halunnu ryhtyä tuumasta toimeen, mutta minkäs teet, odotettava oli elokuulle…