Kyllähän mä niin monet kerrat syksyn synkkinä hetkinä talvea ja lunta odotin. Mutta että näin paljon sitte sain… Kiitos kaunis, mutta eiköhän tuo nyt alkasi jo riittää. Lisääkin on tulossa. Sitähän mä tilasin.
Snautserit kyllä tykkää. Ei kai ne koskaan kyllästys lunta tonkimaan. Mitäs siitä jos tällä hetkellä nuoskainen lumi imeytyy isoiksi palloiksi parta- ja tassukarvoihin, tai jos vähän haittaakin (Iivaria) niin äkkiä se unohtuu lumipalloja kadulta napsiessa. Molempien herkkua.
Kun ei sunnuntaina pahimman pyrytyksen aikaan tarvinnu autolla ajella (onneksi), illalla varauduin aamuun ja kaavin lenkiltä tultua ainakin puoli metriä lunta auton päältä. Tai nojoo ei sitä ehkä niin paljo ollu, vaikka vähintään siltä se kyllä käsivarsissa tuntui. Säätiedottaja sanoi että meillä päin satoi parikymmentä senttiä. Kun pahin pyry yön aikana lakkasi niin auton putsaaminen maanantaiaamuna oli helppo homma. Sen sijaan liikkeelle pääsy ei, edes pakitus pois omalta paikalta ei meinannu onnistua, ei sitte millään. Siinä sitä sai jonkun aikaa venksailla ja hikoilla ennenku auto suostu lumivallien ja sohjon keskeltä mitä oli kahmalokaupalla ympärillä liikkumaan. Ihme oliskin ollu jos parkkis olisi puoli kahdeksalta aamulla ollu aurattu. Loppujen lopuksi liikkeelle jollain ihmeellä pääsin, ja kunnialla matkaan.
Viime yönä alkaneen uuden myräkän myötä katkesi sähköt aamulenkin aikana ja töihinlähtövalmistelut piti tehä taskulampun valossa. Aamuteet ja puurot oli jo keitetty ja nautittu niin sen puoleen ei ollu ongelmaa. Ja johan siihen aikaan ikkunoistakin valonkajoa sai. Poikia kyllä vähän ihmetytti moinen touhu kun ensimmäiseksi ulkoa tultua aloin kaivaa taskulamppua laatikosta. Muistinpas sentäs oitis missä laatikossa se on. Pistin taskulampun eteisen pöydälle kenolleen ja Iivari kävi tsekkaamassa oudon valonlähteen. Jonka jälkeen istahti keskelle eteisen lattiaa taskulampun valokeilaan, kuin mikäkin julkimo ikään parrasvaloihin. Eikähän sitä muuten normaalisti tule ajatelleeksi että sähköä tarvii tankaamiseenkin. Kylmäasema jota normaalisti käytän, oli pimeenä ja toimimattomana, pihkura vieköön. Bensatankin valo palo punasella joten eikun seuraavalle asemalle missä tankkaus onnistui. Näköjäns oli sähkökatkos vain pienellä alueella. Töistä tullessa oli taas sähköt päällä. En tiedä kauanko katkos oli kestäny, mutta ainakin jääkaappi oli ihan kylmä. Käväsi jo aamulla mielessä että näinkö pitäsi sisältö, se vähä mitä siellä on, siirtää parvekkeelle päiväksi mutta enpä viittiny. Hyvinhän nuo oli säilyny kaikki.
Kun äsken kulutin jokusen tovin klipsimällä poikien tassujen pohjista isoja huopaantuneita karvatakkuja pois mietin että miksi koirien anturoiden välissä ylipäätään pitää kasvaa karvaa? Molemmilla oli toinen etutassu ihan tukossa, kamalat tupot taas ehtiny kerääntyä sitte viime saksimisen. Hyvin antaa pojat putsaamiset tehdä, kolmella tassulla horjuen seisten. Iivarin takatassut tosin meinas teettää vähän ongelmaa kun herraa kutitti saksiminen ja sätki ja potki tassuansa ilmaan. Yritä siinä sitten varovasti saksia käsitellä. Varsinkin kun joudun moisen tarkkuushomman tekemään ilman rillejä, ihan läheltä tiiraillen nenä tassussa kiinni...
Snautserit jo iltastiksinsä sai, ennen sitä eivät oikeen malta rauhottua kun tietävät että tulee se ennemmin tai myöhemmin. Nyt makoilevat ja huokailevat. Ja makoilemaan käyn minäkin. Tuntuu että on päivän energiavarannot kokolailla käytetty. Itse asiassa jo lenkillä tuli jostain syystä iso uuvahdus, tuntu taas että verenpaineet suhisi korvissa ja meinas huipata. Oli suunnattava kotia kohti vaikka keli olisi hyvä ollu tehä pitempäänkin. Ihanhan siellä on jo kevään tuntua kun asteita nolla ja paikoin sohjoa tiellä. Mutta kun ei jaksa niin ei jaksa, eihän sille mitään voi. Siispä oma iltapala, kasa mandariineja, eteen ja Downton Abbeyn pariin hetkeksi ja sitten unten maille keräämään voimia huomiselle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti