lauantai 8. elokuuta 2009

Metsäpoluilla

Puolen päivän huitteissa suunnattiin hautuumaan metsään autolla. Eihän sinne ole pitkä matka kävellä, paitsi Iivarin kanssa kyllä :) joten näin päästiin sukkelaan sinne ja jäi vielä energiaa pomppia mättäilläkin. Reissusta tuli kyllä aiottua lyhyempi, oli meinaan niin kova paahde varsinkin hakkuualueella ettei siellä yksinkertaisesti pystynyt olemaan, etenkään tällainen hellettä kammoksuva immeinen. Kovasti läähätti parratkin ja kun jälleen kerran unohdin ottaa vesipullot mukaan, niin pakkohan sieltä oli pois lähteä ettei oltais näännytty, no ehdittiin siinä vajaa tunti kuiteskin mennä pöheltää. Ikiaikaisen kuusikon katveessa oli hiukka mukavampi kulkea ja kostealla sammalikolla hyppiä ja pomppia ja välillä lepäillä, ja ipanallehan se oli taas ihan uutta, ihmeellistä ja erinomaisen hauskaa:=) Kyllähän tuo siellä painelikin menemään ja maisteli ihanaa multaa, sammalta, mustikanvarpuja ja ties mitä.
Metsälenkille lähdössä:
metsälenkillä:
ja metsälenkin jälkeen:
Nyt ollaan partsilla istuttu ja kuunneltu kun kaupungista Jannen Jameista kuuluu Eppujen konsertti:) Kohta on penskan iltaruoan aika, sitten vielä pikaselle pissatukselle ja unten maille, huomenna uusi päivä ja uudet kujeet. Parrat veljellisessä halailussa musiikkia kuuntelivat:

Ei kommentteja: