Snautserit sairaanhoitajina

Nyt se flunssa sitten iski kunnolla ja vietän sairaslomaa kahden energisen snautserin hoidossa (?). Sairas tai ei, niin sotilaallinen kuri jatkuu ja herätys á la Iivari pärähtää ennen klo 7. Taitaa jätkän herätys aikaistua sitä mukaa kuin aamut valaistuu. Pakkohan sitä sitten on nousta, eihän tuon härvellyksessä ja piipityksessä saa rauhassa nukuttuakaan. Huono omatunto soimaa kun ääni on semmoinen että pissihätä on ihan karmee ja rakko halkee ja nälkäkin kurnii mahassa kun ei ole ruokaa nähnyt sitten eilisillan. Joten helpompi hoitaa poikien aamurutiinit ja sitten yrittää opettaa pojille leikki "äitee on töissä" ja käytävä levolle. Eli tuossa ympärillä pyörivät että mitäs kivaa sitten tehtäisiin, normaalin vapaapäivän mukaan tietysti odottavat pitkää lenkkiä. Kiva kun äitee on kotona:=) Hohhoijjaa.

Heräsin maanantain vastasena yönä joskus kahden maissa enkä sitten enää kunnolla unta saanut. Ja kun kello soi, kömmin kyllä sängystä kuuliaisesti ylös ja aloitin aamutoimet, mutta jonkun minuutin kuluttua totesin ettei tästä mitään tule ja että olo on sellanen ettei ole musta töihinlähtijäksi. Kurkku on pirun kipeä ja turvonnut, ja muutenkin tukkonen vointi. Terveyskeskuksessa ottivatkin nielunäytteen samoin kuin verikokeen tulehdusarvojen määrittämiseksi. Tulokset pitäisi tulla tänään. Eihän tämä kivaa ole, sen nyt tietää jokainen joka tämän taudin kourissa on ollut. Mutta josko nyt alkaisi helpottaa, onhan tota ajoittaista palelua, väsymystä ja kurjaa oloa jatkunu jo niin kauan että josko nyt muutaman päivän levolla siitä pääsisi. Toivoa sopii.
Viikonlopun päivät oli voinnin kannalta onneksi niitä parempia. Ja kun aurinko paistoi täydeltä terältä niin sehän käytettiin partojen kanssa hyväksi. Lauantaina tehtiin pari pitkää lenkkiä, kai siinä tuli kotikaupunki taas ympäri kierrettyä. Voi että päivällä olikin jo lämmin, ja keväiseen tapaan alkaa kadut olla paikoin sulat ja kuraa tiellä. Kevät onkin viikon aikana edennyt hurjasti ja lumikasat huvenneet auringon paisteessa. Heti on myös koirien turkit pölyiset ja vaikka sopivan paikan tullen kierivät lumessa, ne haiseekin jo ihan pölylle ja hiekalle. Kohta se alkaa se päivittäinen kuratassun putsausoperaatio...
Mutta onneksi siis vielä löytyy lunta missä voi karvojansa raikastaa.
Sunnuntaina ajettiin heti aamusta rantaan ja mentiin jäälle. Tai piti mennä jäälle. Ajattelin että puoli yhdeksän aikaan siellä varmaan saa rauhassa liikkua, kuka sitä nyt niin aikaiseen sunnuntaiaamuna ulos lähtee? No, väärin olin arvioinut muiden ihmisten ulkoiluinnon. Eli väkeä oli jo ihan kiitettävästi hiihtämässä, luistelemassa ja kävelemässä. Pojilta tippui järki ja korvat jonnekin matkan varrelle ja mesosivat jäällä liikkujien perään niin kamalasti että siinä oli ulkoilun ilo ja liikunnan riemu ja rentous kaukana. Kävelijöiden väylä kun vielä kulkee ihan luisteluväylän vieressä niin ei olisi kellään ollut mukavaa, joten en jaksanut edes ajatella mitään "siedätystä". Nuo kun tuskin olisi ihan hetkeen siedättyneet, eivät ole sellaisesta kuulleetkaan. Tovi tyydyttiin rannalta käsin jäällä liikkujille meuhkaamaan, sitten siirryttiin tylsästi tien vartta tallomaan. Olipa ainakin rauhallista. Ja toisaalta jäällä kävi kyllä sellanen viima että meinasi korvat lähteä pipon mukana lentoon.
Suunnattiin siis askeleet Tuusulaan johtavalle tielle. Kävelytiet on paikoin tosi pahasti jäisiä ja niinhän ensimmäisen kerran tämän kevään jäillä vedin komiasti lipat ja kaaduin selälleni. Ihan oli oma moka, ei ollut tällä kertaa pojilla osuutta asiaan. Päinvastoin, kun eteenpäin kiristyneet hihnat antoi tukea oli kaatuminen vähän pehmeämpi kuin vapaasti kaatumalla, luulen... Eikä siinä mitään käynytkään, pieni tärähdys vain tuntui kun kyynärpäät osui maahan. Onneksi oli vanha snautserin hampaitakin vuosia kestänyt toppiksen reuhka päällä, ei mennyt sekään rikki. Mutta mitä tekivät uskolliset koirani? Kun hetken röhnötin maassa ja kuulostelin hajosiko mikään paikka, tuli Iivari pomppimaan päälle että kiva, leikitään. Ja Arttu seisoi visusti kuono menosuuntaan, vilkaisi vain tiukasti taakseen jotta nouses nyt ylös että päästään eteenpäin. Hmmm, hieman enemmän empatiaa olisin siinä tilanteessa kaivannut...

Nyt on pakko sutviutua ylös tästä koneen äärestä ja pieni lenkki heitettävä, ja käytävä samalla kaupassa kaapin täydennystä hankkimassa. Josko sitten pääsisi lepäämään...