Tutustuttiin uuteen lajiin;)

Eilen oli kentällä se odotettu rally-tokon esittelyilta. Kouluttaja-Saija teki alokkaille passelin radan joka käytiin ensin läpi ilman koiraa ja sitten kukin koiransa kanssa. Koirakoita taisi olla sellaset kymmenen.

Vaatii kyllä ihmiseltä keskittymistä eri tavalla kuin toko. Vaikka kyltit eli tehtävät tuntu etukäteen kateltuna olevan ihan ok ja ymmärrettäviä niin sitten kun sitä meni koiran kanssa niin meikäläinen varsinkin, jolle nuo suunnat sanottuna tai piirrettynä tuottaa aina pientä pohdintaa (taitaa olla mun aivokopassa joku vasen/oikea lohko vinksallaan) niin välillä piti ihan pysähtyä miettimään kun kyltissä luki 360° oikeaan, jotta kummankos käden suuntaan sitä nyt on tarkoitus kääntyä. Ja koirakin piti sitten vielä saada mukana samaan suuntaan. Eli ei se ihan niin helppoa ole kuin voisi kuvitella. Mutta hyvä vaan että välillä joutuu aivojaan rasittamaan. Pikkuhiljaahan ne kyltit siitä tutuksi tulee, mutta tietty ratakin vaikeutuu ja tehtäviä on enemmän mitä pitemmälle mennään.

Tämä kyllä tuntusi ihan mun lajilta. Musta ei ole pilkunviilaajaksi ja tässähän ei ole niin nokonnuukaa paikkojen ja asentojen kanssa että onko koira just siinä kohdin missä ohjekirja määrää. Pääasia että kontakti on hyvä ja yhteistyö sujuu iloisissa merkeissä. Tarpeeksi haastavaa kuitenkin, varmasti sekä itelle että koiralle.
Ja kun koiran voi pitää autossa ja ottaa vasta radalle ja sitten taas pistää autoon, eli koko ajan kentällä ollessa on aktiivista tekemistä, niin ei tule niitä snautserin mieltä turhauttavia odotuksia ja tyhjiä hetkiä jollon herkästi aletaan miettimään että mitähän mä nyt tekisin ja sitten paremman puutteessa keksitään ruveta haastamaan naapurikoiraa hippasille. Mikä toiminta mulla onkin aina ollut Artun kanssa pienoisena ongelmana. Mitään riekkumista ei eilen ollu yhtään. Taisi olla sen verta intensiivistä tuo radan läpimeno ettei jälkeenkäänpäin ollu kummallakaan tarvetta muille hillua.

Arttu ja Iivari molemmat teki radan kahteen kertaan. Mä tein sen sitä ennen taas Saijan koiran kanssa, vähän niiku verryttelynä. Mistä muuten pojat ei tykänny yhtään. Hirveä älämölö, valitus ja vaikerrus kuului auton perältä kun poistuin kauemmaksi vieraan koiran kanssa. Ettäs kehtasinkin heidän antaa riutua autossa. Kas kun ei kukaan ehtiny soittaa polliisille koirankiusaamisesta.
Pojilta ei ensikertalaisina pöllömmin menny rata. Ainakin kontaktia piti molemmat hyvin eikä suurempia haahuiluja radan ulkopuolellekaan ilmenny. Intoa tais olla sen verta paljon pienen autopäivystyksen jälkeen. Innokas Iivari on kehittänyt mainion maahanmenotyylin. Junnu oikein pomppasi maata kohti, putosi vauhdilla ja heitti etutassunsa maahan eteen niin lennokkaasti että hiekka vaan pöllysi. Artun maahanmeno sensijaan on aina ollut kaikista neuvoista ja ohjeista huolimatta verkkaisenlaista, herra ei pidä minkäänmoista hoppua sen kanssa.
Se, tehtiinkö mikäkin tehtävä oikeessa kohdassa kylttiin nähden on sitten toinen asia, pääsi nimittäin multa unohtumaan kun joskus se tehdäänkin edessä ja joskus taas ei, samoin taisi jokunen muukin Saijan ohje häipyä mielestä. Mutta sivuseikka tässä vaiheessa. Tärkeintä että päästiin vähän jyvälle asiassa. Kurssi alkaa ensi viikolla ja sitten aletaan opiskella ihan tosissaan. Tämä nyt oli vähän verryttelyä.

Rally-tokon jälkeen seurailin sivusta Karitan pitämää näyttelykoulutusta. Sitten vielä jatkettiin ennen treenejä aloitettuja kahvitteluja. Pirjo toi jokaviikkoiseen tapaansa kahvit ja minä tarjosin Iivarin Tampereen näyttelymenestyksen kunniaksi ihmisille pullaa ja koirille raksuja. Kun tarjoilut oli kutakuinkin tuhottu tehtiin vielä Helin ja Tyynen kanssa iltapissatuslenkki ja sitten kotiin kellon lähestyessä yhdeksää. Siinähän se ilta meni aktiivisissa merkeissä.

Tänään onkin ollut sitte vähän rauhallisempi ilta. Jotenkin mulla veto pois, no johan tuo on torstai niin alkaa viikon työkiireet ramasemaan. Ulkoiluilma on hyvä, vilponen tuuli käy joten läähättää ei ole tarvinnu. Itse asiassa nyt harmittaa ettei vielä pitempää lenkkiä tehty, mutta aina ei jaksa niin paljon mitä mieli tekis. Se nyt vaan on totuus, ikävä kyllä. Mutta onneksi on taas viikonloppu tulossa niin kyllä sitä sitte jaksaa ja ehtii ulkoiluakin enempi harrastaa. Tosin kattelin tossa äsken parvekkeella istuksiessani että sille jottain tarttis tehrä... On lasit likaset, paitsi pölyset niin alaosasta täys piimäpartojen leimoja ja nenän sipasuja, taitaa olla jokunen tassunjälkikin. Ja lattia sitten, on kuratassun jälkiä, on hiekkaa, karvaa, talvisen kanervan pudottamia roskia ja ties sun mitä. Että siinä sitä olis yks urakka, jos alkaa aika tulla pitkäks. Mutta ans kattoo mitä viikonloppu mukanansa tuo.
Keväisen kaunista loppuviikkoa ja viikonloppua!