Saatiin tänään Iivarin lonkkakuvauslausunto Kennelliitosta. Kyynärät on 0, lonkista virallinen tuomio on vasen C ja oikea B. Eli hiukkasen poikkesi kuvanneen ell:n mielipiteestä.
UKUn kaupunkitreeneistä ei sitten tullutkaan mitään kun paikalle ilmaantui minun ja koirieni lisäksi vain Pirjo ilman koiria ja Sari Nalan kera. Tiedotteita oli lähetetty ja viime treeneissä vielä muistuteltu että tänään ei tavatakaan kentällä, mutta en tiedä mihin kaikki kaipaamamme koirakot oli eksynyt:( Reilu puolisen tuntia hengailtiin assan mäellä, pojat seurusteli Nalan kanssa, se on sitten ihana neitokainen molempien mielestä, ja nyt alkoi jo Nalakin vähän lämmetä poikien liehakoinnille:) ja me emännät juoruiltiin eli siis vaihdettiin kuulumisia. Kunnes totesimme että kukaan ei todellakaan tule ja hajaannuimme tahoillemme.
Poikien kanssa ajoin rantapuiston parkkikselle ja pidettiin ihan yksityiset rantatreenit. Niitä nakinpaloja kun oli taskun pohjalla niin pojathan käveli kiltisti asennossa. Ja kun ei olla siellä jäiden lähdettyä käytykään oli paljon uusia hajuja taas tutkittavana.
Pojat kasteli tassunsa järvessä, ja joivat. Enkä osannut eli muistanut taas olla varuillani ja rajoittaa kittaamista ja Artullehan se kävi vanhanaikaisesti. Kun oli kova jano, veti vettä kitusiinsa oikein antaumuksella. Ja ylöshän se tuli suoraa tietä. Viimeksi noin kävi kotona viime viikolla. Silloin puklaus alkoi eteisen matolta, jatkui olkkarin lattialle ja päättyi makkarin viimeiseen nurkkaan. Nyt ei sentään siivoushommiin tarvinnu ryhtyä. Jokohan nyt muistaisin rajoittaa sen juomista lämpimällä ilmalla ja pitkän lenkin jälkeen, aina kun on tosi kova jano.
Rauhallista kävelyä ja tyynestä järvimaisemasta nauttimista ja muutama kuvakin otettiin. Mulla oli kamera mukana kun oletin ottavani niistä treeneistä kuvia ja lehteen pistettyä juttua. Se juttu jäi nyt tekemättä. Mutta meillä oli kiva ilta, vaikka harmittaakin että kaupunkitreenit meni mönkään. Kun tarpeeksi oli kierrelty, haisteltu, merkkailtu, syöty vähän keppejä ja nakitkin alko olla loppu ja äiteellä varsinkin kova nälkä ja kahvinjano, suunnattiin autolle ja kotiin iltapuhteisiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti