Vietiin Iivari eilen illalla Nealle. Nea trimmasi, pesi ja föönasi junnun Aptus-showta varten. Jäi sitten sinne yöksi kun lähtö oli suht aikaseen aamulla niin ei tarvinnu tänään kuskailla edes takaisin.
Meillä siis Artun kanssa eilisilta ja tämä päivä kaksin. Ja myöhän nukuttiin kun ei ollu karvavekkaria. Puoli 9 näytti kello kun heräsin ja nousin, eikä Arttu ehkä olisi noussu vieläkään ellen minä olisi. Tuossa käytiin pikapissalla ja Arska sai aamupalansa ja on jo ehtiny haukkua partsilta ohikulkevia koiruuksia.
Sää on hieno. Aurinkoinen, muttei ainakaan vielä kovin kuuma ja vähän tuulee. Joten kunhan saan minä aamupalan syötyä lähdetään ulos ja sitte päivän muihin hommiin. Tekstiä mm. rally-tokon ekasta kurssikerrasta on ollu työn alla mutta niin on ollu paljo muutaki enkä ole saanu tehtyä kunnolla. Ehkä tänään. Työviikko on taas vieny mehut niin että olo on ollu totaalisen vetämätön. Kävin jopa eilen työterveydenhoitajalla mittauttamassa verenpaineet kun tuntu että korvissa suhisee jotain liikaa ja sydän hakkaa ylimääräsiä. Paineet ja pulssit kuiteskin ihan ok, onneksi, joten taitaa vaan rasitusta olla kaikki nämä oireet. Hoitaja muuten käski tehdä koirien kanssa vain pakolliset ulkoilut ja muutoin levätä, eli ei pitkiä lenkkejä... Höh, ei taida hällä olla koiria. Kun onhan se sortin lepoa, rentoutumista ja irtaantumista arjen paineista kun noiden kanssa painaa menemään pitkinpoikin. Enkä mä voisi hyvällä omalla tunnolla "levätä" jos vain pissatukset tehtäisiin. Ei taitas siitä levosta tulla mitään, olisi yksi tai kaksi karvakuonoa tökkimässä koko ajan. Pitkän lenkin jälkeen kun tietää että ovat saaneet nuuskutella ja haistella ja liikkua, voi sitten rentoutuneena lekotella kroppaansa. Joten siltä osin en tule hoitsun ohjeita noudattamaan, vaikka muuten aika kuuliainen olenkin. Tosin onhan tässä ollu iltoja että ei yksinkertaisesti ole jaksanut kunnon pitkiä lenkkejä tehdä vaikka kuinka on yrittäny. Sillon on ollu parempi palata kotiin. Mutta viikonloppuna on eri asia kun ei paina pitkä päivä päälle eikä tarvii kelloa kattoa.
Siispä nyt ei enää enempiä löpinöitä, siirryn aamupalapöytään ja sitten harrastamaan liikuntaa. Erinomaisen mukavaa lauantaipäivää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti