Liukastelua aamuvarhaisella

Nyt kun ei ollu karvavekkaria nimeltä Iivari herättelemässä niin kas, puoli seiskan aikaan jo iteksiäni heräsin, ja olin pirteä kuin peipponen! Yritin vielä torkkua mut eipäs tullutkaan uni enää silmään, joten mikäs siinä sitten autto ku nousta ylös ja seiskan jälkeen oltiinki jo Artun kanssa aamulenkillä. Vähän rauhasammin toki sai suorittaa aamutouhuja kun ei tarvinnu tukka putkella viedä poikia pissalle, Arttu kun kestää heräämisen jälkeenki vähän pitempään niin ehdin kaffet hörppästä ennen menoa.

Mutta voi pihkura sentään kun on pliukasta, joka tie ja polku vetisen jään ja sohjon peitossa. Vedettiin sellanen 1,5 tunnin lenkki, mikä ei kyllä normaalilla vauhdilla olis noin pitkään kestäny, vaan kun ei välillä meinannu etiäpäin päästä ja askeleita piti sovitella mahdollisimman pitävälle pohjalle niin hurahtihan siinä aikaa. Onneksi äkkäsin lähteä suuntaan missä on latupohjat, ja niillähän oliki hyvä kävellä, vaikkakin vähän upottavaa mut ei ainaskaan tarvinnu liukastella. Ladut kun on sellasessa kunnossa jo että niitä tuskin enää hiihtäjät käyttää, epäilen ainakin.

Laduilta suunnattiin sitte alueelle missä tiet oli aivan jäässä, laidasta laitaan. Oli siinä menemistä:( Täytyy sanoa että nyt oli hyvä et oli vaan yksi koira hihnan päässä. Arttu yksinään malttaa kävellä rauhallisesti ja korvatkin on aika hyvin mukana matkassa. Joukossahan se tyhmyys tiivistyy, snautsereillakin, ja kahestaan kun ovat niin tahtoo meno olla välillä rajua eikä korvien kuulokyvystä ole aika ajoin haisuakaan, saati että aivolohkot olisi siellä missä niiden pitäisi sijaita. Lisähaastetta matkantekoon tuo Iivarin harjoittamat hyppypomput kinoksiin ja suuntaan jos toiseen. Näillä keleillä ei mitään rajuja tempasuja kaipaisi, ihan on tekemistä pystyssä pysymiseksi ilmankin.

Köpelösti meinas kyllä käydä tossa viime metreillä kun Arska bongas tien yli juoksevan oravan ennen ku mä. Onneks kuiteski refleksit vielä toimii ja sain sekä pidettyä remmin hanskassa että itteni pystyssä eikä päässy nausteri kaipaamaansa oravajahtiin.

Nyt on reidet, pohkeet ja lonkat sitte kipeet. Ei voi kuin toivoa että olis sen verta lämmin ja tulis vettä taivaalta että sulas noi jäät pois. Muuten ei tule meitin lenkkeilyistä oikeen mitään, tollasella varovaisella köpöttelyllä paikat vaan kipeytyy eikähän se tee koirienka tassuille välttis hyvää jäällä riekustella.

Arttu hoitaa talon ainoan koiran virkaa mallikkaasti ja pitää parhaillaan vahtia partsilla. Muutoin on aika apea ja masis kun kaveri on maailmalla. Ruoka maistui, muttei kuiva ruisleipä mikä veikan läsnäollessa on maittavaa rouskuteltavaa. Iivarin tulostahan on melkeen 8 kuukautta, kyllä siinä ajassa jo hyvästi tottuu toisen olemassaoloon ja siihen että formulakaveri on aina tassun ulottuvilla. Mutta taitaa tuo parta toisaalta ainakin salaa nauttia siitä että saa äiteen jakamattoman huomion:=)

Illalla Arttu sai pitkästä aikaa kongin touhutakseen, oikeen oli nakkiakin muun herkun ohessa täytteenä. Innoissaan tuo sen kanssa kuluttikin aikaa. En ole saanu aikaiseksi ostaa toista kongia niin pojat keskenään on saanu tyytyä pahvisiin puuhaboxeihin eikä ole kongi ollu käytössä. Pitäis ostaa toinen niin ois molemmille oma. Hyvinhän kaikki pahvitötsätkin asian ajaa mut kongin tyhjentäminen on kyllä vaikeempaa ja siinä menee reilusti enempi aikaa.

Iiskun poissa ollessa puuttu äiteeltä apuri sängyn petauksessa ja pyykin laitossa, ja voileivätkin uskaltaa jättää pöydän reunalle ilman pelkoa että ne joutuu parempiin suihin. Eikä puhelintakaan tarvii piilotella, Iippa kun on pari kertaa puhelin suussa täällä kulkenu, tiedä sitte kelle on meinannu soitella ja kuulumisia rupatella. Onneks ei muuta ehtiny tehä ku jättää hampaanjälkensä puhelimeen. On se vaan sellanen ihana ipana!

Nyt tarviais kait ryhtyä lauantain kotitöihin, pyykkiä olis monta koneellista odottamassa ja kaippa noi villakoirakennelit nurkistakin pitäs taas käydä häätämässä poies. Kehätuloksia odotellaan, kympiltä alkaa arvostelut ja Iisku kisaa numerolla 3 joten palailen siltä osin jahka uutisia on. Mukavaa lauantaita!