No huoh, eipä tullut tämäkään viikonloppu yhtään liian aikaisin. Mulla on tän viikon taas ollu niin vetämätön olo, että HUH. Tänään piti ihan tosissaan repiä itteänsä että pääsi ylös sängystä. Iippahan se tietty taas oli hyvänä moottorina hommassa, sehän tuppaa joka ikinen arkiaamu herättelemään jo muutamaa hetkeä ennen kelloa. Tänä aamuna havahduin siihen että se yksinänsä kalusi puruluuta olkkarissa, kello ei varmaanka ollu viittäkään. Heti kun kakara vaistosi mun olevan edes jollain tajunnan tasolla hereillä tuli sille kiire ja vauhdilla pomppasi sänkyyn antamaan tassuillaan herääpian-selkähierontaa.
Taitaa olla vanha kamu nimeltä verenpaine joka itestään taas ilmottelee. Huippaa, huimaa, heikottaa, korvissa suhisee, väsyttää; kertakaikkiaan voimaton olo. Koko talvenhan nää vaivat on aika ajoin vaivannu, ihan samaa oli viimeks ku verenpaine oli huimissa lukemissa. Joinain aamuna on ihan pitäny aamulenkkiä lyhentää kun tuntuu että vieteri loppuu eikä vaan jaksa jatkaa. Harmittaa, poikienkin puolesta, ja omasta, kun mulle noi aamulenkit on oiva päivänavaus ja piristeruiske päivään, siihen aikaan saa yleensä aika rauhassakin teitä taivaltaa. Jostain kun luin että orapihlajauute auttas alentamaan verenpainetta niin sitähän oli ostettava. Ja kyllä tuntui että se auttoikin (vai olisko vaan plasebo-vaikutusta?), mut eipä auta enää, onpi puteli unohtunu kaapin hyllylle… Pitäiskin tänään taas muutama tippa vetästä josko olo helpottuis. Tänään sain vihdoin aikaseks varattua ajan työterkkarilta, käyn ens viikolla tutkituttamassa missä lukemissa paineet huitelee josko se olis se vika ja syypää tähän oloon. Sitä kun vähän epäilen.
Nausterit joutu tällä viikolla taas yhden päivän kärvistelemään koirahuoneessa kun meillä kierrettiin asuntoja vuotavien vesikalusteiden varalta. Arvasin että kuumahan siellä pojilla tulee päivän mittaan kun aurinko päivisin porottaa just siltä suunnalta. Kaihtimet laitoin kiinni ja patterin pois päältä, mutten tohtinu ikkunaa jättää auki kun pihalta kuuluu kummiskin niin kamala meteli naapuritalon remontista etteivät siihen ääneen kommentoisi. Ja juu, aika helteinen se huone olikin kun kotia tulin. Pojat läähätti ja oli tosi helpottuneen olosia äiteen paluusta, pikkanen stressi taisi olla molemmilla päällä. Kyllä ne siellä pärjää, mutta onhan se liika pieni tila viettää pitempää aikaa kahestaan. Enkä niitä mieluusti sinne suljekaan, mut pakko on pakko aina välillä kun ei oo mahdollisuutta olla paikalla kun jotain tällasia tarkastuksia tulee enkä toisaalta halua että meitille kukaan vieras itsekseen tulee niin että pojat ovat siinä hollilla.
Iivari oli hauskuuttanut itseään, ja kenties Arttuakin?, harjottamalla korkeuspomppua. Seinällä n. 170 cm korkeudella oli naulassa muutama pieni koriste-esine, pari nallea ja sydän, tullu varmaan joskus jonkun paketin koristeena. Paino sanalla OLI, nyt seinässä on pelkkä naula. Koristeiden kohtalosta kertoi pitkin lattiaa riivitty pienenpieni punainen, ruskea ja ties minkä värinen silppu. Iivari kun ei jätä mitään puolitiehen niin oli vedellyt kitusiinsakin osan, mitä lie muovia, styroxia ja pahvia noi oli. Lattialle sievästi patjoineen kaikkineen vedetty päiväpeitto oli sitten punertavasilppuisen oksennuksen peitossa. Onneksi sentään oli oksentanu, eikä mitään nallenjämiä näemmä jääny suoliston tukkeeksi.
Kaijalta tuli tänään viestiä että Artun poika Osku oli käyny lonkkakuvauksissa, A:na lähti molemmat lonkat ja siistit on kyynärätkin pojalla, hieno homma. Oskun lonkat onki niin hienot että niitä oli ihan mallilonkkina siellä kuvauksissa esitelty:=) Kuvaus oli ollu corgi-porukan järjestämä ja kun Oskun kuvat oli valmiit niin lääkäri oli pyytäny kaikki corgi-ihmiset katsomaan snautseripojan "täydellisen symmetrisiä lonkkia" jonkalaisiin ell:n mukaan corgienkin jalostuksessa pitäisi pyrkiä. Mukava saada tällaisia kuulumisia, vaikka sinänsä, eihän mulla ole noihin lonkkiin osaa eikä arpaa, mutta onhan ne kuiteskin mun koiran jälkeläisen lonkat:)
On ne vaan pienetkin hommat joskus vaikeita... Auto on pitäny jo hyvän aikaa sitte viedä öljynvaihtoon, tänään sitte repäsin ja hoidin senkin. Työpaikan naapurissa on autohuolto niin ei paljoa vaadi auto sinne viedä. Öljyn lisäks annoin hommaksi tsekata jarrut, välillä kun on kuulunu sellasta sirinää ja surinaa mitä ei ehkä pitäis kuulua. Töitten jälkeen sitten hain auton, ja oikeassa olin ollu, jarrupalat edestä ja takaa oli kaputt. Olin pienessä mielessäni ajatellut että vain tsekkaavat niiden kunnon ja sovitaan sitte tarkemmin millon työ tehdään. Mutta hyvän palvelun huolto olikin tehny ne samalla. Ja kas, kun tuli maksun aika niin enhän mä tietty siihen ollu varautunu. Mä kun en luottokortteja omista niin ehdotin että käväsen pankkiautomaatilla lisää euroja hakemassa. Mutta ystävällinen huollon isäntä sanoi että ei hätää, joskos sopis tulla maksamaan pääsiäisen jälkeen kun he ovat ensi viikon lomalla. Moisesta olin ihan otettu ja kiittelin kovasti, toivotin hyvät lomat & pääsiäiset ja poistuin, tyytyväisenä hyvään palveluun. Kotimatkalla autossa mua sitte rupes harmittamaan ja nolottamaan kamalasti, tuli ihan häpeän tunne. Kun oisinhan mä ehtiny hyvin käydä automaatilla ja hoitaa lasku samointein. Olen tota huoltoa käyttäny vuosikaudet, teetättäny isommat huollot, öljynvaihdot, polttimojen uusimiset, pyyhkimien vaihdot, mitä millonkin, joten kylhän nekin on oppineet mut tuntemaan. Ja on joskus ennenki käyny niin ettei lompakossa oo ollu tarvittavan paljon seteleitä ja sillonki on annettu "piikkiin". Moisella palvelulla vien kyllä jatkossakin heille auton milloin tarvis, ja voin suositella muillekin - Kiitos Suuri Salosen Autohuoltoon Riksuun:=) Tuli hyvä mieli, vaikka vähän nolottaakin.
Iivari, the mattomaakari, on keksiny että aamusin ku äitee on suihkussa niin on tosi kivaa ja viihdyttävää touhua nakerrella keittiön mattoa. Hitsinpimpurat, vanha mattohan se on, mutta tähän saakka se on ollut EHJÄ, vaan eipä ole enää. Aamuna eräänä ku tulin kylppäristä, Iivari makasi sievästi tassut maton alla, maton reuna suussa GRRR, ja katsoi mua hämillään että aijjaa, eiks tätä saakaan tuunailla? Nyt alkaa rispaantua sitte sekin matto :(
Meillä kummittelee. Olin aamulla kylppärissä kun kuulin ison kilahduskolahduksen ja heti ekana tuli mieleen että jaahas mitä se Iippa siellä touhuaa tiskipöydän ääressä missä oli sen ruoka turpoomassa ja muutkin herkkupurkit lähes tassun ulottuvilla. Vaan ei ollu Iivarin aikaansaamaa tuo meteli. Koira katsoi mua ihan hölmön näkösenä kun ryntäsin keittiöön ”IIVARIa” huutaen ja valmiina torumaan poikaa, joka kiltisti eteisessä järsi puruluutaan… Aamurähmäisillä aivoilla ja silmillä meni tovi hokata mistä se kilahdus tuli. Ei, seiniltä ei puuttunut mitään, eikä muutenkaan mikään ollut ”vinossa” paitsi matto. Tiskialtaan syövereistä se sitten aikani arvoitusta pähkäiltyäni selvis, oli ruokalusikka tippunu poikien kuppien päälle kuivauskaapista. Että sellanen kummitus.
Nyt on lopetettava nämä konehommat ja lähettävä iltapissalle, tonne kuraan, yäks. Tiet on ihan älyttömän kuraset ja likaset ja ties mitä. Kunpa kaikki ystävämme koiranomistajat oppis pitämään niitä pusseja taskussa ja keräämään jätökset niin ois huomattavasti siistimpää nyt ku lumet sulaa. Ei se niin ylitsepääsemättömän vaikee homma pitäis olla! Ja sitte me kaikki koirien kanssa kulkevat saadaan kärsiä toisten tähden, kohta varmaan alkaa taas ne tutut jutut kakkakasoista vellomaan lehdissä:(
No tulihan taas löpinää, asiaa ja asian vierestä, mutta jos jaksoit lukea loppuun niin HYVÄÄ KEVÄISTÄ VIIKONLOPPUA!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti