Hajatelmia

Kattelin aamulla neloselta tullutta Animal Planetin dokkarisarjaa jossa sijoitetaan löytökoiria uusiin perheisiin. Olipas koskettava joskin ristiriitaisia ajatuksia nostattava ohjelma, tippa kyllä tuli sitä katellessa silmään, ja suorastaan paha olo. Tänään oli ohjelmassa kolmisen kuukautta vanha löytökoirapentu jonka takajalat ei toiminu kunnolla. Penturaasu ei pystynyt omin avuin kävelemään eikä siitä tulisi koskaan 100% sisäsiisti. Niinpä sille hommattiin pyörätuoli jotta se pääsisi liikkumaan. Ohjelmassa näytettiin miten sitä kuntoutettiin, totutettiin ja opetettiin kävelemään pyörätuolinsa avulla, ja pennun lihaksia vahvistettiin mm. vesijumpalla. Pentu sai kuin saikin uuden kodin, jossa sen vaikeudet tiedettiin, ja niin se pentunen mennä viipotti siellä lasten perässä pyörätuolillaan, vaippoihin puettuna.

Huhhuh, en tiedä, musta on hienoa että koiria autetaan ja hylätyille koirille yritetään etsiä uusi koti ja järjestää parempi elämä, mutta onko mitään järkeä noin vaikeasti vammaisen pennun kuntouttamisessa? Eikö pennulle olisi parempi päästää se pois? Onhan noita terveitäkin löytökoiria joihin voisi keskittyä. Luulisi että pelastajilla olisi enempi ymmärrystä siitä mihin se raja on pelastettavien kohdalla järkevää vetää. Söpö pentuhan tuo oli, ja näytti jopa onnelliselta (??) kun pääsi muiden koirien kanssa leikkimään vetolelulla, muttamutta... Olikohan se ihan oikiasti onnellinen? Ja kuka tietää miten kovia kipuja sillä mahdollisesti oli vammastaan johtuen?

Omien koirieni hyvinvoinnin ja terveyden eteen olen valmis tekemään kaiken mitä rahalla ja lääkärin avulla vaan voi, mutta VAIN niin pitkälle että koiran elämä edelleen tarvittavien hoitojen jälkeenkin olisi koiranelämää, Laadukasta sellaista. Koiran tulee saada olla itsenäinen, päästä omin tassuin vapaasti liikkumaan, juoksemaan, riehumaan ja leikkimään kavereiden kanssa. Ilman apuvälineitä.

Että sitä saakin olla onnellinen että omat koirat on terveitä!!!
Snautseristahan ei pitäisi lähteä karvaa, mutta taitaa näillä pojilla olla joku tulevaa kesää enteilevä pohjavillan lähtöaika. Mustia villakoirakasoja löytyy sieltä sun täältä vaikka ja kuinka. Nojoo, imurilla ja mopillahan ne saa karkotettua, mutta kun jäi edellisenä viikonloppuna lentsun takia toi siivoilu vähän vähemmälle niin eilen sitte oliki aika näköstä täällä, jopa mun silmään enkä siis ole mikään kamala siivousintoilija :( Vielä kun toi kevätaurinko niin hyvin, vähän liiankin hyvin, paljastaa kaiken niin voi yökötys sentään. Siispä eilen oli ulkoilun lomassa suoritettava operaatio villakoirien karkotus.

Artun poika Nemo on käynyt kuvauttamassa lonkat ja kyynärät, lonkat B/B ja kyynärät 0, hyvä tulos. Samalla Nemolle tehtiin suolentähystys kun pojalla ollut vähän ongelmia ruoansulatuksen kanssa. Nina lähetti mullekin patologin lausunnon, mut se oli sellasta latinaa ettei siitä kyllä ota selkoa että mikä se vaiva loppujen lopuksi on. Jotain sieltä ilmeisesti löytyi selvitystä ongelmiin, mutta ennen kuin Nina saa ell:ltä suomennoksen niin yhtään kyllä ei osaa sanoa mitä, ja mikä tulee olemaan hoito. Suomennosta odotellessa :)
Äsh miten äkkiä viikonloppu on taas ohi, onneksi sää oli taas mitä ihanin ja tulikin ulkoiltua urakalla. Päivälenkin jälkeen tänään oli sitte poikien ohjelmassa taasen parran, pepun ja tassujen suihkutus. Suihkunraikkaana sitte hoidettiin kuivatusformuloinnit tietty asianmukaisesti perään. Nyt ovat partaset päivän kauneudenhoidoista ja muista touhuista väsyneitä (kampaaminen odottaa vielä vuoroaan):Iivari jatkaa edelleen varhaisia heräämisiä, myös viikonloppuisin. Eilen en ees viittiny kattoo kelloa mihin aikaan alko riekkumisensa, mut niin aikasta oli että Arskaki sille mörähti kun kakara yritti vanhempaansa saada mukaan aamuleikkeihin. Lentsun jälkimainingeissa väsytti ihan pirusti, ja jotenkin sain kaheksaan asti venytettyä nousua. Tänään sen sijaan noustiin sitte jo seiskan aikaan. Iiskulle arkiaamut onkin tosi iiihania kun kello soi jo Aikaseen. Heti kellon ensipärähdyksestä se hyppää ilosena sängylle ja alkaa nuolla naamaa ja hoputtaa että ylös, ylös nyt ja äkkiä. Mä kyllä voisin vähän hitaammin herätä, ihan en oo heti mukana sen vauhdissa, vaikka voishan se olla kiva, tollanen totaalinen herääminen sekunnin murto-osassa :=) Mut ei vaan onnistu...
Nyt pitääpi ottaa kampa ja karsta kätösiin ja alkaa selvittää tassu- ja partakarvoja. Sitten ois vielä yks viikonlopun ällötyshomma edessä, nimittäin silitys. Yäks kun voin sitä(kin) hommaa inhota. On se hyvä ettei pojilla ole vaatteita mitä pitäs silittää:) Sitten vielä iltaruokailut ja -lenkkeilyt ja kuonot kohti uutta viikkoa, joten mukavaa sellaista toivottaa tämä partapoppoo kaikille kavereille ja tutuille!