Pienen tauon jälkeen lyhyt katsaus snautseriduon viime päivien tapahtumiin poikien kuulumisia odottaneille ja kaivanneille. Eipä mitään ihmeellistä sitten viime tekstien ole tapahtunut, rauhallista hiljaiseloa vietetty ja normaaleja arkiuomia mennään hiljalleen valostuvassa maailmassa. Tässä Iipan kanssa tätä kirjuutellaan, nuoriherra yrittää huomiota kerjätä syliin änkeemällä ja leukaa pussailemalla:)
Yön aikana olikin edellispäivien selkeä sää vaihtunut lumimyräkäksi. Liikkeellä oltiin ennen aura-autoja (joskus ihmetyttää, moneltako ne alottaa työt vaikka kyllä tiedän että ovat tänä talvena olleet ylityöllistettyjä, mutta silti, kun ei mekään nyt ihan keskellä yötä aamua aloitella…), ja pientä rämpimistä oli aamulenkki. Vaan tänä talvenahan tuossa ei mitään uutta ole. Niin kuin ei siinäkään että suht märkä lumi, tai räntä taitaisi olla oikeampi nimitys sille mitä taivaalta tulvi, ja vastatuuli niin äitee kulki jälleen sokkona 99% matkasta. Ensin rännästä sumeat ja sitten pikkuhiljaa vettä poskille valuttavat rillit ei ole hauska kokemus. Siinä ei suurempia uskalla puhkua eikä puhaltaa kun sitten linssit muun lisäksi huurustuu ja näkökenttä on jos mahdollista vieläkin surkeempi.
En tiedä hiljensikö poikien vauhtia myräkkä vai huomasivatko kerrankin että äitee ei ole märkine rilleinensä aamutuimaan oikein hupailutuulella. Niin tai näin, mutta sällit kulkivat epätavallisen rauhallisesti koko reitin eivätkä enempiä temppuilleet, Iivarin muutamaa hankihyppelyä lukuun ottamatta. Hajutkin oli kai myräkkä vienyt mennessään kun eivät näyttäneet suurta kiihtymystä aiheuttavia bongaavan. Tosin Mäkkärin uusi minkä lie hampurilaisen tuulessa lepattava suuri lakanamainos sai pojissa aikaan isoa ihmettelyä ja muhkeata muffausta. On se hyvä että tutun reitin varrelle tulee aina jotain uutta ja outoa ihmeteltävää:)
Nyt illalla ilma oli jo onneksi selkiintynyt. Mitä nyt tuulen puuskien mukana puiden oksilta lensi lunta päälle, piristävää kun sellanen mäjäys tulee niskaan! Aurattukin oli jo, ainakin osa teistä. Osa sen sijaan oli todellista puuroa. Lenkki tehtiin laajassa kaaressa ja keskustan katujakin tallottiin kotia tullessa. Vaikkei me nyt missään maalla asutakaan, eikä edes kovin kaukana keskustasta, niin aika hiljaistahan täällä illalla on, eli hyvä käydä välillä katsastamassa vähän vilkkaampia tienoita missä riittää illallakin menijöitä.
Poikien tassujen karvanlaadun muuten huomaa hyvin näillä keleillä. Iivarin karkeisiin karvoihin ei sohjolumi pahemmin takerru. Tai jos takertuukin, niin se kaikki ehtii sulaa lähes kokonaan pois jo rappusia ylös kavutessa. Artun tassut sen sijaan suorastaan imevät märkää lunta. Vaikkei senkään tassukarva sitä ihan pehmeintä laatua ole, niin olipas vaan tassut tänäkin aamuna alhaalta ylös täynnä valtavia lumipaakkuja.
Hyvin hoitavat pojat puhtaanapidon. Kun äitee on tehnyt hommasta oman osansa eli käsin ja harvapiikkisellä kammalla riipinyt lumiset pallukat tassuista irti niin pojat putsaavat maton. Iivari Artun tassuista irronneet lumet ja päinvastoin. Innokkaiden partasuiden putsauksen jälkeen ei matolle paljon mitään enää sulamaan jää. (On tää muuten vaan niin ihanaa kun vielä on puhdasta lunta mitä tassut mukanaan tuo. Ei uskalla ajatellakaan mitä se sitten taas on kun sulamisprosessi ulkona lähtee käyntiin…)
Putsaamisesta puheen ollen, Iippa antaumuksella jatkaa Artun putsaamista. Aamuin illoin (vähintään, ja en tiedä monestiko päivän aikana) käy läpi korvat, silmät ja vähän muitakin ’strategisia’ paikkoja. Välillä ei malta odottaa, että Arska aamulla nousisi ylös, saati kunnolla heräisi, vaan alottaa aamupesun isoveikan vielä nukkuessa. Varsinkin silmien putsaamisesta olen yrittänyt junnua kieltää. Artulla silmät tuppaa välillä punottamaan, ja uskon että ärtyneisyys johtuu ennemmin siitä, että Iivari niitä nuolee, kuin siitä, että Iippa nuolisi niitä koska ne jo on ärtynyt. Ei ehkä tee kamalan hyvää silmille jatkuva nuoleskelu. Varsinkin kun Iivari tekee sen aina erittäin perinpohjaisesti ja käsittelyn jälkeen Artulla on kaikki silmänympäryskarvat aivan likomärät. Vieläkään en ole päässyt perille onko tuo putsausoperaatio Artulle itselleen mieluinen vai ei, mutta mitään sanomatta se aloillaan maaten tai istuen antaa Iivarin häärätä. Itse asiassa, aika tyytyväiseltähän tuo vaikuttaa :=)
Täytyy välistä oikeen ihmetellä kuinka Iivari on viime aikoina entisestään rauhottunut. Ja kaiken kaikkiaan siitä on kehkeytymässä aikas mahtava nuori herra, isoveikkansa tapaan. Ulkoiluahan tässä pyritään harrastamaan niin paljon kuin mahdollista ja vaikka musta tuntuu että riittääkö aina sekään, niin ehkä jätkä sittenkin suurimman osan energiapläjäyksestään saa liikkumalla purettua ettei tarvii sisällä enää riehakoida.
Mutta pientä keppostelua ipana välistä keksii. Osaa onneksi pitää hauskaa ihan keskenänsäkin eikä kaipaa leikkikaveria. Yhtenä aamuna kun tein omia aamuhommiani olkkarissa, olin kuulevinani että Iippa hiljaisesti eteisessä jotain touhusi; lelunsa kanssa varmaan nutasi, niitähän on nurkat pullollaan. Välillä kävi mua kurkkaamassa ovelta, ihan kuin olisi tsekannut, etten vaan huomaa. Ja enhän mä huomannutkaan, ennenku eteiseen menin. Olikin keksinyt itselleen taas kivaa aktivointia ja levittänyt metritolkulla veskipaperia (paljonkos lähes täydessä rullassa paperia on?) ympäri eteisen lattiaa. Kun tietää ettei se sallittua ole, tällä kertaa rajoitti puuhailut eteiseen ja sillä kai kävi äiteetäkin kurkkaamassa ettei se vaan tule kivoja leikkejä keskeyttämään. Äiteen oma vika, pitikös taas unohtaa kylppärin ovi auki? Tuohan se oli pikkupenskana Iipan lempparipuuhaa, napata rulla suuhunsa ja kiireesti paperi perässä viuhuen viipottaa sinne ja tänne. Olin välillä jo luullut sen(kin) leikin kokonaan unohtaneen. Vaan mitä vielä, pitää sen välillä käydä, jos ei muuta, niin ainakin tiputtamassa rulla telineestä pois. Kuononäppäryyttä se pikkasen vaatii ja nokkelastihan tuo sen taidon taitaa.
Toinen Iivarin lempipuuha on sängyn 'petaaminen'. Sänkyhän on jätkille luvallinen paikka, mutta tuo petaaminen ei. Se kun tarkoittaa sitä että kun on päiväpeitto otettu pois, alkaa Iippa vimmatusti kuopia ja kaivaa lakanoita samalla mouruten ja äheltäen. Kun sitä komentaa, katsoo hetken viattomin silmin, ja eikun jatkaa entistä tarmokkaammin. Siinä käsittelyssä äkkiä tulee lakanoista riepuainesta joten äiteen mielestä ei kamalan hyvä juttu.
Nyt on illan touhuista väsyneet snautserinpojat lähes unessa, ainakin siihen saakka kun nousen tästä ja menen tekemään iltapalaa. Sitä vahtia ei kannata jättää väliin, koskaanhan ei tiedä mitä sieltä sattuu tippumaan. Siispä iloista viikon jatkoa! Kepposteluja ja muita kuulumisia lisää tuonnempana.
*****************
PS: Vilkasinpas taas mitä kirjoitin ja tuli mieleen että 1) enkö mä osaa koskaan mitään sanoa lyhyesti ja 2) olenkohan mä näistä samoista asioista kirjottanut jo joskus aikaisemminkin …??
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti