Yllättävät kiitokset

Käveltiin äsken samaa tietä millä lauantaina meille uhittelemaan tuli se labradori. Lähes samassa kohdassa vastaan tuli taas labradori, nyt hihnassa onneksi. Kohdallamme pariskunta pysähtyi ja nainen kysyi että olinko se minä koirineni jonka luo labradori lauantaina juoksi. Kyllä vain, minähän se olin. Hän sanoi että hyvä kun nähtiin, ja alkoi kiitellä vuolaasti. Olin jotensakin hämmästynyt, hän kiittäisi minua, mistäköhän, siitäkö kun hänen koiransa ryntäsi lähes omieni päälle ja ainakin pelästytti meidät pahanpäiväsesti...? No kun olin rauhallisella käytökselläni saanut koiran rauhoittumaan ja hän sai sen silloin kiinni. En edelleenkään oikein tajunnut, omasta mielestäni olin ollut kaikkea muuta kuin rauhallinen, ja piti ihan kysyä että mitä ihmettä olen tehnyt? Olin komentanut 'POIS' tömäyttäen samalla toisella jalalla askelen koiraa kohti, joka oli siihen paikkaan pysähtynyt täysin ihmeissään ja lopettanut uhoilunsa. Olen toiminut niin vaistonvaraisesti ja ajattelematta, sortin paniikki onkin näköjäns ollut päällä, etten lainkaan muista. Mistä lie selkäytimestä tullut viesti että mitää pitää tehdä. Enpä kyllä olisi naistakaan tunnistanut ellei hän olisi alkanut juttusille. Muistan vain kun yritin sen koiran alkuun pysäyttää huutamalla että tänne et tule, joka meni täysin kuuroille korville. Ja yritin kaikesta huolimatta olla mahdollisimman rauhallisesti omien koirien takia ettei ne enempiä hermostuisi. Mutta tuota pois-huutoa ja jalan tömäytystä en saa mieleeni.
Oli kuulema naapurin uros jota nainen nyt mukana olleen oman labradorinsa kanssa joskus lenkittää, kiltti ja yleensä tottelee vapaanakin. On kuitenkin tehnyt tuota toisten luo karkaamista ennenkin ja lähtenyt tilanteesta vain korvasta vääntämällä. Eipä ole labradorin tielle aiemmin osunut kaltaiseni mölyäjä. Taas oli kovasta äänestä hyötyä! Taidankin olla aikamoinen koirakarjuja;)

Haluan siis perua ilkeät ajatukset ja kärkevät kommenttini joita lauantain kiihtyneessä mielentilassa koiran ulkoiluttajasta latelin. Ja nyt olen muuten enemmän kuin tyytyväinen etten silloin sanonut mitään mitä mielessä liikkui... Kun oli monet kiitokset sanonut nainen totesi vielä että hän pelästyi itsekin niin kamalasti ettei tajunnut silloin kiittää. Lisäksi hän sanoi oppineensa nyt sen ettei pidä enää vapaana naapurin koiraa. Eli opettavainen tapaus kaikinpuolin, minä kun puolestani opin miten tulee käyttäytyä jos irtokoira uhkaa.
Asia siis selvitetty. Koirien kanssa sattuu ja tapahtuu, ja mistäs sitä tietää sanoa miten itse käyttäytyisi jos olisikin tilanne toisinpäin ja omat koirani pääsisivät toiselle uhoamaan.

Yllättävistä kiitoksista tuli hyvä mieli:=)