Vaikka miten ottaisi päähän tämä hämärä maailma, märkä ja kuraisuus, niin nyt on vaan ajateltava positiivisesti. Valoisaa aikaa kohtihan tässä mennään. Ai kuin niin? No "jo" reilun viiden viikon päästä on talvipäivänseisaus ja siitähän ne alkaa päivät pitenemään. Äkkiäkös tuo aika kuluu. Ja jos sattuisi vielä sitä ennen pakastamaan ja lunta tuiskuttamaan, niin mikäs sen parempaa. Valoahan se lumikin lisäisi. Ja puhdasta maata. Mun mielestä aina kun marraskuusta päästään ohi niin ollaan jo voiton puolella. Miten tämä marraskuu onkin aina jotenkin tylsä. Jo nimenäkin, marras... Joulukuu pyhineen menee nopeesti, ja sittenhän sitä ollaan jo tammikuussa. Joten kyllä tästä selvitään.
Tänä aamuna tuli tehtyä poikkeuksellisesti se mitä en yleensä tee. Käytin jätkät seiskan aikaan pissatuksella. Jonka jälkeen menin takaisin pötkölleni. Siihen kellonlyömään oli ilma tihkutuhnua täynnä joten tuntui että mitä sitä vielä kunnolla itteänsä herättämään. Pojat oli alkuun vähän ihmeissään kun ei alettukaan normaaleja aamurutiineja, mutta käviväthän nuokin sitte pitkälleen. Hyvää teki saada nukkua vähän enempi. Siihen saakka kun Iivarin mielestä todella oli tullu arpeeksi lekoteltua ja herra tuli öristen pamauttelamaan tassulla herätysiskuja päähän. Sittenhän se oli noustava että päästiin taas sunnuntaiaamun aikatauluun ja hommiin. Ilmakin oli vähän selkiintynyt ja olikin ihan kiva ulkoilusää. Joskaan aurinko ei paista, mutta ei sadakaan. Ja johan sekin on jotain.
Voi näitä laitakaupungin elukoita. Nyt kun puput on jättäny meidät rauhaan, niitä ei ole juurikaan taas viime aikoina näkynyt, niin eilen aamulenkillä yllätti fasaanit. Niillä tuntuu olevan meneillään jonkun sortin kansainvaellus. Jokapuolella niitä viipotti. Yksin, kaksin tai koko perheen voimin. Itsensä fasaanin metsästäjiksi (ja ties minkä muun) mieltävät snautserit tietysti innostuivat. Mistä se johtuukin että muut linnut, kuten varikset tai harakat, ei saa juurikaan minkäänlaista reaktiota pojissa aikaiseksi, ja ne saavat hyppelehtiä yleensä lähelläkin ilman että nämä niistä piittaisivat (paitsi pitäähän niitäkin joskus vähän hätyyttää jos turhan liki turpia tuppaavat). Mutta nämä fasaanit! Perään olisi päästävä, ja pikaseen. Fasaanit puolestaan partanaamat nähdessään kiirehtivät lähimmän pensasaidan suojiin piiloon. Päivälenkille eilen osasin sitten jo noihin varautua ja pistin taskuun naksun ja nameja. Keväällä kun sain hyvällä menestyksellä pojat opetettua että fasaanin törähdystä seurasi naksu ja nami. Voisi toimia pupuihinkin jos ne jotain ääntä pomppiessaan pitäisivät:) Äkkiä palautui oppi mieleen ja lopettivat sen ylenmääräisen saalistusyritelmän. Paitsi että pitihän niitä kohti välillä syöksähdellä jos hiljaa joku fasaaniherra tuli lähelle. Nyt on siis pidettävä taas kaiken muun ulkoilurekvisiitan lisäksi taskuissa namit naksuttimineen.
Pyhän aamutoimet siis hoidettu. Pojat tirsoilla ja ruoka muhimassa. Sitä voikin tässä vähän levätä ja iltapäivällä lähteä taas tutkailemaan luonnon ihmeitä. Josko menisi vaikka rantaan pullasorsia katsomaan. Vaihteeksi valoisan aikaan. Eli hämärä sunnuntai jatkukoot!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti