torstai 3. marraskuuta 2011

Viikonloppua kohti

Nopeastipa se tämäkin viikko hurahti ohi. Ihanaa:=)
Lämmintä näköjäns lupailevat sääksi viikonlopun viettoon. Toivotaan ettei sada, ainakaan koko aikaa, niin voisi viettää ulkoillen päivät. Edes vähän enemmän päivänvalossa mitä iltasin, vaikka pilvistä oliskin. Miten tuntuu että siitä on jo aikaa vaikka kuinka kun viimeksi on reippailtu oikeen ajan kanssa.

Lonkkakin kun on nyt paljon parempi kuin eilen, jippii, niin ei pitäisi olla estettä kuntoilulle. Vähän se vielä ’tuntuu’, muttei kipeästi enää eikä tarvii kroppaa venkoilla ja vääntää kun kävelee. Pillereissä taitaa olla voimaa. Yleensä en niitä harrasta kun luotan säryn luonnollisiin poistokeinoihin; uni, lepo, liikunta. Tämä vaiva vaan tuntu olevan sellanen että siihen oli pakko kokeilla jotain järeempää asetta. Ja auttohan se.

Aamulenkillä sain hätäsesti komennettua pojat pois kun olivat hyökkimässä keskelle pyörätietä kumottuun maksalaatikkoon. Lähes kokonaiseen sellaseen! Käväsi mielessä että noinko se olis vahingossa keltään siihen pudonnu… Olin nimittäin just ennen lenkille lähtöä lukenut aamun lehdestä jälleen jutun tienposkeen heitetyistä myrkytetyistä lihanpaloista, niin käväsi mielessä että miksi se maksis siinä törötti. Keravalta on löytyny lasinpalasilla höystettyjä syöttejä. Onhan tästä ollu juttua pitkin syksyä, eikä varmaan vaan tällä suunnalla, vaan muuallakin päin maata.
Onneksi tämä herkkukasa oli näkyvillä ja ehdin kieltää ennenku jätkät pääsi kimppuun. Jos olisi ollu heinikossa niin olisi voinu olla herkkuhetket naustereilla. Mahdotonhan tuolla sysipimeessä on vahtia mitä ne siellä pöpelikössä touhuaa. Nuuskuttavatko vaan vai napsivatko kitoihinsa jotain. Onneakin tarvitaan koiran ulkoilutuksessa tänä päivänä jotta hengissä kotio selvitään. Vai pitäskös tässä ruveta kuonokoppia pitämään? Vai kieltää nuuskuttamiset tykkänään? Ei kiva sekään.
Miten idiootteja ihmiset voi olla? Ihanko oikeesti ne uskoo että koirat ja muut elukat häviää maan päältä jos kylvää myrkkyä tienposkeen?! Pistää kyllä niin vihaksi ettei ole painokelpoista mitä moisista hörhöistä aattelen.

Näyttää kotikaupunki päättäneen luopua koiraverosta ensi vuodesta lähtien. Vihdoinkin. Johan lähes kaikki muut kunnat on aikapäiviä sitte luopunu sen perimisestä. Eipä tuo iso raha ollu, 50/parta vuodessa, mutta harmittihan sitäkään pulittaa kun ei sille mitään vastinetta ole saanu. Paitsi ehkä pari uutta roskista jonkun tien varteen, jos sitäkään. Muistan muuten ajan jolloin koira(t) piti ilmottaa veroilmoituksessa ja koirat verotettiin sen kautta yhdessä tulojen ja omaisuuden kanssa. Noh, omaisuuttahan se on koirakin:)

Tässä tämän illan turinat, viikonloppuna snautserien hommeleista lisää.
Iloista viikonloppua!!

Ei kommentteja: